Vain todellinen talkoonainen ilmestyy meille valkoisissa työhousuissa

Talkoissa: Virpi Tiainen ja Ilkka Vänttinen.

Viipyivät: Neljä vuorokautta.

Tehtävät: Kivien kaivaminen ja kantaminen puutarhan aitaa varten nelostalon pohjalta ja kolmostalon siiven muurista, oksiminen, ykköstalon portaiden korjaaminen, kaatopaikkakuorman kasaaminen, puuhellan pelastaminen, ykköstalon sisäseinien rappausten pudottaminen, muratin juurien katkaiseminen takapihan rinteestä, lankkujen kantaminen, kellarin siivoaminen, tiskaaminen, huonojen vitsien viljely (Vänttinen).

Työskentelivät: Ruoka-, juoma- ja maisemapalkalla.

Mieluisin työ: Kivien kantaminen (Tiainen), kaikki (Vänttinen).

Suurin voitto: Vältti talon ostamisen Fallosta valtavasta innostuksesta huolimatta (Tiainen), selkä on edelleen kunnossa (Vänttinen).

Lempiruoka: Persikat, luumut, nespolet ja tomaatit (Tiainen), arrosticini (Vänttinen).

Tuli sellainen lämpimän kotoinen olo, kun Virpi marssi sininen sorkkarauta kädessä ykköstaloon hakkaamaan rappauksia alas.

Viimeksi taisimme heiluttaa sorkkarautoja rinta rinnan Härmälässä, kun vanhalle saunalle ja pesuhuoneelle täytyi antaa kuolinisku.

Virpi ja Ilkka kuuluvat siihen meidän Tampereen jengiin, joiden kanssa olemme tahkonneet yhdet jos toisetkin talkoot.

Tiedättehän, sellaisia mahtavia tyyppejä, jotka ilmestyvät sen kummemmin mainostamatta avuksi – ja nauttivat siitä. Siis ihmisiä, joiden kanssa on kiva tehdä hommia.

Kyllä meillä taukojakin pidettiin, mutta niistä huolimatta saimme neljässä päivässä porukalla aikaiseksi ihan valtavan määrän asioita.

Kahdenkymmenen vuoden aikana olemme hosuneet yhdessä erilaisissa muutoissa, pihatöissä, tapetointiprojekteissa, maalaushommissa, aitatalkoissa…

Ja parantaneet siinä sivussa aika paljon maailmaa.

Yritin kyllä ehdottaa, että pariskunta ottaisi Piccolo Salvoon mukaan vaelluskengät. Neljästä päivästä yhden olisi huoletta voinut käyttää vuorilla patikointiin.

Ehdotukseni kuitenkin torjuttiin tymäkästi. Virpi taisi muotoilla sen jotenkin niin, että ”töihin sinne tullaan eikä kävelemään.”

Mikko ja Ilkka kantoivat ykköstalon puuhellan turvaan cantinaan. Sitä ennen heidän täytyi korjata portaat, koska muuten homma olisi ollut liian vaarallista.

Ja kyllä täällä tehtiinkin töitä. Oli ihan valtavan hauskaa paiskia hommia sellaisella tutulla rytmillä, joka syntyy siitä, että ihmiset ovat tunteneet toisensa kauan ja tietävät jotenkin ihan luonnostaan toistensa tavat ja rytmin ja voimat.

Tietenkin aina välillä paransimme myös maailmaa, mutta nuotiolauluja emme (lue Virpi) sentään innostuneet hoilaamaan.

(Eiköhän se asia kuitenkin hoidu seuraavalla kerralla. Pian, toivon.)

Nelostalon pohjan kivet ovat nyt päässeet puutarhaan odottamaan aidan muuraamista. Emme ole vieläkään keksineet, mikä nelostalosta tulee isona. Kutsun sitä ulkoilmataloksi.

Ai niin, Virpille vielä viikon tyyli- ja asennepisteet! Vain todellinen talkoonainen ilmestyy Piccolo Salvoon valkoisissa työhousuissa!

Complimenti! Ja grazie!

 

4 kommenttia

  1. satu

    Erinomaanen juhannus ruaka ku näytää tänä(kin) vuonna tulevan toppatakki jussi.

  2. Leena Kangas-Viri

    Muistin äkkiseltään, että on joku bloki, mitä mun on pitänyt seurata (Italian suunnaton ystävä kun olen) ja löysin teidät onneksi. Tänään luin kaikki artikkelit peräjälkeen välillä nauraa hörsköttäen ääneen ja iltämyöhäisellä hiljaa hihitellen (mies jo kuorsaa). Ihanaa, että on teitä, jotka uskaltavat rohkeasti toteuttaa haaveita ja vielä kuvata elämää niin, että tälläkin hetkellä sateisessa Suomessa lämpö sydämessä läikähtää. Kiitos todella piristävästä blogista ja kaikkea hyvää teille ja suloisille koirille.

Vastaa