Onko täällä joku, joka tajuaa näistä asioista jotain?

Muistatteko, kun viime syksynä kerroin, että kyläläiset ovat lahjoittaneet meille kaikenlaista tavaraa, jota he eivät enää tarvitse, mutta me mahdollisesti kyllä.

Olin toivonut, että lahjana saaduista kaakelilaatikoista paljastuisi jotain sellaista, jota voisimme käyttää sikalan eli kylpyhuoneen seinissä, mutta täytyy myöntää, että portailla kököttävä näky veti aika hiljaiseksi.

Olin kantanut 1980-luvun ulos kellarista.

  • Onpa hienoja, sanoi Vaari.

Mustikka oli yhtä hiljaa kuin minä.

Mitä näistä pitäisi sanoa? Mitä näistä pitäisi tehdä?

Tutkin netistä, että nykyään on olemassa kaakeleille tarkoitettuja maaleja.

Mennan rautakaupastakin sellaisia löytyi, mutta vain harmaan eri sävyissä.

Mutta miten eri kokoisista ja kaikenlaisista röpelöpintaisista kaakeleista saisi jotain hienoa edes Mennan maaleilla? Entä kuinka pitkäikäisiä sellaiset maalit ovat?

Istuin Mustikan seuraksi miettimään sitä, missä menee kierrättämisen raja.

Voiko sen vetää kauniin ja ruman väliin?

Päätin, että nyt voi. Sitten kannoin kaakelit takaisin kellariin.

Maistiaisia.

Tällä hetkellä päässäni on enemmän kysymyksiä kuin vastauksia.

Eli ns. uuaauuaa-vaihe.

Tilanne on siis tämä:

Nyt on se hetki, kun pitäisi päättää, millainen kylpyhuoneesta tulee.

Ja tämän tiedän:

Meillä on kahdeksan Merjan maalaamaa, upeaa laattaa, jotka tulevat kylppärin seinälle.

Vaikuttaa hyvältä, vai mitä?

Paitsi että mitä muuta kylpyhuoneeseen laitetaan kuin Merjan laatat?

Haluaisin rapata kylppärin seinät ja upottaa laatat rappaukseen, mutta kestääkö rappaus kosteutta? Miltä se näyttää kymmenen vuoden kuluttua? Joudunko hylkäämään rappauksen?

Entä voisiko suihkun takaseinään laittaa levyn? Vaikka kuparista?

Silloin Merjan laatat voisivat olla ihan rauhassa rappauksen kanssa toisella seinällä – vai voisivatko?

Ovatko suihkun takana olevan seinän lisäksi myös muut seinät alttiina kosteudelle?

Niin se kupari.

Onko se ihan hullu ajatus? Mikä voisi korvata sen? Entä miten levy kiinnitetään niin, ettei kosteus pääse sen ja seinän väliin? Mitä kuparilevy maksaa? Mistä sellainen löytyy? Siis jos se käy. Entä jos se onkin ruma? Olenko taas ihan sekaisin? Vähän, sanoisi Mikko.

Uuaa, uuaa, uuaa, uuaa.

Entä lattia?

Haluaisin käyttää kellarista löytyneet vanhat lattiatiilet, mutta mitä niille tapahtuu kosteassa tilassa? Millä ne pinnoitetaan vai pinnoitetaanko ne? Millaista miinaa tässä rakennetaan? Ei helpoin vaihtoehto, sanoi Settimiokin tästä. Mitä se tarkoittaa? Että ei helpoin vaihtoehto, sanoisi Mikko.

Saumaväri? Ainakaan en toista Tampereella tekemääni virhettä. Ne valkoiset saumat piti pestä hammasharjalla.

Miksi opiskelin journalismia enkä rakennusalaa?

Onko täällä linjoilla joku, joka tajuaa näistä asioista jotain?

Uuaa, uuaa, uuaa, uuaa, uuaa.

Kannoin aarteet ykkösen kellarissa olevaan arkkuun. Ne odottavat nyt sitä hetkeä, kun meillä on keittiö, joka tarvitsee laattoja.

23 kommenttia

    1. Minna

      Totta! Niitä on harmillisesti vain muutama. Se on ilmeisesti joku kosmoksen laki, että hauskimpia oli vain pieni pino ja kaikkein hirveimpiä todella paljon. 😀

  1. Katja

    Perinteisen kaakelimaalin lisäksi voi käyttää laivan kannen maalaukseen tarkoitettua maalia. LUskoisin että löytyy varmaan enemmän värivalikoimaa. En tiedä tosin kuinka ympäristöystävällisiä tällaiset maalit ovat mutta kulutusta ka kosteutta taatusti kestävät!

