Puntilla Piccolon tapaan

Vince ilmestyi piazzalle huhuilemaan, että nyt hänellä olisi vihdoinkin aikaa kuskata pois viimeiset olkisäkit yläkylän kellarista.

Tarvittaisiin vain pari apukättä.

Kiskoin kiltisti kumisaappaat jalkaan, hain kellarista hanskat ja lähdin kipuamaan kohti La Piazzaa.

Mietin siinä tarpoessani, että Tampereella tapasin käydä aamuisin puntilla Salvon kummisedän Sihdon kanssa, mutta meneehän se toki näinkin.

Sihdon kanssa meillä tosin oli hyvinkin järkevä kuntosaliohjelma – ja siinä raudan kanssa äheltäessä juttelimme selvällä suomella niitä näitä.

Olkisäkkiohjelmassa taas ei ole ollut järjen hiventäkään koko aikana – ja tajuan Vincen jutuista huterasti ehkä puolet.

Mikko joutui jättämään olkisäkkiohjelman viimeisen osan väliin, koska sikalasta täytyi purkaa valumuotit maanjäristyssuojien alta.

Jaoin mielessäni olkisäkkiohjelman kolmeen osaan.

  1. Survonta. Mennään puolitutun kellariin, koska ollaan luvattu. Heilutetaan haravaa, heilutetaan talikkoa. Nyhdetään, kiskotaan, raastetaan. Tungetaan 400 jätesäkillistä täyteen olkia. Tankkaus hoidetaan kummastelevien personal trainereiden avulla eli syödään naapurin mummon ja papan lahjoittamia viikunoita ja tomaatteja. Samalla kuunnellaan moitteita siitä, että ylipäätään ollaan sekaannuttu moiseen touhuun. (Kesto: useampi päivä, voidaan jakaa muiden harjoitusten oheen.)
  2. Ralli. Kuskataan Sitikalla osa säkeistä Piccoloon, josta Vince hakee ne pois. Tajutaan, että Vince voi hakea säkit myös yläkylältä. Kannetaan kahtena aamuna Vincen kyytiin säkkejä kirkkoaukiolle. Kannetaan loput säkit ulos kellarista ja kasataan ne La Piazzan aukiolle. Vastataan puhelimeen, kun Rossana soittaa, että tuuli rullaa säkkejä alakylälle. Juostaan yläkylälle pelastamaan säkit. Pinotaan säkit uudelleen aukiolle. Kannetaan pari päivää myöhemmin säkit takaisin kellariin, koska Rossana soittaa, että La Piazzalle on tulossa viikonlopuksi asukkaita, jotka eivät pääse taloihinsa säkkimeren yli. Lasketaan, että säkeista 254 on jo juoksutettu Vincen kyytiin tavalla tai toisella. (Kesto: useampi päivä, voidaan jakaa muiden harjoitusten oheen.)
  3. Porrasfinaali. Kiivetään La Piazzalle. Kannetaan loput säkit kirkkoaukiolle, jossa Vince heittelee ne roska-auton lavalle. Läähätetään joka välissä erilaisten personal trainereiden kanssa. Antaudutaan säälille, vitsailulle sekä Giuseppinan (95) otsapusuille ja poskirutistuksille. Annetaan periksi eli jätetään kellariin olkipaali sekä kaksi säkkiä, joista toinen on revennyt ja toinen ylivoimaisesti liian raskas. Lakaistaan La Piazza. Pysähdytään tankkaamaan Rossanan talon kuistille eli juomaan yksi pieni Peroni. (Kesto: 2,5 tuntia, kannattaa tehdä yhdellä rykäisyllä.)
Viimeisistä säkeistä eroon pääseminen vaati Vinceltä viisi reissua. Ajan säästämiseksi taktiikkamme oli se, että Vince jeesaa ensimmäiseen kuormaan säkkejä alas La Piazzalta ja minä hoidat loput säkit sillä aikaa, kun Vince ajaa täysiä kuormia pois.

Kotimatkalla Piccoloon tein pieniä laskutoimituksia.

Ajattelin, että ehkä numeroista on hyötyä, jos vaikka haluatte kokeilla porrasfinaalia kotona.

Esimerkiksi Pispalan portaat tai mäkihyppytornit sopisivat tähän treeniin mainiosti.

Olkisäkit voitte ehkä korvata jollain muulla järjettömällä.

Korkeuseroa en mitannut, mutta ehkä pystytte päättelemään jotain näistä kuvista. Näette kirkon torneineen tässä…
… ja La Piazzalla torni näyttää tältä.

Porrasfinaalin ruumiinavaus

Suurin osa säkeistä oli parikiloisia, mutta painavimmat lähentelivät 15 kiloa.

Kellarissa oli jäljellä 146 säkkiä, joista Vince kantoi La Piazzalta kirkkoaukiolle 20 eli minulle jäi 126.

Kannoin keskimäärin 3 säkkiä kerrallaan eli tein suunnilleen 42 reissua.

Jokaisella reissulla oli 42 porrasta suuntaansa eli yhteensä 84.

42×84=3528 porrasta, joista säkkien kanssa 1764.

Lisäksi portaat Piccolosta yläkylälle ja takaisin: 220.

3528+220=3748 porrasta.

Kesto: Läähättämisen, otsapusujen ja pienen oluen kanssa 2,5 tuntia.

Lopputulos: Piccoloon ei tänä jouluna tule olkipukkia.

