Oletteko Suomessa vai Italiassa?

Täällä taas.

Ja nyt vastaan kiltisti kysymyksiin, joita aika moni teistä on lähettänyt.

Kysykää lisää: Facessa, Instassa tai vaikka sähköpostilla.

Facebook: Piccolo Salvo

Instagram: piccolo_salvo

Sähköposti: info@piccolosalvo.com

Kysymyksillä on nimittäin tapana tuoda vähän vauhtia tähän kirjoitushommaan…

Ei paljon, mutta sentään vähän.

Oletteko Suomessa vai Italiassa?

Olemme Suomessa.

Päätimme keväällä koronatilanteen kiihtyessä, että vietämme kesän pohjoisessa, ja katsomme ihan rauhassa, miten tilanne kehittyy.

Tässä korona-asiassa on kuitenkin kyse vähän isommista jutuista kuin Piccolon rempasta.

Tuntui turhan hurjalta jättää pohjoisen mummot ja papat karanteeniin tuijottamaan tiedotustilaisuuksia – ja sitten toisaalta lähteä pahimmassa mahdollisessa tapauksessa kuskaamaan virusta Fallon mummoille ja papoille.

(Siinäpä olisikin ollut kelpo tuliainen.)

Autolla rajojaan sulkevan Euroopan halki suhaaminen kolmen koiran kanssa ei tuntunut edes lievästi viisaalta vaihtoehdolta, vaikka sisäinen uutistoimittajani karjui, että olen väärässä paikassa.

Laskin juuri, että tämä on kolmaskymmenes viikkomme Suomessa.

Lievää venymistä, jos tähän mennessä toteutunutta vertaa suunniteltuun neljään viikkoon.

Missä te asutte?

Asumme hurmaavassa, pienessä torpassa täällä Sastamalan Kärppälässä.

Olen aika rakastunut tähän paikkaan.

Kärppäläläisetkin ovat kivoja, vähän kuin pohjoisen italialaisia: moikkailevat ja pysähtyvät juttelemaan.

Kärppälä.

Vaivaako koti-ikävä?

Välillä, mutta pahasti vain silloin, kun juttelen Rossanan kanssa tai tekstaan Vaarin tyttären Annalisan kanssa.

Ensimmäisinä Italian vuosina kaipasin Italiassa Suomeen ja Suomessa Italiaan.

Tasapainoisimmat hetket tuntuivat osuvan matkalla johonkin Puolan tienoille.

(Voi johtua myös siitä, että Puola on yhtä litteä kuin Pohjanmaa.)

Hissukseen opin, että kannattaa keskittyä elämään siellä, missä on.

Kevään karanteenin hellitettyä on ollut mukava tavata perhettä ja ystäviä ilman takaraivossa tykyttävää lähtöaikaa.

Tavallaan maailmaa kurittava virus siis antoi meille kesän Suomessa.

Täplää on väkisinkin ikävä. Ja muitakin katteja. Kuva on tammikuulta 2020.

SAPETTAAKO?

Sapettaa, mutta yllättävän harvoin.

Näköjään italialaisessa pikkukylässä raksaaminen/eläminen on opettanut kovalla kädellä, että kaikkeen ei yksinkertaisesti pysty vaikuttamaan.

Ei, vaikka kuinka polkisi jalkaa.

Sitäpaitsi, eihän se raksa sieltä mihinkään karkaa.

Tämä on vain taas yksi mutka matkassa.

(Vähän isompi mutka, mutta mutka kuitenkin.)

Huonoja hetkiä… kyllä, niitä on, mutta enimmäkseen kuitenkin ajattelen, että pää pystyyn ja kohti uusia seikkailuja/vastoinkäymisiä.

Mitä te teette Suomessa?

Vaikka mitä.

Mikko on töissä UPM Raflatacilla Tampereella.

Minä teen projektihommia, joista osa liittyy Suomeen, osa Italiaan, osa molempiin. Lisäksi olen paiskinut yövuoroja Matkahuollon pakettilajittelussa.

Sitten on tietenkin kaikki ei-työ-asiat:

Ihmiset, eläimet, mökkeily, kuntosali, fillarointi, patikointi, onkiminen, marjastaminen…

Erityishuomiona tämä:

Olen syönyt niin paljon graavikalaa, että kasvatan luultavasti evät.

Viime viikot olemme rymistelleet sienimetsässä eli nauttineet jokamiehenoikeuksista, joista Italiassa ei tiedetä mitään.

Frank mökkeilee. Tuo rakennelma tuossa takana on mattojen kuivaamista varten.

Mitä Vaarille kuuluu?

Ei tartuntaa, mutta vähän kremppaa jalkojen kanssa.

Se saa luvan lähteä lääkäriin, puhkui Vaarin tytär Annalisa viimeksi sunnuntaina.

Vaari kuulemma ikävöi, mutta ymmärtää, että korona on korona.

Mitä Rossanalle kuuluu?

Vaikuttaa kiireiseltä.

