Pelkkä maalaaminenko ei muka riitä?

Kolme päivää jatkuneet San Vincenzon juhlat hieman sekoittivat loppuviikon työkalenteriamme, mutta saimme sentään jotain aikaan.

Ja mikä parasta: tapasimme insinööri Massan.

Ihmettelimme vähän, kun insinööri tuntui olevan ällistyttävän hyvin kartalla siitä, mikä meitä koko hommassa arvelutti ja ärsytti.

Hän jopa vastasi kysymyksiin ennen kuin ehdimme edes kysyä.

Syy insinöörin kirkkaaseen mieleen löytyi tapaamisen jälkeen baarista leipäostoksilta:

Rossana, kuinkas muuten.

Rossana oli käynyt heti aamusta kunnantalolla kertomassa arkkitehti Chiaralle mitä haluamme ja mitä emme halua. Chiara oli sen jälkeen valaissut insinööriä.

(Olisimme aika usein melkoisessa lirissä ilman Rossanaa.)

Tilanne aasitallin rakentamisessa on nyt tämä:

  1. Insinööri on piirtänyt ensimmäiset kuvat ja tehnyt laskelmat tarvittavista töistä.
  2. Jotkut rakenteisiin liittyvät asiat ovat sellaisia, että ne voi tehdä vain ulkopuolinen urakoitsija = ammattilainen. Näin siksi, että kyseessä ei ole talo vaan raunio.
  3. Me tapaamme ensi viikolla urakoitsija Settimion ja selvitämme, voisimmeko tehdä hänen kanssaan sellaisen sopimuksen, että tekisimme itse mahdollisimman ison osan töistä. Lisäksi pyydämme tarjouksen muutamalta muulta urakoitsijalta. Voimme näyttää urakoitsijoille insinöörin tekemiä laskelmia. Sen pitäisi nopeuttaa hommaa.
  4. Lupahakemukset lähtevät matkaan, kun urakoitsija on valittu.

Olen aika huojentunut siitä, että tässä touhussa on nyt ainakin jonkinlainen hutera kaava ja järki.

Olen myös huojentunut siitä, että meidän ei tarvitse lähteä etsimään uutta insinööriä Massan tilalle vaan epäselvyydet saatiin ratkottua.

Vähän kyllä nauratti siinä vaiheessa, kun insinööri halusi varmistaa, että ymmärrämmehän me, ettei kyse ole pienestä remontista, kuten esimerkiksi seinien maalaamisesta…

Kyllähän se tässä on jotenkin tullut selväksi.

