Pazienza, kärsivällisyyttä!

Soitin Tommasolle Falloon.

Jännitti vähän, koska kelin tuulisuudesta riippuen ihan livekeskusteluissammekin on toisinaan pakko vähän huutaa.

Pelkoni osoittautui turhaksi.

• Dear, mikset olet vastannut, olen yrittänyt soittaa, aloitti kahdeksankymppinen Tommaso – ja linja oli kirkkaampi kuin koskaan.

Tommaso halusi tietää kuulumiset.

Metsää ja hiljaisuutta, kyllä, koronaa täälläkin, juu lunta tuli mutta se suli pois, lämmitän saunaa, kaikki ovat terveitä, kaipaan kotiin, kerroin.

• Pazienza, kärsivällisyyttä, dear, kaikki ajallaan, sanoi Tommaso.

Sitten siirryimme Falloon.

Ei koronaa, mutta Villassa yksi tapaus, ihmiset ovat kotona, ei korttipelejä eikä kävelyjä ystävien kanssa, mutta muuten kaikki hyvin.

• Tyttärellä Australiassa myös, kertoi Tommaso.

Juttelimme säästä ja maailman kummallisuudesta. Kysyin, että millaista elämä on, kun päiväkävelyt dottoren kanssa on kielletty eivätkä baarin korttihait pääse kokoontumaan.

• Kävelen talon edessä olevalla piazzalla ympyrää, mutta noh, se menettelee, sanoi Tommaso.

Ajattelin, että tuosta asenteesta olisi opittavaa.

Sitten kysyin kissoista.

Tommaso on nimittäin kylän papoista se, jonka luokse Piccolon kellarissa syntynyt, puolivilli Kurt-Jussi muutti jo viime vuonna.

(Samalla Kurt-Jussin nimi muuttui Filippoksi – ja siitä tuli sohvaperuna.)

• Hyvää vain, sanoi Tommaso, kissoista on mukavasti seuraa.

(Filippon lisäksi Tommasolla on kaksi muutakin kissaa.)

Lopuksi sovimme, että soittelemme taas pian, ja lähetimme puolin ja toisin paljon terveisiä.

• Muista, pazienza, kärsivällisyyttä, huikkasi Tommaso vielä puhelun päätteeksi.

Sitä. Sitä juuri.