Ilahduin ihan tuhottomasti viesteistä, joita lähetitte, kun kyselin muutama viikko sitten kehitysehdotuksia blogiin.
Kiitos!
Oli mukava kuulla, että olette viihtyneet kanssamme.
Olitte myös hyvin ystävällisiä ja armollisia: eniten palautetta sain siitä, että päivitysvälit venyvät välillä turhan pitkiksi.
- Ja sehän on hoidettavissa sillä, että Minna Lymi keskittyy siihen, mihin Minna Lymin pitäisi keskittyä, analysoi Mikko.
Keskityin – ja kirjoitin sitten ideanne ja toiveenne ruutupaperille kolmen otsikon alle.
NÄITÄ Enemmän
Kyläläisten kuulumisia ja arkisia kohtaamisia. Kuvia ihmisistä, eläimistä, maisemista. Koirien ja kissojen touhuja. Ruokaohjeita. Raksaraportointia ja raakaa insinöörimeininkiä.
Näihin tolkkua
Raksa-asiat helpommin seurattaviksi esimerkiksi yhden otsikon alle. Usein kysytyt kysymykset nippuun. Perustiedot kunniaan eli esimerkiksi sähkön hintaa tai kiinteistöveroja, että Suomi-Italia -vertailut olisivat mahdollisia. Lisäksi muutamia teknisiä asioita: blogin etusivuun ja sitä kautta luettavuuteen lisää järkeä ja fontti tummemmaksi.
Näitä UUtuuksia
Videoita, raksakamera tai vaarikamera. (Heh.) Tekstitykset videoihin. Vastauksia kysymyksiin Onko totta että Italiassa tai Miltä tuntuu kun. Ihan konkreettisia suosituksia vaikkapa Roomassa ruokailuun tai koirien kanssa matkustamiseen. Podcasteja. (Hui.)
Luulen, että vaarikameran asentaminen on laitonta, mutta toisaalta tämä innovaatio voi hoitua ihan sillä, että kulkee kylällä kuvaamassa, sillä suurin osa fallolaisista ON vaareja.
Ehdotuksenne ja ideanne – ne ovat jo jatkokehittelyssä.
Ohjenuorana ajattelin käyttää vanhaa viisautta siitä, että ehjän korjaaminen on turhaa, mutta asioita voi aina tehdä vähän selkeämmin ja paremmin.
Kiitos!
PS. Tämän postauksen kuvat löysin viime vuosisadalta olevasta kiiltokuvavihkosestani. Ne kertovat ainakin sen, että liimakäteni on heilunut laajassa kaaressa ja vinksinvonksin on ollut ihan ok. (Jo silloin.)
Hei vaan ja hyvää vuoden alkua.🍀💫🌹Minä olen ollut ihan tyytyväinen kaikkeen postaukseen mitä sieltä tulee luettavaksi.Tietenkin kaikkee voi kehittää jos näkee tarvetta.Näin mummelin näkökulmasta sieltä on tullut sopivasti kaikkea.On kylän elämää ja ihmisiä.Joitakin alkaa jo ajatella etä ystävinä.Terveisiä vaan sinne paikallisille mummuille vaareille.Ajattelin ,että mahtaako siellä olla mitään omaa kerhoa näille ikäihmisille?Vai onko tarvettakaan.Minä pidän sellaista täällä meidän kylällä.Kun on niin monta yksin asuvaa mummua,niin piti järjestää jotain mielen virikettä ja yhdessä tekemistä.Tässä kuussa on kerhon synttärit-3vuotta.
Raksa juttujakin on ollut mielenkiintoista seurata.Johtunee siitä kun itse asutaan sitä vanhaa taloa.Vain (80v.).Mutta teidän rakennusten ikää katsellessa meidän tönökin on melkein uudisrakennus.Tsemppiä sinne ja kiitos kun saan olla aitiopaikalla seuraamassa millaista on elämän meno siellä etelämpänä.
Tosi kiva kuulla, että olet ollut tyytyväinen. Ja olisi myös kiinnostavaa kuulla, mitä kaikkea teidän kerhossa tehdään! Ehkä me voitaisiin ottaa mallia Fallossa.
Kiitos todella mukavasta ja ilahduttavasta viestistä!
K i i t o s – virkistävää ja mukavaa luettavaa ja aivan ihastuttavia kiiltokuvia. Hienoa, että olet säilyttänyt .
Kiiltsut korvaavat sen, mitä liimaustekniikassa on hävitty… 😀
Laitan sinulle vinkin, jos et ole itse sattunut tätä bongaamaan
https://www.meillakotona.fi/artikkelit/maalaistalo-italiassa-oli-painajainen-vuosia-kestanyt-taysremontti-karisti-katarinan-romanttiset-kuvitelmat-ulkomailla-asumisesta#comments
Kiitos kovasti! En ollut tuota juttua huomannutkaan.