Pitäisikö tässä itkeä vai nauraa?

Heräsin aamuyöllä siihen, kun vuorilta puhaltava tuuli paukutti makuuhuoneen ikkunoiden suojaksi laitettuja pahveja.

Ensimmäinen ajatukseni taisi olla, että onneksi Frank ja Zappa osuivat tienposkeen juuri silloin, kun olimme ajamassa vanhaa tietä Villa Santa Mariaan. Ulkona olisi ollut kylmä nukkua.

Vedin villapaidan niskaan ja nousin kirjoittamaan.

Työhuoneen nurkassa minua odotti kaksi kaverusta. Arvelin, että pojat olivat tainneet pitkästä aikaa nukkua kunnolliset yöunet.

Pojat näyttävät tykkäävän Vaiteliaasta miehestä. Zappa nukkuu takana, edessä Frank vatsa pömpöllään. Meitä odottaa taas vaihteeksi matolääkeralli.

Ideahan ei siis ollut, että hankimme porukkaan jostain kaksi koiraa lisää.

Ei todellakaan.

Koiralapsestakin olimme sopineet, että kunhan saamme sen kiinni, annamme Rossanan etsiä sille hyvän kodin. Siis jostain muualta kuin meiltä.

(Pulskassa kunnossa oleva Koiralapsi uunottaa edelleen kyläläisiltä eväät, mutta ei suostu vieläkään tulemaan tarpeeksi lähelle, jotta sen saisi kiinni.)

Ei siis lisää koiria tähän sakkiin. Olin oikein ylpeä siitä, että pystyin kuorimaan itsestäni ns. järkevän ihmisen.

Ja sitten Baronessan vanhan aseman luona vastaan käveli kaksi nälkiintynyttä koiranpentua – ja huomasimme huristavamme tyyppien kanssa kohti Falloa.

Veljekset matkustivat tyynesti sylissäni. Kumpikin oli luuta, nahkaa ja likaista karvaa. Pienempi kavereista oli saanut otsaansa lommoja ja sen korvalehdet olivat naarmuilla ja ruvella. Isompi oli säästynyt näkyviltä kolhuilta, mutta se pörröisen karvan alla luut törröttivät ihan samalla tavalla kuin pienemmälläkin. Takiaiset ja roskat näyttivät istuvan melko sitkeästi molempien kyljissä.

Ensimmäisenä kavereille oli saatava ruokaa. Sitten voisimme miettiä, mitä tekisimme niiden kanssa.

Pojat viihtyvät sylissä. Toivon, että ne eivät kasva kovin isoiksi miehiksi, mutta jos niissä on hitunenkin Maremmano abruzzesea, toiveeni lienee turha…

Kotimatkalla törmäsimme yhteen kylän vaareista, joka ehdotti, että pojat voisivat mennä koiratarhalle.

Ei. Ei missään tapauksessa. Jotain siitä Licatan Cruella de Vil -mopoilijasta ja Salvo Montalbanosta on sentään opittu.

Seuraavaksi törmäsimme omaan Vaariimme, jonka ilme oli näkemisen arvoinen.

Kysyin Vaarilta, kelpaisiko koiranpentu. Vaari vastasi ulvomalla kuin susi ja sanomalla ”ensin kolme, NYT VIISI”.

Päättelin, että Vaari ei halua koiranpentua.

Kannoimme pojat puutarhaan ja Mikko haki kuivamuonaa. Kaverit söivät ja nukahtivat.

Siinä vaiheessa minä vielä ehdotin, että voisimme etsiä veljeksille hyvät kodit Suomesta. Tai kodin, jos joku olisi niin höhlä, että ottaisi kaksi koiranpentua.

Mikko sanoi, että pojat ovat Frank ja Zappa – ja haki sitten Pipan tutustumaan iltanokosilta heränneisiin poikiin. Pipan jälkeen puutarhaan pääsi Rosi ja viimeisenä Salvo. Pienen rallin päätteeksi koko jengi näytti sopeutuvan aika hyvin.

Yritin vielä: ehdotin, että voisimme etsiä toiselle kodin Suomesta ja toinen voisi jäädä. Tajusin itsekin idean huonoksi, kun rupesin miettimään, kumpi jäisi ja kumpi lähtisi.

Pojat ovat Frank ja Zappa, sanoi Mikko uudestaan. Ja kuka nyt Frankin ja Zappan erottaisi, ilmeisesti emme me ainakaan.

Kaadoin lasillisen valkoviiniä ja viestitin Kaijalle ja Don Sihdolle uutiset. Pyysin samalla Kaijaa poikien kummitädiksi – koska täytyyhän näiden hommien pysyä perhepiirissä.

Harvoin on mauton kuivamuona käynyt näin hyvin kaupaksi. Tänään täytyy lähteä ostamaan penturuokaa ja raejuustoa.

Aamulla katsoin nukkuvaa, likaista karvakaksikkoa ja ajattelin, että yöhän on mennyt hyvin. Ei edes kakkaa tai pissaa missään, tyypit ovat koisineet illasta aamuun.

Sitten kävelin portaat alas keittiöön ja aloitin siivousrallin. Iloisina perässäni alas tepsutelleet pojat olivat näköjään tepsutelleet yöllä alas myös keskenään.

