Jonkin ajan kuluttua tulee kaksi makkaraa muistuttavaa liikenneympyrää…

Joskus pari vuotta sitten meillä oli autossa navigaattori.

Siitä oli pakko luopua.

Mikko: Koska sä riitelit sen kanssa.

Minä: En mä riidellyt sen kanssa, mutta miten navigaattori voi olla niin kuutamolla?

Mikko: Sä kilpailit sen kanssa.

Minä: Mä en kilpaillut sen kanssa. Se oli niin huono, ettei sen kanssa voinut edes kilpailla. Eihän se tajunnut yhtään, mihin pitäisi mennä.

Tänään Mikolla on syntymäpäivä. Ajattelin, että lahjaksi sopisi Kärsivällisyyspalkinto.

Mies, joka on ajanut parin vuoden aikana ristiin rastiin Eurooppaa kyydissään kolme koiraa ja navigaattoria viisaampi vaimo, on todellakin ansainnut Kärsivällisyyspalkinnon.

Kertaakaan kuljettajamme ei ole polttanut päreitään – ainakaan niin, että olisin huomannut.

Valitsin palkintoperusteiksi muutaman poiminnan matkan varrelta. Mikko ajaa ja minä luen karttaa.

1. ROOMA, ITALIA

Minä: Jonkin ajan kuluttua tulee kaksi sellaista etäisesti makkaraa muistuttavaa liikenneympyrää.

Mikko: Mitä?

Minä: Siis kato niitä, mitä tehdään luistelukoulussa sillai, että levitetään jalkoja ja sitten taas tuodaan jalat yhteen luisussa. Vai onko se sana liuku? Ehkä liuku on parempi kuin luisu, se on jotenkin hallitumpi. Kai sä nyt makkarat tiedät. Menet siitä oikealle.

2. MESSINA, SISILIA

Mikko: Oikealle vai vasemmalle?

Minä: Jaa-a.

3. Varsova, PUOLA

Mikko: Mistä liittymästä mennään ulos?

Minä: Mä vihaan Puolaa. Tai siis en mä Puolaa vihaa enkä puolalaisia vaan Puolan liikennettä. Kuulostaa muuten ihan törkeältä, kun sanoo, että vihaa Puolaa. Tai puolalaisia. En siis todellakaan vihaa puolalaisia. Varsovahan on todella hieno kaupunki, sä viihtyisit siellä. Ja muutenkin puolalaiset on tosi kivoja.

Mikko: Joo, mutta mistä liittymästä mennään ulos?

Minä: Kukaan ei voi tietää. Nää tiet on tehty jotenkin ihan älyttömästi. Kuka nämä on suunnitellut? Tajuatko, että monella tiellä voi olla sama numero, mutta ne tiet ei silti kohtaa. Jokainen on vaan omana pätkänään jossain. Kukaan normaali ihminen ei voi ymmärtää tätä. Miten nää itse löytää joka päivä kotiin? Kenen logiikalla nää on kehitelty?

Mikko: Voisitko sä nyt sanoa sen liittymän.

Minä: Voisin ja voisin. Munhan piti viimeksi kirjoittaa nää liittymät muistiin, mutta mä ajattelin, että homma on ihan hanskassa. Mene vaikka seuraavasta ulos, kai sieltä jonnekin pääsee. Mä vihaan Puolan liikennettä.

4. ROOMAN KEHÄTIE, nopeutta 130 km tunnissa, ITALIA

Mikko: Onko se tuo seuraava liittymä?

Minä: Odotas vähän niin tutkitaan.

5. Matkalla Anziosta Falloon, ITALIA

Minä: Seuraavaksi mennään jonkin tien yli tai ehkä ali ja sitten tulee sellainen suikero, josta käännytään oikealle.

Mikko: Nyt siis kierretään tuota eritasoliittymää, että päästään oikealle tuonne tielle? Eli käännytään seuraavaksi vasemmalle.

Minä: Miksei näitä voida tehdä jotenkin selkeiksi? Eihän näistä ruseteista ota pirukaan selvää.

6. PescaraN ILTAPÄIVÄRUUHKA, ITALIA

Minä: Tuolta käännytään oikealle.

Mikko: Eihän siitä pääse kuin suoraan tai vasemmalle.

