Sopisiko nimeksi polttopuupersous?

Sain muutaman viestin, joissa kyseltiin, että paljonko tienasimme polttopuita olkisouvin vaihtokauppana.

(Diili siis oli, että me tyhjennämme tuttavan kellarin oljista ja saamme vastineeksi kaikki kaaoksen seasta putkahtavat puut.)

Olin ehkä alitajuisesti yrittänyt unohtaa koko polttopuuasian, koska vastaus on tämä:

Niin vähän, että nauratti.

Ehkä vähän itkettikin.

Jos olisimme edes tienanneet kunnollisen klapipinon, jonka joku olisi toimittanut piazzalle, mutta ei.

Pinossa oli eri mittaista roskapuuta naulaisista lankuista vanhoihin luudanvarsiin.

Ne täytyi saada Piccoloon – ja sitten ne täytyi vielä saada palasiksi.

Eikä kukaan muu todellakaan kuskannut saati pilkkonut niitä.

Näppärinä niksipirkkoina levitimme Sitikan kattotelineiden varaan pressun, jonka päälle kasasimme kaikki pitemmät laudat.

Sitten sidoimme pressun möykkyiseksi paketiksi, jota ehti ihmettelemään jopa kylän yleensä hyvinkin kiireinen pappi.

(Johtunee siitä, että pakkaaminen tapahtui kirkon ulko-oven edessä. Ei sentään kirkonmenojen aikaan.)

Oksanpätkät ja muut lyhyet ”aarteet” työnsimme jätesäkkeihin (vihaan vähän jätesäkkejä), sitten tungimme säkit Sitikan kyytiin.

Mikko valui aika hiljaa pikkuautollamme kirkolta Piccoloon.

Minä kävelin, koska en mahtunut kyytiin.

Sentään.

Tässä suunnilleen 2/3 yläkylän kellarista saadusta puusta.
Ja tuossa vähän taaempana se, mitä kellarisaaliista on jäljellä. Kissat muuten tykkäävät lepäillä puupinon päällä.

Nyt lähes puolet yläkylän kellarista pelastetuista puista on jo poltettu.

Niitä kerääntyi lopulta sellaiset pari heittomottia.

Lämpöarvo…. hmmmm, lähes olematon, mutta toisaalta roskapuut toimivat erinomaisen hyvinä sytykkeinä.

Onneksi meillä on vielä kolmostalon terassilla oliivipuuta kevään karsinnoista – ja vajassa vähän tammea.

Niin ja paljon Piccolosta kerättyä roskapuuta.

Nämä oliivipuun oksat ovat kuivuneet kesän yli kolmosen terassilla.
Vajassa on vielä paljon poltettavaa – hyvälaatuista ja vähän vähemmän hyvälaatuista.

Ehkä tällä taudilla on nimi?

Esimerkiksi polttopuupersous?

Lääke?

En tiedä. En todellakaan tiedä.

PS. Pappimme on kiireinen, koska Fallon lisäksi hän on myös kahden naapurikylän pappi.

6 kommenttia

  1. Kari Aalto

    Harmi ettei kirkon edestä lähteneestä polttopuu-juhlasaatosta ole valokuvaa…
    Tai ehkä naapureilla on niitä lukuisia…liitettynä kohtaan: outoja suomalaisia tapoja… 😀

    1. Minna

      Kieltämättä vähän harmitti, kun en tajunnut ottaa kuvia. Siinä hötäkässä kuvaaminen jotenkin unohtui. En yhtään ihmettelisi, vaikka naapureilla olisi useampikin kuva sekopäisistä suomalaisista. 😀

  2. Riitta A

    Polttopuupersous on oikein oiva nimi!
    Tunnistan taudin?
    Ja ei, ei siihen ole parannuskeinoa. Ainoa mikä auttaa on puiden haaliminen ihan kaikilta, jotka vähänkään vinkkaa tarjolla olevista polttopuista.
    Kannattaa kuitenkin ottaa tauti terveysliikunnan kannalta.
    Ei satu omaan päähän niin paljon??
    Nimimerkillä Kohta saha laulaa

    1. Minna

      Voih, tuo on niin totta. Me pelmuttiin viikonloppu kolme klapimotillisen kanssa. Siitä tulee omituisen hyvä mieli. 😀 Koivuklapeja on vielä pakko jotenkin hivellä, ne on niin hyviä ja kauniita. 😀

  3. Hullu kirvesmies

    Puiden hamstraaminen tautina on vakavampi juttu. Se voi kehittyä pikku hiljaa, ja ei oikein parane iän myötä. Kohtaukset on usein kausiluonteisia esim. sidottuina vuodenaikoihin tai suotuisiin säihin, vastaavasti rauhallisia jaksoja voi olla pitkäänkin eikä oireita tai pakkoliikkeitä ilmene. Tauti voi olla periytyvää, mutta KELAn tai edes Kuopion yliopiston lääketieteellisen tutkijatkaan eivät ole onnistuneet osoittaamaan toistaiseksi altistavaa geeniä tai perimän muunnosta. Tätä vaivaa esiintyy ainakin tundran ja taigan vyöhykkeillä. Muinaiset löytöretkeilijät eivät ole jättäneet tästä selvää merkintää aikakirjoihin päiväntasaajan alueelta. Tauti on ehkä lievempi muunnos pyromaniasta, sillä potilas yleensä silminnähden rentoutuu avotuleen tuijottaessaan. Tämän kaltainen hoito on yleensä antanut vähintään kohtalaisia tuloksia, mutta on syytä antaa valvotuissa olosuhteissa. 2-3 tuntia kestävän hoidon aikana suositellaan ikääntyneitä ylihoitajia tai osastosta vastaavia tms. pysymään taka-alalla, mutta voivat osallistua hoidon kirjalliseen ohjeistukseen. Hoito-ohjeita voi käyttää tarvittessa käyttää primääri- eli sytytysvaiheessa. Tauti päättyy varmimmin potilaan kuollessa. Tiedän tämän kaiken todeksi, sillä minulla itselläni ja edesmenneellä isälläni on ollut tuo vaikea tauti.

    1. Minna

      Oi hitto, miten hyvä kuvaus tästä taudista! 😀 Tunnistan tuon perinnöllisyyden – ja myös sen, että se päättyy varmimmin potilaan kuollessa. Kiitos tästä! 😀
      (Kolme heittomottia klapeja on nyt pinossa ja tuntuu heti paremmalta.)

Vastaa