Yleisön pyynnöstä: korona

Aloitan päivän tutusti: avaan puhelimesta covidzone.infon, jonka etusivulla on Italian kartta.

Vielä viime viikolla keltainen ja oranssi kamppailivat kartalla melko tasapäisesti, punaisia maakuntia oli vain kaksi, valkoisia yksi.

Nyt kartalla on kolme punaista aluetta, kaksi tummaa oranssia, yhdeksän tavallista oranssia, kuusi keltaista ja yksi valkoinen.

Klikkaan oranssiin Abruzzoon.

Saan eteeni listan niistä kaupungeista ja kylistä, jotka viruksen leviämisvauhdin takia ovat punaisia toisin kuin muu maakunta.

Fallo ei ole listalla.

Borgo Valle Vecchialla on hiljaista kuin huopatossutehtaalla. Mitä nyt mylly laulaa, ja Vaari kailottaa vanhaan nokialaiseen.

Italiassa on voimassa koko maata koskevia rajoituksia, ja alueellisia rajoituksia.

Esimerkiksi ulkonaliikkumiskielto ja maskipakko koskevat koko Italiaa.

Ulkonaliikkumiskielto alkaa kello 22 ja päättyy kello 5.

(Paitsi valkoiseksi merkityillä alueilla kielto alkaa vasta kello 23.)

Parhaillaan Italian hallitus miettii ulkonaliikkumiskiellon laajentamista.

Maskipakko koskee julkisilla paikoilla kaikkia yli 6-vuotiaita, ja maskiton saa tuntuvat sakot.

Ilman maskia voi kuitenkin esimerkiksi lenkkeillä, pyöräillä ja vaeltaa, kunhan pysyy loitolla muista ihmisistä.

Ja esimerkiksi autossa Mikko ja minä voimme olla ilman maskeja, koska olemme samaa perhettä, mutta jos takapenkille hyppää Rossana, meidän jokaisen on laitettava maski naamalle.

En edes muista, koska olisin nähnyt jonkun kaupassa tai kadulla ilman maskia.

Paitsi Vaarin, mutta vain Borgo Valle Vecchialla.

Tiukkojen rajoitusten kanssa eläminen tarkoittaa käytännössä mm. sitä, että ei löydy tekosyitä, jotka mahdollistaisivat velttoilun. Niinpä sikalan vieressä on nyt uusi muuri.

Takaisin väreihin.

Alueellisten määräysten ja rajoituksen selventämiseksi Italiassa on käytössä värijärjestelmä, jota minäkin aamuisin tutkailen.

Väreillä kerrotaan, kuinka paha viruksen leviämistilanne on eri maakunnissa ja maakuntien sisällä.

Siis millaiset rajoitukset ovat voimassa.

Punainen on pahin, sitten oranssi, keltainen ja valkoinen.

(Uutuutena listalle ilmestyi tällä viikolla se tumma oranssi, johon en vielä ole paneutunut.)

Vielä pari kuukautta sitten koko maakunta sai saman värin siitä riippumatta, millainen leviämistilanne missäkin päin maakuntaa oli.

Vähän aikaa sitten hallitus muutti järjestelmää, ja nyt esimerkiksi Abruzzosta vain osa voidaan määrätä punaiseksi.

Muutos antaa hieman liikkumisvapautta niille ihmisille, joiden kotikaupungeissa ja -kylissä tartuntatilanne ei ole kiihtymisvaiheessa.

Toisaalta muutos ei poista sitä, että ihmisten liikkumista rajoitetaan edelleen tiukasti: esimerkiksi maakuntien välinen matkustaminen on kielletty ilman pätevää eli käytännössä työhön, opiskeluun tai terveyteen liittyvää syytä.

Lisäksi koko maahan voidaan määrätä hyvissä ajoin punaisia päiviä.

Olimme punaisena esimerkiksi jouluna, vuodenvaihteessa ja loppiaisena.

Uskon, että olemme punaisena myös pääsiäisenä, koska näiden punaisten päivien tarkoitus on suitsia italialaisten rakastamaa sukulointia.

Siis liikkumista.

