Viikko yksi tuntuu reisissä kolmelta

Kysyin eilen Mikolta, että montako viikkoa siitä on, kun palasimme Valle Vecchialle.

  • Kolme, arvelin heti perään.
  • Kahdeksan päivää, sanoi Mikko.
  • Ai no sittenhän tässä ei olla oltu ihan laiskoina, irvistin.

Ei ihme, että reisissä ja hartioissa vähän kiristää…

Ihan ensin: hyvää äitienpäivää, mun äiti! Tässä sulle kevään ensimmäinen ruusu Piccolon puutarhasta. Rakkaudella.
Ja sitten sinne puutarhaan, jossa talven jäljiltä henkiin jäivät lopulta salvia, ruohosipuli, neljä pientä pelargoniaa, ruusu sekä Giuliannan antamat kaktukset, kivikkokasvit ja yrtti, jolle en ole vieläkään löytänyt nimeä. (Se liittyy jotenkin pippuriin.) Kävimme Castel di Sangron markkinoilla hankkimassa hieman täydennystä: terttutomaatteja, pari kurkkua, chilejä, paprikoita, basilikaa, salaattia.
Marraskuussa maahan isketyistä kaaleista, sipuleista ja fenkoleista jäivät jäljelle nämä. Melko surullisen näköinen kasvimaa – jos sitä nyt kasvimaaksi voi sanoa. Annamme noiden selviytyjien taistella vielä hetken, sitten muokkaamme uuden kasvimaan jonnekin muualle kuin keskelle pihaa.
Puutarhan vanha aita sai lähteä, koska se ei olisi enää pidätellyt Frankia ja Salvoa. Frank ei siis hyppää aidan yli, mutta se osaa työntää omalla painollaan verkkoa niin, että karkumatka Salvon kanssa voi alkaa. Ovelat peijoonit. Aidaton piha on tietenkin tarkoittanut lenkkejä kolmen koiran kanssa useammin kuin kerran päivässä. Kanalalle vievällä tiellä tyypit voi onneksi päästää vapaaksi. Kovin kauas en koirien kanssa ole tällä viikolla uskaltautunut, sillä laaksosta kantautuu melko muhkeita ääniä: villisikojen karjuntaa. Tuo tyyppi tuolla heinikossa on Pipa.
Laaksosta kylälle nousevan tien päästä aukeaa tämä maisema. Rossana ja Tonino asuivat ennen tuossa kuvan keskellä olevassa valkoisessa talossa. Nyt he asuvat yläkylällä. Heidän entinen seinänaapurinsa Giulianna taas oli muuttanut keväällä tyttärensä kanssa Bombaan. Valle Vecchialla asuu enää rouva Sunnuntai puolisonsa kanssa, Vaari ja me. Aika hiljaista, sanoisin. Kesäasukkaita odotellessa…
Kutsumme näitä Taivaan portaiksi. Auringossa ne loistavat niin, että ihan häikäisee. – Jonkun päättäjän sukulaisella on ollut paljon ylimääräistä, valkoista kiveä, sanoi Pasquale viime kesänä, kun ihmettelimme, miksi Valle Vecchialle on rakennettu kaikista kylän portaista poikkeavat rappuset.
Puutarhamme oikealta reunalta aukeava piha on pari kesää näyttänyt tältä. Se putoaa alimmalta kohdalta sellaiset pari metriä puutarhaamme alemmas ja rajautuu neljään raunioon, joille ei oikein tahdo löytyä omistajia, vaikka olemme käyneet kyselemässä asiaa kunnasta.
Toiselta reunalta tuntemattoman naapurin tontti näyttää tältä.
Tai siis näytti. – Raivataanko ja vallataanko, kysyin Mikolta, kun tuijotimme rytöä samalla kun haimme lauantaina sopivia paikkoja aitatolpille. – Raivataan ja vallataan, sanoi Mikko. Älkää säikähtäkö: valtaaminen on Fallossa ihan tavallista. Jos joku on hylännyt tonttinsa vuosikymmeniksi, on ihan ok ottaa se käyttöön. Täytyy vain varautua siihen, että siirtää omaisuutensa pois, jos joku tulee kyselemään. Lisäksi pykälät sanovat, että paloturvallisuuden takia kunnan täytyy huolehtia siitä, että kaikki rytöpesäkkeet on niitetty alas. Tätä tonttia ei kukaan ihan heti tule kyselemään. Ja kuten kuvasta näette, turvallisuuden takia oli ihan hyvä niittää muurin edestä heinät matalaksi. Lisää paloturvallisuutta – ja lisää muuraushommia Mikolle, etteivät pihamme reunaa kannattelevat kivet vyöry alas.
Aloitin vallatun tontin raivaamisen jyrkkään rinteeseen avautuvasta päädystä. Muratin keskeltä löytyi valtava rosmariinipensas. Teki mieli tehdä kuperkeikka, mutta en tehnyt, koska olisi luultavasti rullannut rinteeltä alas. Jätin reunalla olevat muratit henkiin, koska ne sitovat maata. Kun rytö on raivattu, kannan alapihalle kasvamaan ainakin tomaatteja. Ehkä voisin istuttaa myös persikka- tai päärynäpuun. Sitruunapuu olisi hieno, mutta se ei jää näissä korkeuksissa henkiin.
Tuon ylhäällä olevan sekasotkun jätin rauhaan, koska sen keskellä on linnunpesä. Jonkinlaiset portaat me kyllä tarvitsemme, koska nyt vallattuun puutarhaan päästäkseen täytyy liusua persuksillaan kiviä pitkin – ja ylös pääsee vain konttaamalla ja roikkumalla oksissa.
Korkeusero aukeaa ehkä jotenkuten tästä kuvasta. Nuo ”turkoosit” tolpat ovat siis meidän ikioman pihamme reunassa.
Vallatun tontin toisella puolella olevat rauniot ovat tässä kunnossa. Unohduin jo miettimään, mitä tällä rauniolla voisi tehdä, mutta ei, en tee nyt mitään. Pihoja voi vallata, mutta raunioita tai kiinteistöjä ei. Toisaalta, Vaari on vallannut kaikki Valle Vecchian käyttämättömät cantinat…
Alkavalle viikolle luvataan sadetta. Jos kuitenkin paistaa, meidän täytyy niittää myös ykköstalon pääty. Huomasin lauantaina, että sisiliskot olivat heränneet. Se lienee merkki siitä, että käärmeetkin ovat palailemassa horroksesta.

4 kommenttia

  1. Riitta A

    Oli pakko tarkistaa montako päivää epätoivo työmäärästä kesti ennenkuin alkoi uusien projektien teko😄😂.
    Viikko siinä näköjään meni….
    Ihana saada päivityksiä näin tiheään tahtiin.
    Älkää hamstratko liikaa töitä, ettei me jäädä ilman näitä ihania juttuja!
    Työniloa😉

    1. Minna

      Kiitos kovasti! Projekteja syntyy kuin sieniä sateella. 😀 Aika monet niistä onneksi jäävät vain ajatuksiksi. 😀
      Mukavaa syksyä!

  2. Kristiina

    Voi että on ihanan näköistä. Maltan tuskin odottaa miltä näyttää valmiina… Mahtavaa seurata teidän elämää siellä.

    1. Minna

      Kiitos kovasti! Kerään ahkerasti Pinterestistä ideoita – ja funtsaan, miten niistä saisi sovellettua jotain järjellistä ihan käytäntöön. Nyt tuotiin kuormallinen räsymattoja Suomesta. 😀

Vastaa