Minä: Eli et mene vasemmalle. Mikä ongelma?

7. ITÄVALTA, JOSSAIN WIENIN HUITTEILLA

Mikko: Katsotko valmiiksi, mistä liittymästä käännytään.

Minä: Sori, mä oon puhelimessa.

8. LATVIA, RIIKA

Mikko: Kumpaan suuntaan me tästä mennään?

Minä: Kumpaan sä haluaisit mennä?

9. Palermo, Sisilia

Minä: Mene tuonne.

Mikko: Minne? Mun pitäisi seurata tätä liikennettä. Jos vaan sanoisit suunnan.

Minä: No tuonne.

10. LATINA, ITALIA

Minä: Käänny liikenneympyrästä oikealle.

Mikko: (Kääntyy.)

Minä: (Syvä huokaus.) Nyt sä menit väärin. Sun piti mennä vasta seuraavasta.

Mikko: Sä sanoit, että liikenneympyrästä oikealle.

Minä: Piditkö sä tuota pientä rinkulaa liikenneympyränä? Aika hassua. Mä en laske noita pieniä liikenneympyröiksi ollenkaan.

Hyvää syntymäpäivää, Mikko! EHKÄ ensi vuonna saat lahjaksi toimivan navigaattorin.

25 kommenttia

  1. Terttu Kantola

    Lämpimät onnittelut Mikolle! Suosittelen vilpittömästi hankkimaan sen navikaattorin, mahdollisimman pian 😀 Terveisin Terttu

    1. Minna

      Kiitos! Mihinkäs tässä navigaattoria tarvitsisi, kun on selkeät ohjeet… 🙂 Mikko

  2. PueblonJussi

    Ssamoin Mikko onnea ja hienoa, että olet noin kärsivällinen ja jaksat mennä makkaroista oikein! Onnea!

    1. Minna

      Kiitos! Makkarat eivät ole ollenkaan hankalimmasta päästä. Suikeroissa ja ruseteissa on välillä vähän hakemista. 🙂 Mikko

  3. Paula

    Tämä teidän blogi on kyllä aivan ehdoton piristysruiske kevääseen, ei tirskumatta saa luettua. Mikolle onnittelut ja jaksamista jatkossakin ohjeiden kanssa.. 🙂

    1. Minna

      Kiitos! Mikko jaksaa kyllä hämmästyttävän hyvin mun omituisia ohjeita – joita todellakin riittää. Luulen, että se on toisinaan tyytyväinen, jos kartturi nukahtaa hetkeksi. 🙂

    1. Minna

      Luulen, että se osaa sulkea korvansa tai sitten sillä ei todellakaan ole hermoja. 🙂

  4. Cubix63

    outs, tuo Minnan opastukset kuulostaa tutulta nimimerkillä: *ympyrää pyörinyt Suomessa*
    Kuskilta vaaditaan kärsivällisyyttä ilman oikeaa navigaattoria

    1. Minna

      Liikenneympyrät on siitä hyviä, että niissä on vähän aikaa miettiä, mihin pitäisi pujahtaa. 🙂

  5. Jyrki Mäkinen

    Ei se navigaattorin vaihdosta parane, mulla on ollut sellainen kotikutoinen navigaattori(tar) 42 vuotta ja silloin kun ei ollut näitä nykyisiä hilavitkuttimia niin kaikki meni hyvin, oltiin sitten missä päin maailmaa tahansa ja todella tarkoita missä tahansa. Kartta ja vaimo, niin kaikki meni ok, sopii erityisen hyvin Italiaan.
    Nyt ootellaan josko sen navin pallukka tai nuoli saavuttaa sen risteyksen ennenkuin auto on edes kohdallakaan ja katsos taas meni se risteys mistä piti kääntyä tai käännyttiin liian aikaisin.
    Jatkakaa samaan malliin ja onnea projektille. Seurailen sitä todella mielenkiinnolla.

    Jyrki

  6. Jude Viljakainen

    Aivan loistava blogi, tosi mahtava lukea teidän elämästä ja sattumuksista. Ei juurikaan tule yleensä blogeja luettua, mutta tähän jäin koukkuun. Ihanan lämminhenkinen ja loistava huumori. Varmaan luen tätä vielä vuosienkin päästä! 😀 Mielettömän urakan olette itsellenne hankkineet, mutta varmasti hiljaa hyvä tulee. Toivottavasti tulee paljon lisää kuvia ja naapurin vaari myöskin kuviin! Tsemppiä remontointiin ja matalia stressileveleitä!