Tammikuussa Abruzzo oli hetkisen keltainen. Oli siis ihan luvallista ajaa Montenerodomoon pelkästään siksi, että näkisi lumiukon.

No hyvä, Fallo on tänään oranssi.

Se tarkoittaa, että

  1. Turhaa liikkumista kylällä on vältettävä, koirat toki saa lenkittää.
  2. Voimme käydä esimerkiksi ruoka- tai rautakaupassa oman kylän ulkopuolella, kunhan meillä on mukana paperi, johon olemme kirjoittaneet perustietojemme lisäksi matkan syyn, lähtöpaikan ja määränpään. Huviajelu ei ole riittävä syy, mutta esimerkiksi eläinlääkärin tapaaminen on. Ja kyllä, poliisit todellakin tarkistavat, että ihmisillä on paperit kunnossa. Ilman vaadittavia papereita liikkuva saa sakot.
  3.  Mikko voisi lähteä vuorille pyöräilemään, koska fillarilla saa poistua oman kunnan alueelta. Minä voisin kävellä Civitaluparellaan ja juosta takaisin, kunhan en jäisi matkalle hengailemaan kenenkään kanssa.
  4. Voisin myös käydä iltapäivällä Rossanan luona kahvilla, mutta siinä tapauksessa en voisi enää käydä laittamassa Vaarille illalla silmätippoja, koska vain yksi vierailu naapurissa per päivä on sallittua.
  5. Voisimme käydä hakemassa Nido delle Rondinista illalla pizzat, sillä ravintolat saavat myydä noutoruokaa aamuviidestä iltakymmeneen. Toisaalta, Nido on pitänyt ovensa kiinni myös silloin, kun säännöt olisivat sallineet aukiolon. En tiedä miksi, mutta sen tiedän, että pizzaa varten täytyisi ainakin vaivautua lähettämään tekstiviesti tai soittamaan.

Päätämme unohtaa pizzat, sillä jääkaapissa odottaa Vaarin antama villisikapaisti, jonka jäljet johtavat paikalliseen metsästysporukkaan.

Syksyn metsästyskausi meni koronan takia monilta pyllylleen, joten Abruzzossa päätettiin, että metsästys sallitaan poikkeuksellisesti koko kevään ja myös kesän ajan.

Olen iloinen paistista, mutta ärtynyt siitä, että metsässä liikkuminen koirien kanssa on koko loppuvuoden normaalia vaarallisempaa.

Tiedättehän: kiihtyneet metsästäjät, kiihtyneet villisiat.

Metsä on täälläkin henkireikä, ihan samalla tavalla kuin Suomessa. Jatkossa vain tiistait ja perjantait ovat turvallisia metsäpäiviä, koska muina päivinä metsästäminen on sallittua.

Hylkäämme pyöräilyn ja hylkäämme juoksulenkin, sillä ensi viikolle on luvattu vesisadetta eikä sateessa muuraaminen ole mitään miellyttävää hommaa.

Tänään siis muurataan.

En tavallisesti kanna työmaalla maskia mukana, sillä Piccolon piazzalla ei liiku oikeastaan muita kuin Vaari ja me.

Nyt sujautan kuitenkin maskin taskuun, sillä kulmille saattaa putkahtaa työmiehiä, jotka repivät ensin piazzan auki ja pinnoittavat sen sitten uudelleen.

Toivon, että työmiehet eivät kauheasti halua jutella, sillä kompuroivan kielitaidon kanssa se ei ainakaan auta, että vastapuolen kasvot ovat piilossa.

Minikaivuri on ehdottomasti suurin Piccolon piazzalla nähty vekotin.

Työpäivä sujuu aika tavallisesti.

Piazzan työmiehiä ei näy, on kuten aina: me, Vaari, kaksitoista kissaa, parvekkeella kissoja vahtiva Frank.

(Salvo ja Pipa nukkuvat sisällä.)

Aamupäivällä istun läppärillä yhden videopalaverin.

Tuntuu mukavalta.

Tuntuu melkein normaalilta.

