Hyvää joulua Jaarasta!

Aloitin päivän Jaaran pinkaisulla.

Siinä juostaan tohvelit jalassa ympäri lumisia metsiköitä ja vihelletään.

Toisessa kädessä kuljetetaan talutushihnoja ja toisessa metvurstia.

(Laji sopii siis multitaskaajille.)

Puolen tunnin säntäilyn jälkeen otetaan ensin yksi koira kiinni, varttia myöhemmin toinen.

(Se metvursti.)

Jälkihoitona kiskotaan villasukat pakkasessa hyytyneiden varpaiden suojaksi ja laitetaan tuvassa tuli pesään.

Sitten palkitaan jääkaapista löytyvillä makkarajämillä se kolmas koira, joka jäi kiltisti vällyihin, vaikka sen hurvittelevat kaverit ampaisivat ovenraosta pöpelikköön.

Lopulta – kun veri kiertää taas varpaissa ja päässä – mietitään kahvikupposen äärellä, olisiko syytä kirjoittaa Kiikoisten FB-seinälle, että Jaaran pinkaisuun osallistuivat ihminen ja kaksi vaaratonta koiraa eikä esimerkiksi Jaaran pinkaisuun osallistuivat ihminen, koira ja jääkarhu.

Ja että anteeksi aiheuttamamme häiriö ja rytinä.

Päätimme jo syksyllä, että tällä reissulla viivymme Suomessa totuttua pitempään, sillä keskitalvella Fallo nukkuu eivätkä asiat edisty oikein mihinkään.

Talvi Fallossa olisi ollut joutokäyntiä, odottelua, värjöttelyä ja jotenkin kaikinpuolin sinnepäin.

Kirjoitin ruutupaperin nurkkaan Suomessa hoidettavat asiat:

Työ. Asuminen.

Työasia järjestyi nopeasti heti sen jälkeen, kun olimme saapuneet Suomeen: Mikko kävi Sastamalassa haastattelussa ja sai paikan.

Seuraavaksi piti etsiä budjettiin mahtuva majapaikka, jossa elämä kolmen koiran kanssa onnistuisi suhteellisen vähällä kiroilulla.

Sellainen löytyi pienen etsimisen jälkeen internetin avulla Kiikoisista, Jaaran kylästä.

Meillä on tupa ja kamari, pihasauna ja huussi.

Pesuveden nostamme kaivosta, juomaveden haemme mistä milloinkin.

Vaivalloista, sanoi joku.

Ehkä hieman, sanoin minä, mutta toisaalta elämä Piccolossa on opettanut meidät ulos sellaisesta mukavuudesta, jossa hanasta tulee kuumaa vettä ja pyykit pyörivät kuivausrummussa.

On ihan ookoo nostaa pesuvesi kaivosta ja pinkoa pikkupakkasessa huussiin.

Tupa lämpiää aamuisin nopeasti kamiinalla – ja koivuklapien kanssa telmuaminen on huomattavasti hienompaa puuhaa kuin naapurin kellarin roskapuiden pilkkominen ja polttaminen.

Pihasta pääsee pienellä loikalla metsään ja bonuksena tässä kaikessa on vielä se, että Marita ja Heikki asuvat Hamletin ja Zappan kanssa vain pikkuisen matkan päässä meiltä.

Niinpä olemme ehtineet Jaaran pinkaisun lisäksi jo Peltorynnistykseen, jossa koirat pääsevät juoksemaan sydämensä kyllyydestä ihan luvan kanssa.

Minä lähetin viime viikolla muutaman työhakemuksen. Kirjoittaminen ja erilaiset viestintätoimistojutut haukkaavat päivistäni ison palan, mutta haluaisin tehdä myös muuta.

Ehdin jo saada yhden hylkäyksen, mutta sen vastapainoksi sovin työhaastattelun heti uuden vuoden ensimmäiselle viikolle.

Pitäkää peukkuja.

Vuosi sitten vietimme joulua Dresdenissä. Olimme matkalla Suomeen ja Rosikin oli vielä mukana.

Olin haaveillut notkuvista saksalaisista joulupöydistä, mutta lopulta aattoateriamme koostui kolmesta huoltoasemasämpylästä ja parista oluesta.

Tänä vuonna suunnitelma on tämä:

Aattona anopille syömään, joulupäivänä Faija Helsingissä, tapanina Zappa tulee kylään.

Tapaamme perhettä ja tapaamme ystäviä.

Aika täydellistä.

(Vaikka Rosia on kyllä edelleen ikävä.)

Toivotamme kaikille rauhaisaa ja hyvää joulua sekä loistokasta uutta vuotta!