Nyt ollaan takamatkalla ja pahasti

Ehkä muistatte, kirjoitin viimeksi, että Mikko lähti houkuttelemaan Koiralasta.

Noh, Koiralapsi oli kyllä ilmestynyt ja syönyt eväänsä, mutta siinä kaikki.

Seuraavana aamuna Koiralapsi kuitenkin yllätti. Se rohkaisi mielensä, tuli aivan viereen ja saimme sille kaulaan sekä pannan että hihnan.

Olin ihan hirveän iloinen.

Mutta sitten yhtäkkiä: Koiralapsi pelästyi jotain, riuhtaisi itsensä irti ja juoksi pois.

Näin jo, miten se ryntäisi syvälle metsään, takertuisi remmistä risukkoon ja nääntyisi nälkään.

Etsimme Koiralasta kauan, mutta siitä ei näkynyt vilaustakaan.

Illalla Rossana onneksi soitti. Koiralapsi oli palannut, mutta ei puhettakaan, että se olisi tullut niin lähelle, että Rossana olisi saanut remmistä kiinni.

Me kävimme eilen sekä aamulla että illalla ruokkimassa Koiralapsen. Se pysyttelee visusti hautausmaan vieressä olevan harjun päällä ja kurkistelee sieltä alas. Illalla se sentään heilutti hieman häntäänsä, kun huusin sille hei. Sitten se muisti, että olen se ilkeä nakkinainen.

Kävelimme sadan metrin päähän ja lopulta Koiralapsi uskaltautui alas tien viereen syömään iltapalansa.

Luulen, että kestää aika monta päivää tai jopa viikkoja, ennen kuin Koiralapsi tulee taas lähelle. Periksi emme toki aio antaa. Keittiössä odottaa jo palapaisti ja kananpalat.

Yritän olla optimisti: Koiralapsi sentään pysyttelee aika pienellä alueella. Nyt tarvitaan vain hyvää onnea ja rutkasti kärsivällisyyttä.

4 Comments

  1. Terttu Kantola

    Huh..huh, harmi, että lähti pakoon! Ilmeisesti on kaltoin kohdeltu aikaisemmin, kun selvästi pelkää läheisyyttä 🙁

    1. Minna

      Voi hyvin olla. Kaveri on ilmeisesti asustellut metsässä jo parisen kuukautta, vaikka me kuulimme siitä vasta vähän aikaa sitten. Täytyy vain toivoa, että kärsivällisyydellä päästään hyvään lopputulokseen.

Kommentoi