Ehkä tässä tosiaan tarvitaan myös jotain muuta kuin maalia, vai mitä mieltä olette?
Viime postauksessa kolmostalon raivaaminen jäi tähän pisteeseen.
Saimme raivattua lattian esiin. Kattotiilet heittelimme takahuoneen lattiassa olevasta aukosta alas. Ne muskataan täytemaaksi sitten myöhemmin. Kuten huomaatte, oviaukolle on käynyt vähän köpelösti.
Kolmostalon takka on samaa jättiläissarjaa kuin kaikki muutkin Piccolon takat. Tähän on vieläpä tehty komea reunus, joka on tosi sympaattinen, mutta takuulla epäkäytännöllinen.
Takahuoneeseen ei ole asiaa, sillä sen lattiassa ammottaa useampikin iso reikä. Tätä ihanuutta voi siis vain kurkistella.
Kas tässä. Oikealla olevasta aukosta näkee kellarin kautta takapihalle.
Ehdin jo riemuita, että nyt kolmostalon kakkoskerros on raivattu ja voimme ruveta miettimään, miten pääsemme käsiksi kellariin. Sitten huomasin, että kakkoskerroksessa on vielä yksi ovi ja sen takana..,
…on tämä. Kaksi huonetta lisää. Tämä urakka odottaa meitä maanantaina.
Yllättäen kattopalkit ja -lankut ainakin näyttävät olevan suhteellisen mukavassa kunnossa. Se on hyvä, sillä niistä saattaa pesemällä ja hiomalla saada vielä vaikka mitä hienoa! Siis sitten myöhemmin.
Fallossa ei ole viiteentoista vuoteen järjestetty San Vincenzon kulkuetta, mutta nyt pormestarimme Alfredo Salerno (sininen takki+nauha) oli päättänyt elvyttää vanhan perinteen. Torstaiaamu alkoi torvisoittokunnan kyläkierroksella, yhdeltätoista oli messu ja messun jälkeen San Vincenzoa kuljetettiin ympäri kylää. Samalla pappi siunasi kylän ja maat sen ympärillä. Mukana kulkueessa olivat ihan kaikki. Myös soittokunta.
Kulttuuriyhdistyksemme oli kerännyt kunnantalolle valokuvanäyttelyn aiemmista San Vincenzo -juhlista. Olisipa hienoa, jos piazzalle pystytettäisiin uudelleen tuollainen paviljonki.
Saimme Rossanalta muutaman kukkakaalin. Muistin taas, miten ihanaa kokkaaminen täällä on, kun kaikki kikkailu on turhaa. Tämäkään herkku ei tarvinnut keitettynä kaverikseen kuin ripauksen suolaa ja vähän voita.
Viikon vitsauksiin kuuluvat punkit. Olemme keränneet jokaisesta koirasta ihan tolkuttoman määrän punkkeja. Niitä ei yksinkertaisesti voi välttää, jos haluaa päästää koirat hetkeksi myllyntielle juoksemaan. Eilen saimme onneksi apteekista lääkkeen, jonka pitäisi häätää punkit ja jopa estää niiden tarttuminen. Toivottavasti siitä on apua.
Myllyntiellä on meidän lisäksemme myös muita kulkijoita. Esimerkiksi villisikoja…
… ja susia. Täytyy ehkä tutkia, mihin aikaan nämä muut liikkujat saavat perheenlisäystä.
Olimme työviikon jälkeen niin piipussa, että jätimme iltajuhlat väliin, mutta lauantain kylälounaalle tietenkin osallistuimme. Näette kuvassa italialaisen jonon.
Napolissa asuva Salvatore viettää aika usein viikonloppua Fallossa, sillä hänen vaimonsa Lucia on kotoisin täältä. Lucian mummo on joskus asunut Piccolo Salvossa. Salvatore on mainio tyyppi. Hän on esimerkiksi innokkaasti mukana kaikkien ruokajuhlien järjestelyissä. Meille hän kokkasi kesällä bucatineja.
Ennen kylälounasta kävimme kunnantalolla kuuntelemassa, millaisia uusia löytöjä arkeologit ovat tehneet Fallon ympärillä. Koko tutkimusprojektin taustalta löytyy kylämme eräopas Andrea (tarjotin kädessä), joka oli reissuillaan törmännyt ihmeellisiin juttuihin. Kerron projektista lisää, kunhan se hieman etenee.
Viikolla satoi aika monena päivänä ja saimme myös kunnon ukonilman. Lauantaina kylälounaalla keli oli onneksi ihanan lämmin ja kesäinen.
Olemme myös törmänneet aarteisiin! Tämä löytyi kolmostalosta. Otan sen merkkinä siitä, että päänsä menettänyt ja liimalla korjattu Madonna on antanut anteeksi.

 

 

 

10 kommenttia

  1. Tinzku

    Ihana aarre. Ja hienoa, että löytyi lisää huoneita, vaikka samalla tietty työmäärä lisääntyy.

    1. Minna

      Gondolilla matkustava Madonna! Se alkaa jo olla aarteiden huippua. 😀
      Kyllähän mun olisi pitänyt ne huoneet muistaa, mutta ehkä pää oli torjunut koko asian. Viimeksi löydettiin muratin alta kokonainen siipi! Harmi, ettei ole vielä tullut rahakirstua vastaan. Täällä on kuulemma kätketty säästöjä lattioihin, joten toivoa sentään on. 😀

  2. Terttu Kantola

    Ihana tuollainen kylätapahtuma! Kuulostaa hyvältä, että hommat etenevät. Mietin, että aiotteko laittaa nuo kaikki talot kuntoon? Siis ” yhtäsoittoa”? Siinä on melkoinen urakka ja varmasti tulee kalliiksikin? Olin ajatellut, että laitatte ensin vain yhden talon asuttavaan kuntoon ja sitten vasta jatkatte, yksi kerrallaan 😀 Taisin olla väärässä? Meilläkin paistaa aurinko lämpimästi tänään. Luvassa on huomenna vielä (yksi) talvinen päivä, mutta sitten säätietojen mukaan mennään kesää kohti rytinällä 😀 Sitä odotellessa! Työniloa sinne teille! Terv Tepa