Piccolon nuorin asukas sai nimekseen Sauli Niinistö. Myöhemmin keväällä Sauli muuttaa Suomeen.

Iltapäivällä sementti loppuu, joten Mikko lähtee rautakauppaan.

Vaihdan muurilta puutarhaan, ja siinä kuokkiessani mietin, mitkä asiat ovat vuoden aikana muuttuneet täällä meidän kulmillamme.

Ei enää poskisuukkoja, ei pappojen korttirinkiä baarilla, ei sunnuntailounaita rannikon kalaravintolassa, ei kyläjuhlia, ei torvisoittokuntia, ei tutustumisretkiä Abruzzon pikkukyliin, ei torstaimarkkinoita Castel di Sangrossa, ei juhlapyhinä paikalle pyrähtäviä firenzeläisiä ja napolilaisia.

Talvi täällä on aina hiljainen, mutta nyt… italialaisille luonteinen sosiaalinen elämä on kutistunut rusinaksi.

Ei kyläjuhlia.
Ei bocce-turnauksia, joissa joutuu pappojen löylyttämäksi.
Ei kylän herrasmiesten tapaamisia.
Ei uskonnollisia juhlia.
Fallon tanssikoulun harjoituksetkin ovat pitkällä tauolla.

No hyvä, rusinan kanssa kyllä pärjätään, mutta sitten on niitä suurempia asioita.

Koulut ovat enimmäkseen kiinni, samoin useimmat kaupat.

Nuorilla (löytyy meidänkin kylästä) ei ole harrastusmahdollisuuksia, pappojen peruskuntoa ja mielenterveyttä hoitavat kävelyretket niin ja näin.

Aika monet ovat ilman työtä, sillä vaikka Fallo on kaikkea muuta kuin turistirysä, monien työt liittyvät tavalla tai toisella turismiin.

Se on esimerkiksi ihan tavallista, että kylän kokit hankkivat koko vuoden tienestit kahden sesongin aikana: talvisin laskettelukeskuksissa, kesäisin rannikon hotelleissa.

Eivät hankkineet tänä talvena, eivätkä hankkineet viime kesänä.

Toivon, että hankkivat tulevana.

Jos ei kokata laskettelukeskuksessa, niin kokataan sitten porukalla kanalan vieressä. Tai kokattiin, kun se oli vielä sallittua.

Jotain koronatilanteen vakavuudesta – ja siitä, että italialaiset suhtautuvat tilanteeseen vakavasti – kertoo muutos hautajaisten järjestämisessä.

Viime syksynä kaikkien fallolaisten rakastama, yli 90-vuotias Giuseppina kuoli.

Normaalisti kirkko olisi ollut täynnä surijoita, mutta nyt paikalle saivat mennä vain lähiomaiset.

Muut osallistuivat hautajaisiin Facebookin livelähetyksessä.

Niin minäkin: istuin suomalaisessa sienimetsässä puhelimen ja koiran kanssa kivellä jättämässä jäähyväisiä Giuseppinalle.

Kirjoitin kommenttikenttään osanottoni, ja lähetin muutaman valokuvan kylän teräsmummosta.

Niin tekivät kymmenet muutkin.

Muistan ajatelleeni, että Giuseppina takuulla nauraisi.

Ja että italialaisilta löytyy jonkinlaista mutkatonta ongelmanratkaisukykyä, vaikka välillä tuntuu, että asia on juuri päinvastoin.

Näette Giuseppinan hymyilemässä tuossa keskellä. Tykkäsin hänestä ihan tosi, tosi paljon. Giuseppinalla oli tapana ottaa minua poskista kiinni napakalla otteella, ja antaa sitten moiskahtavat poskisuukot. Nyt ei ole Giuseppinaa eikä poskisuukkoja.

Jatkan kuokkimista.

Jostain yläkylältä kuuluu piikkauskoneen rallatus.

Lasken nopeasti, että Fallossa on katutöiden lisäksi ainakin neljä rakennusprojektia meneillään.

Se on hyvä merkki.

Elämä jatkuu.

HUOM: Postauksessa näkyvän kartan lähde on Covidzone.info.

Vastaa