Minä juoksen, mummo juoksee, Koiralapsi syö

Kävin pienen tauon jälkeen juoksemassa. Viiden kilometrin alamäkijuoksu on oiva tapa tyhjentää pää tukkoisista ajatuksista.

Vai mitä tuumitte maisemista:

Civitaluparellasta Falloon on noin viiden kilometrin ihana alamäki. Ja kyllä, liftasin laiskasti menomatkan Mikon kyydissä.
Noin kahden kilometrin kohdalla muistin, että metsästyskausi on alkanut. Laitoin töppösiin vauhtia, koska tajusin unohtaneeni huomioliivin kotiin. Kerrankos sitä joku erehtyy suomalaisen lenkkeilijän ja villisian välillä…
Kylän rajalla kannattaa ihan suosista pysäyttää kello, koska viimeisen puolen kilometrin matkalla saa varmasti pysähtyä juttelemaan ainakin viiden ihmisen kanssa. Tänään ehdin loppupätkällä sopia esimerkiksi keväisestä oliivipuiden leikkaamisesta.

Matkalla yritin katsella, näkyisikö Koiralasta missään, mutta jouduin taivaltamaan koko matkan yksin.

(Sisiliskoja ja haukkaa ei lasketa.)

Mikko kävi ruokkimassa Koiralapsen illalla. Tyyppi oli kyllä putkahtanut metsästä tielle, mutta sillä oli ollut jo valmiiksi leivänpala suussa.

Ei siis toivoakaan houkutella sitä riittävän lähelle.

Ruokkijoiden määrä ei näytä ainakaan pienenevän. Yhä useampi kyläläinen tallustaa päivisin rinnettä ylös muutama korpunpala tai bresaola-siivu mukanaan.

Yritä siinä sitten pitää Koiralasta sen verran nälässä, että se tulisi tarpeeksi lähelle ja saisimme korjattua sen talven alta pois.

Hihnansa Koiralapsi oli onneksi purrut poikki jo muutama päivä sitten. Nyt se ei enää ole jatkuvassa takertumis/kuolemanvaarassa.

Viikon paras koirauutinen koskee Rosia.

Eläinlääkäri kävi pari päivää sitten rokottamassa Rossanan seitsemän koiraa, Tommason Lindan ja meidän triomme.

Olin jo tehnyt päätöksen: nyt kovettaisin itseni ja sopisin muutaman viikon päähän päivän, jolloin eläinlääkäri tekisi uuden vierailun.

Eli me hyvästelisimme Rosin.

Ehtisimme tehdä Rosin kanssa vielä rauhallisia kävelyretkiä, syödä mahdollisimman paljon herkkuja ja nauttia elämästä. Sitten päästäisin nivelrikosta ja kulumista kärsivän vanhan ystäväni menemään, koska se olisi ainoa oikea teko.

Arvaatte varmasti, että olin ehtinyt itkeä tämän asian kanssa aika monta päivää, iltaa ja yötä.

(Vieläkin itkettää.)

Sitten ilmestyi eläinlääkäri, rokotti yksitoista koiraa, ja minä esitin pala kurkussa asiani.

Lopputulos oli, että eläinlääkäri tutki Rosin ja kirjoitti sitten vanhukselle tehokkaammat lääkkeet.

Taas itketti.

Nyt odotamme, miten uusi lääke toimii. Merkit ainakin ovat hyvät:

Aamulla Mikko päästi Rosin piazzalle tervehtimään Rossanaa. Siis ilman hihnaa. Mummokoira moikkasi ohimennen ja pyyhälsi täyttä vauhtia ylämäkeen. Mikko joutui juoksemaan ihan tosissaan, ennen kuin sai Rosin kiinni.

Luulen, että Rosista tuntui ihan yhtä hyvältä kuin minusta Civitan alamäessä.

14 kommenttia

    1. Minna

      Niin on! Mummon näyttää nyt paljon virkeämmältä, komentaakin meitä muita jo vanhaan malliin!

  1. Riitta

    Ihanaa, monet rapsutukset Rosille! Ja muillekin, mutta mummolle erityisesti 😉

    Ja kiitos, että olit ahkerasti kirjoittanut uusia kuulumisia. Viikon Italian reissu takana ja vain satunnaisesti pääsi sähköpostiin. Kotona sai sitten rauhassa lukea teidän Italian tapahtumista.
    Tsemppiajatuksin!

    1. Minna

      Kiitos! Rapsutukset on välitetty! Rosi on jo paljon pirteämpi ja nenäliinamenekki on pienentynyt merkittävästi, koska jatkuva itkeminen on toistaiseksi tauolla.
      Toivottavasti oli hyvä reissu Italiaan! Tervetuloa pian takaisin!

  2. Ville Hursti

    Tsempit Rosille! Näytä näille (ja meille), että kyllä mummokin vielä kerkee karkaileen.

    1. Minna

      Mummeli tuolla alhaalla sopivasti komentaakin siihen malliin, että ulkoilutushenkilökunta voisi hoitaa hommansa. 🙂 Ja seuraavaksi sitten keittiöhenkilökunta. Ja majoitushenkilökunta. Ja ja ja….

    1. Minna

      Kiitos kovasti! Ja paljon terveisiä täältä viimaisesta Fallosta! Tänään saa kulkea pipo päässä!

  3. Virpi Tiainen

    Purskahdin jo itkuun, mutta onneksi luin loppuun asti. Terkut koko laumalle!

    1. Minna

      Lauma kiittää ja lähettää terveisiä takaisin! Ei ollut tarkoitus itkettää!
      Parhaillaan koko koirajengi on tuulipiilossa. Siis sisällä. Ulkona viuhuu niin, että lasit helisevät – ja sehän ei miellytä näitä karvatyyppejä lainkaan. Salvolle ei kelvannut edes aamun puutarhariehuminen vaan kaveri paahtoi mahdollisimman nopeasti takaisin sisään ja peittoihin. Mummo ottaa vähän rauhallisemmin nämä sääasiat.

  4. Helena Noronen

    Tippa tuli itselläkin silmään Rosin vuoksi. Meillä jo kolmas koira ja luopuminen aina yhtä kauheaa. Mukava lukea näitä juttuja, itsekin olemme ”Italia-hulluja”.

    1. Minna

      Kiitos! Kyllä tässä alahuuli väpättää, kun miettii vanhasta ystävästä luopumista. Meillä on ennen Rosia ollut vain yksi koira, mutta muistan edelleen, kuinka vaikeaa luopuminen oli. Mummeli sai nyt onneksi vähän lisäaikaa.
      Italia-hulluus on kyllä melko räyhäkkä tauti! Sitä on liikkeellä…

Vastaa