8 kommenttia

  1. Terttu Kantola

    No huh…hei, melkoinen urakka Minna! 10 pistettä ja kunto kohenee huomattavasti, sekä paino putoaa 🙂 Porrasaskellus on yksi parhaita laihdutus keinoja 🙂 Mukavaa viikonloppua! Lepää vähän välillä 🙂 Terv Tepa ps Tampereella pilkistelee aurinko 🙂

    1. Minna

      Sitä se kyllä on. Ei tarvitse paljon kyykkyjä tai maastavetoja harrastaa iltaisin! 😀

  2. Päivi

    Moikka!
    Raskasta jumppaa on varmasti, mutta sinun kertomanasi kuulostaa myös hauskalta. Elämä siellä kylässä on varmasti kaiken tuon arvoista.
    En voi olla mainitsematta omaa työtäni, eräänlaista olkisäkkeihin verrattavaa vääntämistä, kääntämistä ja nostelua, työntämistä, vetämistä tai ohjailua. Välillä tuntuu, että yritän saada liikkeelle itsepäistä, äksyä aasia.
    Arvaatko mitä työtä teen, no hoitotyötä. Päivät on enimmäkseen mukavia ja potilaatkin, mutta joukossa on joskus ihan liikaa tapauksia, joita ei saa liikkeelle sitten millään, väittävät että minähän maksan tästä ja en liiku, usko jo. Mutta pitää jaksaa luoda sitä uskoa, että liikkeelle pitää lähteä tai sitten jää siihen petin pohjalle. Yhteistyöllä, kuten siellä teidän kylässäkin, homma kuitenkin sujuu ja eteenpäin ja kotiinkin päästään.
    Silloin tällöin luen tätä blogia, ja aina tulen hyvälle tuulelle. Siellä on jotenkin niin hyvä meininki ja kaikki auttavat toisiaan.
    Kerran olen Roomassa käynyt ja kovasti tykästyin meininkiin, varmasti käyn Italiassa vielä uudelleen.
    Mukavaa Joulun odotusta teille. Miten siellä muuten joulun vietto, eroaako paljon meidän joulumeiningistä?
    Päivi

    1. Minna

      Hei Päivi! Kävin juuri pari viikkoa sitten Tampereella Koukkuniemessä ja mietin, että hoitajat tekevät kyllä älyttömän arvokasta työtä – ja monella tavalla varmasti todella raskasta.
      Yhteishenki ja yhteistyö ovat varmasti aika monessa jutussa sellaisia valoa ja positiivisuutta luovia juttuja.
      Mukavaa, että voimme ilahduttaa sinua! Lähetämme myös voimaannuttavia terveisiä!
      Niin ja tervetuloa Italiaan! Kerro ihmeessä, jos voimme vinkata esimerkiksi kivoista paikoista tms.
      Hyvää talvea!

  3. Jaana

    Luin tänään vapaapäivän iloksi blogisi alusta loppuun. Joka ikisen tekstin. Tässä muutamia heränneitä ajatuksia.

    – Olette rohkeita, sitkeitä, työtä pelkäämättömiä ja sopivasti hulluja!
    – Olette avoimia ja sosiaalisia. Ja ilmeisen avuliaita.
    – Olette toivottomia, eläinten suhteen. ❤️
    – Teillä on mahtava tukiverkosto ja ihania ystäviä.
    – Ette ota elämää liian vakavasti. Asioilla on tapana järjestyä, asia kerrallaan.

    Kiitos, että jaatte kokemuksianne meille muillekin. Olisi kiva kuulla Vaarista. Ja koiralapsesta. Yhtä paljon kun teksteistäsi, nautin kuvistasi. Tsemppiä aasitallin, sikalan ja muiden arjen haasteiden kanssa!

    1. Minna

      Kiitos älyttömästi! Kirjoitat meistä todella kauniisti, tulin hurjan hyvälle mielelle! Ehkä vähän punastuikin.
      Tukiverkostolla ja ystävillä on tässä hulluudessa iso merkitys – samoin kaikilla kannustavilla viesteillä, joita saamme.
      Ja joo, me ollaan TODELLA toivottomia eläinten suhteen. Pelkään koko ajan, että vastaan tulee taas joku koditon, joka täytyy tietenkin poimia matkaan…
      Vaari viettää talvea Casalbordinossa rouva Marian kanssa. En ole kuullut Vaarista oikein mitään – kylälläkään ei ole liikkunut vaariuutisia. Taidankin laittaa Rossanalle heti viestin ja tiedustella, onko Vaari hiiskunut.
      Koiralapsi elelee Venetsian lähellä toisen Lagotton kaverina kivassa perheessä!
      Kiitos vielä tosi kivasta viestistä! Oikein mukavaa talvea!

  4. Vesa

    Mahtava olkishow! Uskon että arvostuksenne sinnikkäinä ja työteliäinä suomalaisina, ja hiukan hulluina, sai taas nostetta naapureidenne silmissä homman tultua suoritetuksi.

    Cosi cresce la gloria terrena! (tai jotain sinnepäin…)

    Selvisikö muuten miksi joku hamsteri oli nuo olkikasat haalinut? Patjatehtaan varasto?

    Kiitos kertomuksista, toivon niitä paljon lisää. Aivan mahtavaa!

    1. Minna

      Voih, selvisihän se. Olkihamsteri oli ollut joku vuosia sitten kuollut pappa, joka oli joutunut kyläläisten painostuksen takia luopumaan aasistaan. Pappa ei ollut kuitenkaan malttanut lopettaa olkien hamstraamista. Ehkä hän oli toivonut, että saisi vielä joskus aasin. (Ja tuon kyllä tajuan hyvin.)
      Ja joo, naapurit eivät taida olla ihan varmoja, ollaanko me työhulluja vai vain hulluja. 😀

Vastaa