    1. Minna

      Olit ihan oikeassa, Terttu. Kunnostamme ensin yhden talon asuttavaan kuntoon ja jatkamme siitä sitten talo kerrallaan. Nyt ei oikein tiedetty, millaisiin ongelmiin aasitallin kanssa päädytään (eli kuinka korkeaksi hinta nousee ja voimmeko remontoida itse), joten päätimme tyhjentää kolmosen, koska se on joka tapauksessa joskus tyhjennettävä. Ja kolmonen on pakko rakentaa aasitallin jälkeen, jos mielitään saada kakkonen ja ykkönen kuntoon, koska kolmonen puskee kosteutta ja murattia muihinkin taloihin. Eli huonokuntoisimmasta aloitetaan sitten joskus aasitallin jälkeen.
      Tosin eivätpä nämä asiat vieläkään ihan selvää pässinlihaa ole, joten katsotaan, mitä ensi viikko tuo taas tullessaan.
      Toivottavasti kevät nyt saavuttaa Tampereenkin. Täällä on puihin tullut viikossa jo todella paljon vihreää ja tänään lämpötila kipusi reippaasti yli parinkymmenen asteen.
      Paljon terveisiä sinne Tampereelle ja kiitos taas mukavasta viestistä!

  3. Hannele Eriksson

    Voi taivas, madre mio,
    miltä siellä näyttää, mikä työ edessä. En olisi ikinä kuvitellut voivanut rakentaa/kunnostaa kaikkea. Olette toki nuoria ja uskaliaita. Tsemmpiä!
    Kiitoksia ja rohkeutta!
    Hannele

    1. Minna

      Kiitos, Hannele! Asia kerrallaan täällä edetään – muuten saattaisi pää revetä. Eikä meillä todellakaan ole mitään takarajaa. Se saattaisi ahdistaa aika lailla.
      Ei me kyllä kauhean nuoria muuten olla, mutta kaunis kiitos myös siitä ajatuksesta! 😀

  4. Anu Ilomäki

    Mukava lukea teidän naapureista ja ystävistä siellä.Kaikki tulevat jotenkin tutuksi myös meille lukijoille.Rosanna ,Vaari ,koirat.Tuntuu ,että siellä ollaan kuin yhtä suurta sukua,välitetään toisista.Sitä samaa kaivataan täällä kotimaassakin monessa paikassa.Tulee mieleen lapsuuden ajat jolloin ei ollut näitä nykyajan vempaimia yhteyden pitoon.Silloin käytiin ihan itse kysymässä mitä kuuluu ja autettiin jos oli tarvetta.Pitäisi ehkä siinä kohtaa palata vanhoihin käytäntöihin.Mukavaa kevättä sinne kaikille ahertajat.👍🌞😍terveisin anumum

    1. Minna

      Kiitos kovasti mukavasta viestistä! Täällä tosiaan päivittäiset poikkeamiset kuuluvat asiaan eikä kyläilykutsuja pahemmin odotella. Huomaan itsekin nykyään huutavani pihassa, jos täytyy saada joku kiinni. 😀
      Vielä kun nyt saataisiin se Vaari takaisin Casalbordinosta niin päästäisiin päivärytmiin kiinni eli saataisiin kaikki tarvittavat (ja toisinaan myös tarpeettomat) ohjeet ja vinkit. 😀

  5. Satu Sinikka

    Kiitos Minna taas! Kuviesi ihana ”shabby chic” väriskaala sai mielikuvitukseni laukkaamaan ja mielessäni jo ”sisustin” talonne.Rakastan erityisesti aasitalon kivistä ovikarmia,sinikuvioista tapettia ja ocra-menta colori jotka jatkuu sopusoinnissa luonnon vuorissa,oliivipuissa ja maaperän väreissä.Mieleeni tuli esim. Houzz.it jos kaipaat ideoita ja haluat haaveilla.Voimia ja terveyttä,olette tärkeitä(15 vuotta ilman kyläjuhlaa on pitkä aika) Paistaa se päivä vielä risukasaankin kuten äitini aina sanoi!

    1. Minna

      Kiitos! Houzz.it osoittautui heti ensimmäisellä klikkauksella hyödylliseksi: löysin täydellisen pöydän meidän puutarhaan! Eli seuraavaksi tarvitaan vain materiaalit, mutta eiköhän me jotain taas keksitä.
      Värit ja valo ovat täällä kyllä ihania. Keräsin juuri talteen vanhoista ovista irronneita lautoja, jotka aurinko on hienosti haalistanut.
      Ja hei, jatkossakin kaikki vinkit otetaan kiitollisuudella vastaan!

Vastaa