Vaarilta tupsahti whatsapp-viesti.
Tai noh, teknisesti homman hoiti Vaarin tytär Annalisa, mutta asia oli Vaarin.
Vaari kysyi, että olemmeko virusjumissa Suomessa.
Ja että koska palaamme kotiin.
- Si sente solo alle Valle Vecchia, isä on yksinäinen Valle Vecchialla, lopetti Annalisa.
Sydäntä hieman kouraisi.
Vastasin, että Suomessahan me.
Ja että huoli pois, tulossa ollaan, kunhan maailma sen taas sallii.
Kysyin vielä, että onhan Vaarilla kaikki kunnossa.
- Ainakin se sanoo niin, vastasi Annalisa.
Helmikuussa oli tällaista.
Palataan hetkeksi helmikuuhun.
Suunnitelma oli tämä:
Mikko jää toviksi töihin Tampereelle eli muuttaa äitinsä vintille asumaan, minä ajan lapsen ja koirien kanssa Falloon saumaamaan seiniä ja rakentamaan aitoja, myöhemmin keväällä lapsi lentää takaisin Suomeen ja Mikko Italiaan.
Kelpo suunnitelma.
Laivaliputkin oli jo ostettu.
Ensin Tallinnaan, siellä pikainen pysähdys Faijalla, sitten kahden yöpymisen taktiikalla Viron jälkeen Latvia, Liettua, Puola, Tshekki, Itävalta ja lopulta Italia.
- Äiti&poika-roadtrip, miten viileetä, kouhosin lapselle, joka nosteli kulmiaan.
Sitten tuli sunnuntai helmikuun 23. päivä.
Ja Italiasta kantautuvat uutiset alkoivat vaikuttaa siltä, että oli
- Pakko istua ajattelemaan.
- Soittaa muutama puhelu Italiaan ja Suomeen.
- Tehdä päätös.
- Ensimmäinen kirjain on sentään sama, sanoi lapsi seuraavana aamuna kuudelta, kun käänsin auton nokan osoittamaan Isoonkyröön.
Lapsi palasi parin Pohjanmaan päivän jälkeen takaisin Tampereelle, minä asetuin koirien kanssa taloksi mummolaan.
Kiroilin vähän sitä, että tulikohan tässä ylireagoitua ja kuka ne oliivipuut nyt leikkaa ja olisiko sittenkin pitänyt ja ne peijoonin maaläntit.
Nekin.
Seurasin uutisia Italiasta ja seurasin uutisia Suomesta.
Hiljalleen olisiko päässäni hiljeni.
Sitten se vaikeni kokonaan.
Vaihdan Rossanan kanssa kuulumisia lähes päivittäin.
Kyläläiset ovat toistaiseksi kunnossa, mutta tunnelma Fallossa… se on ihan äärettömän surullinen.
Ikäihmiset on määrätty kotiin, nuorempi polvi hoitaa kauppa-asiat.
Ulkona saa liikkua vain hyvästä syystä: töiden, apteekin tai kauppareissun takia.
Kaikki tavalliseen arkeen liittyvät asiat ovat kadonneet.
En tiedä mitä kertoisin, sanoi Rossana viimeksi puhelimessa moneen kertaan.
En tiedä mitä kertoisin, on niin hiljaista.
Ja sitten:
Älä huolestu, kissat saavat ruokaa.
Ja lopuksi:
Toivottavasti tavataan…. joskus.
Sydäntä kouraisi taas.
Pari päivää sitten eräs ystäväni kyseli uutisia Fallosta.
Vastasin, että ei sairastuneita, mutta karanteeni… Se on aivan kauhea paikka ihmisille, jotka ovat tottuneet tapaamaan toisiaan kaksikymmentä kertaa päivässä.
(Vähintään kaksikymmentä.)
Ja että välillä pelkään vanhimpien kuolevan suruun jos ei koronaan.
Kolmen mummolan viikon jälkeen siirryimme koko sakki Kiikoisiin mökille, jota vuokrasimme jo viime vuonna.
Iltaisin teen listaa asioista, joihin voi tarttua heti, kun olemme takaisin Valle Vecchialla:
Aasitallin raksa, ne peijoonin maaläntit, aitatolpat, sortuneet muurit, vallatun puutarhan muratit, napolilaisten ja meidän välissä olevan seinämän vahvistaminen (ettei napolilaisten talo valu meille)…
Juuri äsken Rossanalta kilahti viesti. Sen sävy oli jo vähän iloisempi:
Hei, teitä odottaa iso kissaperhe, kun palaatte takaisin.
Lisäsin listalle:
Värvää Suomesta jäseniä Fallon eläinsuojeluyhdistykseen.
Kyllä, meillä on nyt Una Zampa per amico -niminen eläinsuojeluyhdistys, jonka jäseniksi pääsevät kaikki halukkaat.
Rossana perusti sen talvella, mutta sattuneesta syystä yhdistyksen toiminta ei ole vielä päässyt täyteen vauhtiin.
Kiinnostuneet voivat kuitenkin ilmoittautua jo nyt:
info@piccolosalvo.com.
Palaan yksityiskohtiin, kun olemme taas takaisin Valle Vecchialla.
Sitten joskus.
PS. Lopuksi muutama mallisuoritus siitä, että elämä on ihan hyvää, vaikka juuri nyt se tarkoittaa ihmisten välttelemistä:
Jo oli aikakin kuulla teistä!!!!
Oli pakko lukea kaikki vanhat jutut ja ihmetellä samalla mihin olette hävinneet.
Tee listoja nyt vain kaikessa rauhassa.
Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty🤔😂
Työmaa ei todellakaan karkaa mihinkään.
Tsemppiä tähän hankalaan aikaan!
Kiitos, Riitta! Mikko käytti tuon saman ”no jo oli aikakin”, kun kerroin, että olin istunut näppiksen ääreen. 😀 Täällä Jaaran pöpelikössä sinkoilee uusia ideoita ja suunnitelmia. Aurinkoisia kevätpäiviä, voi hyvin!
🥰 Ihana kuulla että teillä ja Fallossa kaikki hyvin👍🏻😁
Kiitos! Fallossa taitaa olla aika surumielinen tunnelma, mutta ainakaan vielä virus ei ole päässyt kylään. Toivotaan, että kaikki pysyvät kunnossa.
Eikö se maailma jo sallisi. Ja että tätäkin blogia taas päivitettäisiin, missä sitten olettekaan. 🙂