Vilkaisin keittiön nurkkaan ja tajusin, että seuraavaksi on syytä kerätä johdot, kengät ja kaikki muu kiinnostava irtaimisto jonnekin korkealle.

Johan tässä ehdittiin nauttia siitä, ettei Salvo järsi kenkiä tai pissaa keittiön matolle.

Aamupissalle pojat sentään ehtivät puutarhaan: Pipa loikki ilman hihnaa etunenässä, sitten Salvo tiukasti narussa, Salvon jälkeen kaksi pomppivaa karvakasaa ja viimeisenä Mikkoa hissinään käyttävä Rosi.

Pitäisikö tässä itkeä vai nauraa?

Nyt pojat ovat taas nokosilla työhuoneen nurkassa. Uupuneet ressukat. Iltapäivällä ne pääsevät pesulle, aamulla varataan aika eläinlääkäriin.

Tällä menolla täytyy kohta ruveta kyselemään koiranruokafirmoja sponsoriksi.

15 kommenttia

  1. Aila Rosholm

    Hei!

    Ihanaa! Niinhän siinä sit kävi, halusitt koiralapsen ja saitte kaksi. Auts 😉👍
    Teillä on siellä kohta Kennel😂
    Tsemppiä ja huumori mieltä, jälkimmäistä teillä mitä ilmeisimmin on paljon.
    Terveiset Espanjasta Alhaurin el Granden kylän kupeesta.
    Aila

    1. Minna

      Piccolo Salvon kennel alkaa kieltämättä olla ihan arkea… Kiitos tsempeistä ja terveisiä Espanjaan!

  2. Terttu Kantola

    No voihan koiruudet, taitavat jäädä teille? Oliko joku hylännyt nämä? Entä jos näillä onkin omistaja, joka ilmaantuu etsimään?Lisäksi on vielä Koiralapsi…mitä hänen kanssa tehdään, ennenkuin kylmyys tulee? On siellä melkoinen koiraperhe 😀 Hyvää jatkoa kaikille <3 Tepa

    1. Minna

      Epäilen, että joku on jättänyt ne tienposkeen, mutta koskaan ei voi varmasti tietää. Mietin ihan samaa aamulla: mitä. jos joku tulee kyselemään niitä. Toisaalta sitten, ovat niin nälkiintyneessä ja huonossa kunnossa, että emme kyllä aio antaa niitä takaisin. Eiköhän tänne olisi joku jo ilmestynyt kysymään, koska sana kiirii.
      Rossana on tänään ollut Koiralapsen jahtivuorossa. Täytyy toivoa, että Koiralapsi saadaan kiinni ennen talvea. Rossana on onneksi luvannut hoitaa sille hyvän kodin.
      Paljon terveisiä ja kiitos taas viestistä, Tepa!

  3. Helena

    Voi että, mitä suloisuuksia! Ja nimet ihan parhautta! Teillä onkin mielenkiintoista käydä Suomessa koko retkueen kanssa😄. Pikkubussi/matkailuauto?😉

    1. Minna

      Odotan kyllä ”mielenkiinnolla”, miten me mahdutaan tämän jengin kanssa Citikkaan… Ei ilmeisesti kannata haaveilla esim. omista matkatavaroista. Hammasharjat ja passit vaan mukaan…

  4. Camilla

    Kävipä pojilla flaksi että juuri te tulitte heitä vastaan – varmaan olikin jossain isossa kirjassa jo tarkoitettu näin käyvän. Kohtalon kanssa on meinaan turha ruveta kinastelemaan 😉. Innolla seuraan teidän ihania arjen seikkailuja! Terveisiä teille kaikille Suomen Turunmaan saaristosta.

    1. Minna

      Voih, tuli äkillinen kaipuu saaristoon! Kiitos siis terveisistä!
      Kirjoitan täällä silmät ristissä – pikkupojat eivät varsinaisesti ole aamu-unisia, joten ollaan oltu taas pystyssä aamuyöstä alkaen. 🙂
      Mutta ovathan nämä pojat aivan hurmaavia pakkauksia. Ja jotenkin tukevat sitä ajatusta, että elämässä tulee yllätyksiä, jotka kannattaa ottaa vastaan lahjana. Olen kanssasi aivan saamaa mieltä: kohtalon kanssa on turha vängätä. 🙂
      Terveisiä meiltä kaikilta ja kuulaita syyspäiviä saaristoon!

  5. sp

    Te ootte ihania ♥ ei voi muuta sanoa. Just sellasia et oikein sydämessä läikähtää. ♥

    1. Minna

      Kiitos! Olet kyllä itse ihana, kun laitoit meille näin hurmaavan viestin!
      Lähetämme pinon sydämiä: ♥♥♥♥♥♥♥!

  6. Sanna

    Naurakaa!olette ihania,hyviä ihmisiä.Se miten ihminen kohtelee eläimiä,niin se kohtelee muita ihmisiäkin.Mikä onni,että satuitte noiden karvalasten tielle!

  7. Aksu

    Tämä on sunnuntain kohokohta, kun pääsee lukemaan kuulumisia. Vaadin ehdottomasti lisää sunnuntaipäiviä kalenteriin.

    1. Minna

      Kiitos, oletpa ihana! Meillekin kyllä sopisi, että sunnuntai tulisi useammin kuin kerran viikossa. 🙂 Onko tämä asia, jonka voi päättää? Ehkä se on. 🙂

Vastaa