Oman elämänsä Tarzan

Niinhän siinä sitten kävi, että viljelyprojektimme(kin) lähti hieman käsistä.

(Jätä se hieman pois, sanoisi Mikko, jos olisi jossain lähellä.)

Vielä marraskuussa voihkin, että Borgo Valle Vecchialla olevien maalänttien kanssa asiat eivät koskaan ikinä takuulla nytkähdä yhtään mihinkään, mutta sitten alkoi tapahtua.

Ensin sain Sabrinalta kunnasta viestin.

Voisimme ottaa keskellä Valle Vecchiaa lepäävät palstat käyttöön, kunhan pysyisimme poissa ihan alimmilta tonteilta.

  • Jiiks, hurraa, hihkaisin.

(Taas olisi ollut voltin paikka, mutta en pysty.)

Painuin siltä istumalta tarpomaan palstoille.

Mietin ja mittailin, ajattelin kevättä. Ajattelin aikatauluja. Ajattelin työmäärää. Ajattelin, että talojakin pitäisi kunnostaa, mutta tarvitseehan ihminen myös rypäleitä ja tomaatteja ja mitä kaikkea tänne voikaan istuttaa. Ajattelin, että Mikolla on lehmän hermot. Ajattelin, että piruako menin lupaamaan kunnalle, että viljelen mutta en rakenna, koska tännehän sopisi pieni kasvihuone. Sitten ajattelin, että ei se mitään. Että kesällä istun Vaarin nespole-puun alla katsomassa, kun kurkut kasvavat.

(Paitsi että en takuulla istu, koska ne talot.)

Sitten ajattelin, että maa täytyy kääntää. Että siihen tarvitaan apua. Kone. Että täytyy löytää joku. Ja pieni pöytä plus pari tuolia, kyllä, nekin tarvitaan. Ja neuvoja, niitäkin, koska en tiedä mitä, koska ja milloin enkä oikeastaan yhtään mitään. Että tarvitaan Tonino tai Cenzino. Ja sadevesi, sitä täytyy kerätä. Että tarvitaan säiliö. Ja että missähän mahtaa olla se Faijan antama termospullo, koska se tarvitaan palstalle aamukahvia varten.

Illalla nukahtamisen kynnyksellä ajattelin (ääneen) sitäkin, että aasi, sepä vasta olisikin.

  • Hyvää yötä, sanoi Mikko.
  • Aloitan siitä säiliöstä, vastasin.
Sitäkin ajattelin, että mitä näille niittokasoille pitäisi tehdä.

Pari päivää myöhemmin törmäsimme baarilla Rossanaan ja Toninoon.

Kerroin palstauutisen.

Sitten kysyin, sattuisiko Tonino tietämään, mistä kannattaa hankkia säiliö sadevedelle.

Muutamaa minuuttia myöhemmin olimme tehneet kaupat Toninon palstalla tarpeettomana seisovasta säiliöstä.

  • Jiiks, hihkaisin.
Säiliö nousi laaksosta Valle Vecchialle Toninon motozappan kyydissä.

Aika pian meille selvisi, että sana oli kiirinyt.

Osa yläkylän papparaisista pyöritteli huvittuneena päätään, mutta lempi-ihmisemme Tommasso ehdotti vakavissaan, että ottaisimme käyttöön myös hänen oliivitarhansa.

Sovimme, että kävisimme katsomassa tarhaa keväällä.

  • Missä se tarha on, kysyi Mikko.
  • Ehkä aika lähellä sitä Vaarin tarhaa, vastasin.
  • Mitä Vaarin tarhaa, jatkoi Mikko (rauhallisesti).
  • No sitä oliivitarhaa, josta oli jo puhetta Vaarin kanssa silloin lokakuussa, kun me kärrättiin niitä oliiveja puristamolle. Muistatko? Vaari sanoi, että ensi vuonna me voidaan kerätä oliivit myös Vaarin puista, mutta ensin täytyy vähän raivata, vastasin.
  • Niin tietenkin, sanoi Mikko (edelleen rauhallisesti).
Vesisäiliö painoi onneksi vain murto-osan siitä, mitä olin pelännyt.