    1. Piude

      Jos kysyisitte Merjalta olisiko hänellä ehdotus yksivärisestä simppelistä laatasta niiden upeiden laattojensa kaveriksi.
      Ja teette joskus noista vanhoista laatoista vaikka puutarhapöydän mosaiikkikannen 🙂

    2. Ripsa

      Moi
      Sopii ne ainakin kissojen istuinalustaksi🤩🤩🤣.
      Jätä maalatut laatat johonkin toiseen tilaan?

  2. tuija

    Suihkun taakse voi laittaa esim lasiseinän, mitä lattiaan tulee, niin kunnon vesieriste nyt ainakin ensin on vedettävä, ettei homehdu koko tila. Ja se eriste vedetään lattialta seinälle saakka. Annetaan kuivua ja sen jälkeen pinnoitetaan. Epäilen savitiilien vedenpitävyyttä, ehkä joku viisaampi tietää käykö. Sommittelemalla noista vanhoista laatoista saattaa hyvinkin saada kivan näköisen tilan. Kaakelimaalia käytetään niin paljon, että kai se on kestävää, olisihan siitä muutoin valiteltu. Mitä saumalaastiin tulee, niin sama se minkä on väristä, kyllä niitä joutuu hammasharjan kanssa kuuraamaan. Tummempi saattaa olla inhimillisemmin puhtaan värisenä pysyvä, mutta tekee tilasta sitten sen värisen. Huomaamattomin on sama sävy, kuin on kaakelitkin. Harmaa kaakelimaali, no sitähän käytetään nykyään paljonkin. Lueppa tämä, saattaa helpottaa: https://www.rakennaoikein.fi/markatilojen-rakentaminen-ja-remontointi-91302/uutiset.html

  3. Marjo Hursti

    Mitä, et meinaa noita kullanvärisiä pieniä laattoja käyttää …
    Kaverilla on pesuhuoneen seinä ihan paljaana eli ei ole mitään pinnoitetta. Tosin kyse rintamamiestalosta vai voisko sanoo, et samaa kastia siis kuin aasitalli 🤔
    Uudes BB-talossa on myös pelkät rappaukset kylppärin seinissä. 😁

  4. Mari

    Voi hauskuus!
    Pari vinkkiä. Älä vain laita kuparia kylpyhuoneeseen. Laatoita koko kylpyhuone vaikka halvimmalla mahdollisella kelpuuttamallasi laatalla mutta laita hyvä kosteussulku, koska Italia. Maalit ja pinnoitteet on tietysti – no joo vaihtoehto mutta en lähtisi sille linjalle. Erikoislaatat parhaille paikoille 😉

  5. Simppa

    Sekavista laatoista eli väreistä voi saada järkevääkin, jos olisi noin millilleen saman kokoisia ( ettei ala pahasti hammastamaan saumat), tai sopivasti moninkertoja, sauman leveys huomioiden. Eli pienillä aloille eli pienen tilan pinnalle yhdistämällä värejä ”pinta-alat” voi laskea yhteen. Satunnaisesti sekaisin tai suunniteltu kuvio, keskelle , kehälle tms. Lattialle ei kannata/ saa laittaa liukasta laattaa, joka on seinään tarkoitettu. Pakkasen kestävä laatta on tiiviimpi eli ei ole paljoa huokosia, jonne vesi voi mennä. __ Maalaus tulee kyseeseen, kun jo kiinnitetyt laatat ”vaihtaa väriä”. Nyt kun pääset puhtaalta pöydältä tekemään, niin käytä vain valitsemiasi laattoja.

  6. Anja

    Tuli mieleeni että rikotte kaikki laatat. Ostatte värillisiä laattoja joukkoon ja kiinnitätte palaset sementtiin. Saatte uniikin seinän ja pääsette hyödyntämään nämä käyttöä vaille jääneet laatat.

  7. Kaikki

    Ei kuparia. Kupari hapettuu, tummuu ja muuttaa väriään. Muista kuparikatot ja -seinät.

    Minä laittaisin nuo kaikki upean ihanat laatat sikin sokaisin randomina kylppäriin. 🥰

    Onnea valintaan!

  8. Heidi

    Vasaralla palasiksi ja sitten kokoatte niistä tajunnanräjäyttävää mosaiikkitaidetta.

  9. Tuula

    Vesieristys kannattaa laittaa kylppäriin sekä seiniin että lattiaan, niin säästyy veden aiheuttamilta ongelmilta.