Rossanan vetämällä eläinsuojeluyhdistyksellä on tällä viikolla Villa Santa Mariassa jonkinlainen varainkeruutapahtuma, joka on aiheuttanut sen, että Rossana ei paljon turhiin puheluihin ehdi vastailla.

Sen verran sain kalasteltua tietoa, että takiaispennut Ben ja Billy ovat löytäneet pysyvän kodin.

Niin ja Rossana perheineen voi hyvin, samoin sukulaiset Kanadassa ja Yhdysvalloissa.

Sama koskee Rosalindaa.

Mitä muille kyläläisille kuuluu?

Kiitos, käsittääkseni ihan hyvää.

Kyläläiset ovat tietojeni mukaan välttyneet tartunnoilta, ja elämä on jotenkin palannut uomiinsa.

Toki maskit, turvavälit ja kokoontumisrajoitukset koskevat myös fallolaisia, mutta esimerkiksi ulkonaliikkumiskielto ei enää ole voimassa.

(Menomale, luojan kiitos, sanoisi herra Settimio.)

Lähteestä riippuen yksi tai kaksi kylään tullutta ihmistä oli testattu positiiviseksi, mutta ymmärtääkseni altistuneet oli jäljitetty eikä virus ollut päässyt leviämään.

Viime viikolla kaikki julkiset paikat oli desinfioitu: baari, parturi, hotelli, apteekki, kunnatalo…

Listalta puuttuivat vain kirkot, mutta jumalanpalvelukset onkin järjestetty jo pitkään joko Facebookissa (onpa tämäkin päivä nähty) tai ulkona.

Tämä kesä on varmasti ollut Fallossa hyvin erilainen kuin yksikään aiempi – ihan jo senkin takia, että normaalisti viimeistään elokuussa paikalle pyrähtävät kanadalaiset kesäasukkaat ja kumppanit ovat nyt kuka missäkin.

Jopa aina viihdyttävät suomalaiset ovat poissa.

Niinpä saammekin tasaiseen tahtiin viestejä, joissa kerrotaan, että kaikki on kunnossa – ja kysytään painokkaasti, että koska palaamme kotiin.

(Ja mainitaan, että HUH, HUH, paljon on töitä luvassa, sillä pihamme näyttää viidakolta…)

Ei tämä nyt ihan tiptop ollut tammikuussakaan, ja pahempaa on takuulla luvassa.

Mitä eläimille kuuluu?

Eläimillekin kuuluu hyvää.

Rossana ruokkii Piccolon kissoja, ja koirat nauttivat kesästä Kärppälässä.

Tosin koirien mielestä Kärppälää parempi paikka/maailman paras paikka on takuulla Pohjanmaan mummola, koska äitini on opettanut ne syömään

  1. Yhteisaamiaisen siinä kahdeksan huitteilla = kinkku-juustovoikkareita.
  2. Takkamakkaraa noin kello 18.30.

Takkamakkaran kanssa homma sujuu siis niin, että ensin takkaan tuli, sitten sopiva hiillos, makkarat ritilälle, valmiiden makkaroiden jäähdytys ja paloittelu, ruokailu.

Ja koirat odottavat makkaroita kiltisti rivissä koko tuon toimituksen ajan.

Ne myös odottavat ällistyttävän kiltisti vuoroaan ruokailuvaiheessa.

Järjestys on tarkka: ensin Pipa, sitten Salvo, viimeisenä Frank.

Luonnollisesti makkarat syödään kädestä.

Aamiainen mummolassa.

Edistyykö raksa, kun olette poissa?

Eipä oikeastaan.

Toiveissa on, että herra Settimion avustuksella saamme naapurikylän puusepältä tarjouksen ikkunoista – ja jopa ne ikkunat ennen talvea.

Muuten aasitalli ja muut talot odottavat meitä siinä kunnossa mihin ne jätettiin tammikuussa.

Mouhosin vielä helmikuussa, että en asu enää yhtään talvea paikassa, jossa suihkusta ei tule hanasta kääntämällä lämmintä vettä, mutta silloin elin siinä kuvitelmassa, että pääsemme jatkamaan raksaa keväällä.

On siis hyvin todennäköistä, että ensi talvenakin lämmitämme suihkuveden ensin vedenkeittimellä, raahaamme ämpärin ylös vanhaan ja karmaisevaan kylppäriin ja napsautamme mökkisuihkun päälle.

Ja mikäpä siinä, mökkisuihku on ihan toimiva peli.

Koska palaatte Italiaan?

Toivottavasti heti lokakuun alussa, mutta lähtöpäivää ei ole vielä ruksattu kalenteriin.

Tiedätte syyn.

Tämän kuvan otin tammikuussa lähtöä edeltävänä päivänä. Kyllähän meillä vielä vähän hommia riittää ennen kuin aasitalli on asumiskunnossa.

3 kommenttia

  1. Riitta A

    Ihanaa kuulla (tai siis lukea) missä menette! Johan tässä on meinannut ikävä tullakin😄
    Tärkeintä, että kaikki ovat kunnossa. Remppa tosiaankin odottaa ja pysyy siellä. Pazienza, calmati e poi…

Vastaa