Seuraavaksi Piccolon piazzalle ilmestyi Renato.

Juttelimme niitä näitä toimivasta nettiyhteydestä ja villiintyneistä maalänteistä Piccolon puutarhan kyljessä.

Puhuimme myös jossain muualla lepäilevästä viljelypalstasta.

Tiedättehän, niitä näitä.

Ihan kaikkea en ymmärtänyt.

Katsoimme vesisäiliölle paikan palstojen yläosasta. Vedenkeräyssysteemi rakennetaan maaliskuussa.

Tässä vaiheessa on ehkä hyvä valaista sitä, millainen merkitys Fallon baarilla on kylän tiedonvälityksessä.

Baari on tavallaan kylän internet.

Ei. Baari ON kylän internet.

Metodi on hyvin yksinkertainen:

Menet baarille, jos haluat löytää jonkun/tietää jotain/ratkaista pulman/kuulla uutiset.

Juju on siinä, että baarilla täytyy olla oikeaan aikaan eli ennen lounasta, mieluusti viimeistään 11.30.

Tämän baarimetodin avulla voi esimerkiksi huomata olevansa Natalinan siirtolapuutarhanaapuri.

Tältä laakso näyttää Piccolon puutarhasta kuvattuna. Punaisen renkaan keskellä pilkistää jotain oranssia eli viljelypalstojen aidat.

Selitys Renaton kanssa höpistyille niille ja näille selvisi, kun tapasin baarilla Rossanan.

  • Siis mitä, sanoi Mikko aasitallin seinältä, kun kerroin uutisen.
  • Noh, Natalina oli sanonut Rossanalle että Renato oli sanonut Natalinalle että me voidaan ottaa käyttöön laaksossa oleva Renaton palsta joka oli vielä viime kesänä sillä Domenicolla joka asui siellä La Piazzalla josta me raivattiin niitä Brunon olkia vuosi sitten, muistatko, siis se setä joka tarjosi niitä valtavia tomaatteja meille välipalaksi ja sen mukava rouva joka kärsi siitä olkipölystä niin se setä oli yllättäen kuollut syksyllä eikä sen vaimo siis se pölystä kärsinyt rouva tarvitse sitä palstaa eikä Renato tarvitse sitä palstaa eli Renato oli ajatellut että se palsta olisi sopiva meille ja siinä on naapurina Natalina joka oli sanonut Rossanalle että se eli siis Natalina voi opettaa meille kaikki niksit ja muutenkin se on kuulemma tosi hyvä palsta ja siellä kasvavat tomaatitkin on ihan älyttömiä.
  • Hengitä välillä ja anna tiivistetty versio, sanoi Mikko (edelleen rauhallisesti).
  • Juu. (Läähätystä.) Me saadaan ottaa Renaton palsta käyttöön. Se on laaksossa. Palstanaapurina on Natalina, joka lupasi opettaa kaikki kikat. Nyt vain täytyy löytää Natalina, että saadaan tietää, missä se palsta tarkalleen on.
  • Ja se tiivistetty versio, jatkoi Mikko (edelleen rauhallisesti).
  • Meistä tulee viljelykavereita Natalinan kanssa.
  • Ja työmäärä?
  • Pienehkö. Aitoja pitää vähän fiksailla ja maa pitää kääntää, mutta muuten ei isompia. Paitsi sitten tietenkin istuttamiset ja muut, mutta hyvää on se, että siellä on pieni puro, joten vettä ei tarvitse sen ihmeellisemmin etsiä.
  • Ja tästä tiivistetty versio?
  • Siitä tulee tosi hyvä! Nyt me ollaan tavallaan myös siirtolapuutarhassa. Ootko nähnyt meidän termaria?
Natalinan palsta on jo tässä vaiheessa vuotta hyvin tip ja top.
Ja tästä tulee sitten meidän siirtolapuutarhapalstamme. Ai miksi oranssia aitamuovia? Koska villisiat. En tiedä, onko teoria totta, mutta Natalina sanoo, että näillä palstoilla villisiat eivät ole koskaan riehuneet tuhoamassa kaikkea – toisin kuin kaikilla muilla laakson palstoilla. Ja ero on siinä, että muut palstat on aidattu vihreällä verkolla, mutta Natalinan ja Renaton palstat oranssilla muovilla.
Tomaattien tukikepit muistuttavat viime kesästä.
Samoin yksi yöpakkasia uhmaava peperoncino
Ja jos nyt jossain täytyy harrastaa siirtolapuutahurointia niin ehkä juuri näissä maisemissa.
Laakson palstalta täytyy kävellä pieni matka kohti kylää, mutta sitten maisemassa onkin jo mukana myös Piccolo Salvo. Laitoin sen päälle punaisen nuolen, että löytäisitte sen helpommin.

