Oodi teknisille tukihenkilöille ja muille tukihenkilöille

 

IMG_1499Tällä viikolla olen kaivannut firman alanumeroa, johon voisi soittaa, kun nettiyhteys ei toimi ja läppäri pimenee.

Pikaisen suomeksi käydyn keskustelun jälkeen paikalle pyrähtäisi mukava ihminen, joka sanoisi, että ”jaahas, sinä taas, annahan tänne ne laitteet”.

Hetkisen kuluttua nettiyhteys pelaisi ja läppärissä olisi virtaa.

Minä olen soitellut lähes päivittäin äidille, joka ei ole tekninen, mutta antaa tukea:

Kuudennesta liikkeestä saatiin ostettua sim ja nyt päästään verkkoon. Tai siis päästään verkkoon aamulla pariksi tunniksi ja illalla pariksi. En tajua.

No siis tämä on joku super xl-yhteys, mutta nyt ei enää päästä mihinkään. Puhelimeen vaan kilahtelee italiaksi viestejä – ehkä me ollaan käytetty koko netti loppuun.

Mä tulen hulluksi tämän kanssa. Nyt ei enää edes puhelimen mobiilidata toimi. Voisitko soittaa mun Suomen operaattorille, koska tarvitsen takaisin sen kalliimman paketin, jonka vaihdoin pois Suomessa. Tällä ei voi muuta kuin soitella peruspuheluja. Mä en pääse netissä tekemään sitä muutosta, koska en pääse sinne hemmetin nettiin.

No siis joo, sain sen muutoksen tehtyä kun ajettiin Cefaluun. Täällä on ilmainen wifi aika monessa kahvilassa. Siinä nyt menee sitten viikko, että liittymä vaihtuu.

Vika on emolevyssä tai siinä, mihin latausjohto kiinnitetään, analysoi Applen tukihenkilö.

Kun lopulta suostuin hyväksymään netittömän maailman ja päätin keskittyä kirjoittamiseen, läppärini sanoi sopimuksensa irti. Se ei yksinkertaisesti suostunut käynnistymään.

Ristin käteni ja toivoin, kone korjaantuisi ”johtoja heiluttamalla”.

Vika on emolevyssä tai siinä, mihin latausjohto laitetaan kiinni, analysoi palermolaisen Apple-korjaamon tukihenkilö.

Entä korjauksen hinta, kysyin.

79 tai 550 euroa viasta riippuen, sanoi tukihenkilö ja lupasi soittaa kun kone on korjattu.

On löydettävä korvaushoitoja. Lenkkeily on aina hyvä vaihtoehto.

Ihmiselle aukeaa omituisen paljon aikaa, kun sosiaalinen media on tavoittamattomissa, googlessa roikkuminen mahdotonta eikä verkkolehtiinkään ole asiaa – saati että pystyisi tekemään töitä.

Sitä helposti kuvittelisi, että olisi vain mukava istuskella auringossa tekemässä ”ei mitään”. Ei ole. Päähän ei mahdu muuta kuin teknisiä ongelmia.

Siksi on löydettävä korvaushoitoja. Lenkkeily on tietenkin aina hyvä vaihtoehto. Tänä aamuna lensimme paisteessa rinteen alas alle kymmenessä minuutissa, sitten hölkkäsimme pari kilometriä rantatietä edestakaisin ja raahauduimme lopulta paahteessa mäkeä ylös kotiin (2km/46min).

IMG_1535
Meillä on jo ihan kevät. Alamäessä kukkia ei voi kiihtyvän vauhdin takia tosin ihailla – ylämässä niissä on jotain vihamielistä.

Sitten on tietenkin kirjat. Koska osaan lähes ulkoa pingviineistä kertovan teoksen, olen nyt menossa sivulla 72 Dostojevskin Karamazovin veljeksissä – tuossa kevyen kesälukemiston klassikossa. Mikko on muistavinaan, että jostain laatikosta voisi vielä löytyä Gomorra, Saatana saapuu Moskovaan ja Functional training – toiminnallinen harjoittelu, ruokavalio ja treeniohjelmat…

Toisaalta, Rosi on hoitanut oman osansa treeniohjelmien tekemisessä:

Pari päivää sitten huomasimme yhtäkkiä, ettei eläkeläinen ollutkaan omalla päiväunipaikallaan. Etsintöjen jälkeen hyväntuulinen karkulainen löytyi verkkoaidan takaa. Se laidunsi kaikessa rauhassa naapurin ponin kanssa.

IMG_1489
Epäilen, että mummo vyöryi tätä rinnettä alas ja lopulta aukosta ulos.

Tilanne alkoi muistuttaa treeniä siinä vaiheessa, kun koira piti saada takaisin kotipihaan. Ilmeisesti eläkeläisemme oli vyörynyt rinnettä alas ja puskenut oman massansa auttamana pienestä kuopasta naapurin puolelle, mutta ainakaan se ei mahtunut samasta raosta takaisin.

Ei mahtunut eikä halunnut mahtua.

Raivasimme reittiä ruusupuskien ja risukon läpi aukolle – kunnes paljastui, että aita oli saksalaisen jämäkästi (oikeasti nyt hei!) pingotettu niin kireäksi, ettei kolon suurentamiseen ollut mitään mahdollisuuksia.

Puoli tuntia myöhemmin Rosi oli edelleen vankina, mutta se oli saanut seuraa: myös Pipa oli ilmestynyt aitaukseen.

Sanoin Mikolle, että nyt on hyvä hetki kirota. Tai vaikka itkeä vähän. Mikko sanoi, että pakkohan tuon ponin on jostain ollut tuonne mennä ja lähti etsimään porttia.

Kymmenen minuuttia myöhemmin kotipihaan ilmestyi Mikon lisäksi kaksi koiraa, joista erityisesti eläkeläinen näytti äärettömän tyytyväiseltä itseensä.

Jatkoimme treeniohjelmaa tukkimalla kivillä ja risuilla kaikki mahdolliset aidan alta löytyneet aukot.

IMG_1511
”Mitään emme ole tehneet. Ja jos olemmekin, tarkoitus oli pelkästään hyvä.”

Nyt istumme Cefalussa (free wifi!). Hyvällä onnella Palermosta soittavat jo ylihuomenna – tai joskus ensi viikolla.

Mutta hei, mobiilidata heräsi tänään henkiin! Sosiaalinen media here I come…

P.S. Tarjotkaa firmanne teknisille tukihenkilöille pullakahvit.

.

Vastaa