    1. Minna

      Hei! Ja kiitos kovasti viestistäsi! Yritän kovasti saada Vaarista sellaisia Vaarin näköisiä, mutta tähän asti hän on ottanut aina sellaisen ”virallisen asennon”. 🙂 Yritän siis kytätä hetkeä, jolloin pääsen tekemään yllätysiskun kameran kanssa.
      Ajattelin, että voisimme jatkossa julkaista aina ”Viikon kuvat”. Toivottavasti pidät siitä.
      Kiitos vielä kovasti palautteestasi ja tsemppaamisesta! Aurinkoista kevättä koko meidän jengiltä!

  7. Tuulia

    Koskaan, milloinkaan, en sitten kenenkään blogeja ole jaksanut seurata yhtä kertaa enempää, mutta tässä on jotakin, kun keksis sanat mitä se on…. no joka tapauksessa näitä lukiessa on niin hersyvän hauskaa, vaikka siis mitä tapahtuu, täällä nauran itsekseni, sorry, en naura teille, vaan kaikenlaiselle tilannekomiikalle, mitä teille on tapahtunut ja etenkin miten te otatte sen?!?
    Taatusti tulen seuraamaan jatkossakin (;

    1. Minna

      Kiitos kovasti palautteestasi! Ilahduimme ihan valtavasti! Tässä resutessa on aika hyvin oppinut se, että nauraminen on paljon parempi vaihtoehto kuin itkeminen tai kiroileminen. 🙂

  8. Tertsi

    Vitsin kiva blogi!!! Joka päivä käyn katsoo olisko tullut uusia juttuja! Meidän bändi saattaa käydä pyörähtämässä teidän nurkilla . Otan yhteyttä jos poikkeamme 🙂

    1. Minna

      Moi! Ja kiitos kovasti mukavasta viestistä! Niin ja bändinne on tietenkin tervetullut! Se olisi erinomaisen hauskaa!

  9. Ulla

    Kerran navigaattori oisi halunnut minun ajavan Tukholmassa mereen, ja usein suomessa olis pitänyt ajaa metsään. Ihanat navigaattotit. Minun oikealle on oikeesti vasemmalle ;).
    Kun itse ajan, katson reitit etukäteen ja pistän muisttin. Siten matka sujuu hienosti.

  10. Irja

    Kiitos Minna ihanasta blogistasi. Italian ystävänä seuraan sitä mielenkiinnolla. Nyt nauroin vedet silmissä hyville ajo-ohjeillesi. Osasta tuli kyllä mieleeni omat ohjeeni puolisolleni jossain päin maailmaa 🙂 Aurinkoista kesänalkua – jään odottamaan jatkoa.

    1. Minna

      Kiitos! Mikolla on kyllä kestämistä aina välillä (usein), mutta näköjään huumorilla pääsee pitkälle. 🙂
      Aurinkoista kesänalkua myös täältä meiltä!

  11. Juhani

    Hah hah haa. Tämä oli ihan oikeaa elämää. Tulee mieleeni omat automatkani ulkomailla (ja miksei vaikka Helsingissä)exien ikanssa. Tai -17alkuvuosi suunnalla Espanja,Italia, Kreikka, kun auton mittariin kertyi 20 000 km (siis tarkoitus oli karata elämältä ja tehdä itsemurha), mutta nyt taas takaisin jääkarhujen maassa ja elämä alkaa vähinerin hymyillä,tai ainakin nostaa päätään. Kaikkea hyvää jatrkoa teille ”sinne johonkin”.

    1. Minna

      Moi Juhani! Hyvä, että elämä on taas alkanut hymyillä! Toivotamme kovasti tsemppiä ja lähetämme positiivisia ajatuksia!
      Saan pian maistaa ”omaa lääkettäni”, kun lähdemme moikkaamaan Rossanan ja Rosalindan kanssa Toninoa parin tunnin ajomatkan päähän – eli saan kartturiksi KAKSI huitovaa italialaista… 😀 Saa nähdä miten siitä selvitään. 😀

Vastaa