 

Tuli joulu ja tuli välipäivät.

Aika usein huomasin miettiväni, olemmeko vuoden aikana edistyneet sellaisissa asioissa, joita olemme pitäneet tärkeinä.

Aasitallin ja sikalan kanssa. Palsta-asioissa. Niissä nyt ainakin.

Yltäkylläisesti, ajattelin.

Sitten törmäsimme sattumalta samaan aikaan Rossanaan ja kunnantalolla työskentelevään Pieroon, joka baarilla kuultujen juttujen mukaan joko

A) omisti Piccolon puutarhan vieressä olevista maalänteistä toisen

tai

B) ainakin tiesi, kuka läntin omistaa.

Varttia myöhemmin kävelimme ulos kunnantalon ovesta mukanamme Pieron lupaus siitä, että voisimme ottaa käyttöön hänelle kuuluvan tontin.

Vuokran voisimme maksaa tomaatteina.

(Tomaattisopimus pätee myös Renaton kanssa.)

  • Nyt täytyy enää selvittää, kenelle se toinen tontti kuuluu ja avot, puutarhan laajennus on valmis, hyppelin.
  • Alussa, ei valmis, sanoi Mikko.

Mietin, että meidän täytyy ostaa ihan helkkaristi tomaatteja, jos kaikki viljelyt menevät mönkään.

Tontti puutarhamme alapuolella näyttää tällä hetkellä tältä.

Tuli uusi vuosi.

Kylän papat juhlistivat sitä paistattelemalla päivää baarin lähellä olevalla suojaisella penkillä.

Vedin Mikkoa hihasta.

Hetkeä myöhemmin pompimme Piccoloon mukanamme lupaus siitä, että Tommasso soittaa Roomaan jollekin rouvalle, joka ehkä omistaa Pieron tontin vieressä olevan palstan.

  • Rooman rouva ei omista, omistaja on kuollut eikä perikunnasta tiedä kukaan, selvitti Mikko nähtyään Tommasson pari päivää myöhemmin yläkylällä
  • Eli, kysyin.
  • Voidaan joko käydä kunnassa kysymässä käyttöoikeutta tai paljon käsimerkkejä eli ottaa tontti käyttöön ilman sen ihmeellisempiä prosesseja ja lisää käsimerkkejä.
  • Kysytään, se tuntuu jotenkin varmemmalta, ehdotin.

Sitten tunkeuduin villiintyneiden ruusupuskien läpi puutarhatontille ihmettelemään, millä kummallisella konstilla saisimme vanhat tammet vapaiksi muratista.

Ajattelin palokuntaa.

Ja ajattelin Tarzania.

Murattia. Sitä riittää. Kuvassa näkyvä muuri rajaa sikalan vieressä olevan tontin.

Tuli loppiainen.

Kävelimme alas laakson palstalle tutkimaan, mitä kaikkea aidan kunnostamiseen tarvitaan.

  • Matkaa tänne on 568 metriä suuntaansa, sanoi Mikko vilkaistuaan kelloaan.

Aika vähän, ajattelin.

Sitten ajattelin taas aasia.

Kotimatkalla oikaisimme vanhan, hylätyn viinitarhan kautta.

