Nyt se Hempponen on fillaroinut Suomeen!

Muistatteko Kai Hempposen?

Miehen, joka

  • tuntee itsensä niin suomalaiseksi, että otti Cesare Fanelli -nimensä rinnalle Kai Hempposen.
  • ilmestyi pari vuotta sitten Piccolon piazzalle ja puhui selvää suomea, vaikka on kotoisin Sardiniasta ja asuu Abruzzon Sulmonassa.
  • voitti ylivoimaisesti Piccolon mölkkykisan. (Siinä ei annettua armoa anopille saati lapsille.)
  • teki perheensä kanssa kesäretken Tampereelle.
  • esitti Suomi 100 -juhlassa joulupukkia niin vakuuttavasti, ettei Fallossa ole toivuttu siitä vieläkään.

Noin aluksi.

Nyt Hempponen pompahti uutisiin fillarinsa kanssa.

Hän oli pyöräillyt Sulmonasta Suomeen, käynyt moikkaamassa Helsingissä Italian suurlähettilästä, jatkanut matkaansa Äänekoskelle ja päätynyt sieltä Tampereelle.

Matkaan oli mennyt 22 päivää ja mittariin oli kertynyt 3351,6 kilometriä, kertoi Yleisradion juttu.

  • Miksi, kysyi Mikko, kun huutelin parvekkeelta, että nyt se Hempponen on fillaroinut Suomeen.

Jatkoin tavaamista.

Lääkäri oli komentanut polvioperaatiosta toipuneen Kaitsun pyöräilemään – ja lyhyempien lenkkien jälkeen mies oli päättänyt toteuttaa haaveensa eli polkea pohjoiseen, kertoi Yle.

Noin vain.

Vintage-matka, kuvaili Hempponen reissuaan – ja esitteli menopeliään, joka oli maksanut vaivaiset 50 euroa.

(Ei siis mikään huippufillari, mutta toisaalta eipä miehen telttakaan näyttänyt ihan tuoreelta.)

Pysähdyin katsomaan kuvaa, jossa Hempponen seisoi suurlähettiläs Gabriele Altanan vieressä neonkeltaisessa takissa, pyöräilyshortsit jalassa ja kypärä päässä.

Hymyilytti vähän.

Kuvassa Hempponen näytti iloiselta, suurlähettiläs vähän hämmentyneeltä.

Mietin, että mahtoiko Kaitsu ilmoittaa suurlähettiläälle etukäteen tulostaan vai kurvasiko mies vain lähetystön pihaan.

Luultavasti vain kurvasi.

Koska Hempponen.

Lue lisää

Pääsette lukemaan lisää Hempposesta täältä ja täältä.

Ja Ylen juttuun pääsette tästä.

Postauksen kuvasarjasta kunnia kuuluu Kaija Toivoselle, joka kuvasi Hempposen Kaitsun muodonmuutoksen Fallon Suomi 100 -juhlassa. Muutoksen tekemisessä auttoivat Maikku ja Alberto.

4 kommenttia

  1. Riitta

    Haa, vahvistaa käsitystäni, että sardinialaisissa ja suomalaisissa on aika lailla samaa. 😁😁😁 Siis hyvässä mielessä.
    Terveisin Tampereelta Riitta

    1. Minna

      Me ei olla vielä ehditty Sardiniaan asti (eikä tällä menolla ehditäkään), mutta olen kyllä kuullut siitä paljon hyvää.

      1. Kaitsu

        Teidän on vain sanottava – olemme tulossa Sardiniaan – ja minä lennän… 😉

Vastaa