  10. Niina

    Läntisessä Afrikassa laattoja kierrätetään ns. carreau cassé -menetelmällä. Se on periaatteessa mistä vaan rikotusta laatasta tehtyä epäjärjestelmällistä mosaiikkia betoniin/laastiin valettuna. Käytetään siis lattioissa, seiniin lie turhan työlästä. Jos laattoja meinaa maalata, niin siihen käy normaali tartuntapohjamaali (Suomessa esim. Otex) ja päälle joku kiiltävähkö alkydimaali (esim. Miranol). Näin mää olen keittiön kaakelit maalannut.

  11. Riinukka

    Meillä on kaakelimaali kestänyt moitteetta vessassa 6 vuotta, mutta pesutilasta ei ole kokemusta. Mites olisi esim. Mikrosementti, josta nyt paljon pesutiloja tehdään? Itse haaveilen sellaisesta. Kuparilevy kuulostaa upealta, mutta en uskalla arvailla, miten se siellä kestää…
    Onnea oikeiden materiaalien metsästykseen!😊

  12. Matti

    Jos teillä on fb-tilejä käytössä, niin tsekatkaa Vanhan talon korjausneuvonta: https://www.facebook.com/groups/1467047783570211/ . Siellä on kova kuri, mutta asiantuntijat vastaamassa. Jos muutamalla kuvalla höystää kysymystään niin sieltä voisi jotain ainakin suuntaa antavaa irrota.

    Kiitos maailman parhaasta blogista!

  13. Ritva

    Minä näen tuossa villin kokoelman. vaaleanruskea, raidallinen vaalea ja kukkareunuslaatta tai valkoinen laatta. riippuu siitä kuinka iso pinta on. Tai kaikki tilkkutäkki-tyyliin. Jos paksuus on eri niin ei onnistu. Kokonaisuus ratkaisee, että näyttääkö villiltä taiteilijan suunnitelmalta tai ihan vaan 80-luvulta.

  14. Tonttu

    Hmmm, noissa olosuhteissa aika vaikeita kysymyksiä, niiltä vähiltä osin kuin kylppäreistä mitään ymmärrän.

    Perinteinen rappaus sinällään kestää aika hyvin kosteutta ja jopa toistuvaa roiskevettä, vrt. ulkoseinärappaukset, mutta. Ulkoseinärappaus saa haihdustuslämmön sisältä ja haihdutuksen ilmavirtauksen pinnalta eli toimii, mutta aika vaikea hommeli kylppärissä teillä, kotoisessa elementtitalossa (muovipussi…) ei niin iso ongelma.
    Saattaisin kuvitella, että vaaleaksi värjätty sementti/laasti toimisi paremmin, mutta menee lottoamiseksi. Mikrosementti olisi muuten hyvä idea, mutta sepäs ei juuri hengitä itsenäisesti vaikka muuta väitetään. No ilmanvaihtohan kylppärissä pitää kuitenkin saada toimivaksi, tavalla tai toisella…

    Kuparilevy ei itsessään ole ongelma, patinoituu kivasti, mutta kannattanee harkita useampia levyjä, yksittäinen iso levy tulee luultavasti tolkuttoman kalliiksi. No tulee ne pienemmätkin aika hintaviksi…
    Kuparipinnan taustan pitäisi kyetä hengittämään luontaisesti, kas kun pinta ei hengitä, mutta sementtikin hengittää varsin hyvin. Kun levy/levyt eivät kuitenkaan hengitä, ne voi saumata vaikka saniteettisilikonilla, mutta kiinnittäminen ylipäänsä on haastavaa, siinä on Mikolle oiva pulma ratkaistavaksi ellei taakse tule vaikka sementtivalua. Ja se kupari on sitten kylmää, eri lailla kuin vaikka luonnonkiviseinä.

    Ehkä suurimmat ongelmat kuitenkin ovat ilmanvaihto, haihdutuslämpö sekä haihdutussuunta/kanava, niistä kannattaa aloittaa. Niiden ratkaisemisen jälkeen pintamateriaaliksi voinet valita liki mitä tahansa.

    Pakollinen varoitus, en todellakaan ole pätkääkään alan ammattilainen, lähinnä satunnainen harrastelija (kaupunkiosake ja 100v. hirsimökki), osaaminen on mallia yritys, erehdys, toinen erehdys, purkaminen jne. 🙂

  15. Janne

    Hei
    Laita suihkukaappi. Vesi pysyy siinä ja seinät voi maalata , rapata,tai mitä vaan.
    Janne

Vastaa