  • Kuvittele, miten hienoa olisi, jos voitaisiin kasvattaa tässä viiniköynnöksiä, sanoi Mikko.

(Toistan: sanoi Mikko.)

Ajattelin, että lehmän hermojen lisäksi se on kyllä oman elämänsä Tarzan ja kaikella tavalla ihana.

Kotona kirjoitin listaan:

Keksi jostain tolppia.

Käy kunnassa pyytämässä käyttöoikeutta.

Kysy baarilla, kuka omistaa sen vanhan viinitarhan.

Älä unohda oliivitarhoja.

Tästä tulee vielä jotain hienoa, uskokaa pois.
Lisäys muistilistaan: myös sikalan vieressä olevalle maalle täytyy tehdä jotain.
Samoin aasitallin takana olevalle muurille ja maalle. Seuraava lisäys muistilistaan: älä aktiivisesti etsi lisäprojekteja, mutta kohtalo, sille älä sano ei.

13 kommenttia

  1. Kristiina Vainio

    Aasi 😂 hihittelen ääneen tälle koko jutulle. Mahtavaa luettavaa. Ootte kyllä ihania.

  2. Tarja

    Onpa elävää tekstiä, ihan hengästyin itsekin kun luin kohtaa jossa kerroit baarilta palattuasi kaiken kuulemasi. Ei teiltä puuhat siellä totisesti lopu ja päiviin riittää järkevää tekemistä :). Kevättä ja satokautta odotellessa!

  3. Ville

    Aivan mahtava blogi. Aloitin tämän lukemisen keskiviikkona. Silloin oli iltalehdessä uutinen että Bisaccian kaupunki myy taloja eurolla, myynnissä 90 taloa. Muutettava asumaan kaupunkiin, ei ole mitään remonttibudjetti määräystä eikä aikaa milloin olisi oltava valmista. Tätäkin aihetta sivuten löytyi juttua blogista, hienoa. Vesi kielellä jään odottelemaan jatkoa, aivan mahtavaa luettavaa / katseltavaa. Kiitos Teille!

    1. Minna

      Kiitos kovasti! Ja lykkyä, jos päädyt Bisacciaan! Sellaista nimittäin sattuu, että ensin aloittaa tutkimalla älyttömiä vaihtoehtoja ja muutaman vuoden kuluttua huomaa raksaavansa jotain vielä älyttömämpää kivikasaa… 😀

  4. Henna

    Mä uskon tohon väriteoriaan aidan kanssa. Vaikkei hevosilla ole villisikojen kanssa mitään yhteistä niin se toimii niilläkin. Veikkaan että se vihreä on elukoiden silmissä vaan jotain puskaa kun oranssi taas on kummallinen ja potentiaalisesti uhkaava. Tosin jännä jos villisika pelkää ylipäätään mitään mutta silti, kyllä se varmaan sitä oudoksuu ainakin. Ehkä ruokahalu menee, heh! Tsemppiä.

    1. Minna

      Tämähän on hyvä tieto! Eli oranssissa pysytään, kaunis tai ei. (Eikä se kyllä muuten ole. :D)

  5. Tuire

    Hei! Nyt on kulunut niin pitkä aika päivityksestä, että alkaa miettiä onko sattunut jotain!?

    1. Minna

      Moikka! Ei mitään vakavaa, jämähdettiin vain Suomeen, mutta sehän on pikkujuttu tässä maailman suuressa kuviossa. Aiheet on vähän kortilla, koska päivät on enimmäkseen sitä, että rymyän koirien kanssa metsässä, mutta yritän saada Fallosta kuulumisia niin, että päästään kaikki kärryille. 😀

  6. Jude

    Nyt kun on koronaa ja vaikka mitä ikävää tapahtunut, niin teidän (olette ilmeisesti nyt Suomessa) että myös kyläläisten kuulumisille olisi todellakin kysyntää ja tarvetta. 🙂

    1. Minna

      Suomessa ollaan – ja ilmeisesti pysytään vielä hyvä tovi. Yritän raportoida kyläläisten kuulumisia, kunhan saan väkeä langoilla. 😀

Vastaa