Koiralapsi melkein oli Stella

Olin jo ehtinyt itsekseni sopia, että Koiralapsi voisi muuttaa meille, kunhan saisimme sen kiinni.

Mikollakaan ei tuntunut olevan mitään ajatusta vastaan.

Sitten alkoi tapahtua.

Uutinen 1: Vapaaehtoiset ilmoittautuvat

Rossana soitti ja kertoi, että viisi ihmistä oli tarjonnut Koiralapselle kotia sen jälkeen, kun Koiralapsen kuvaa oli jaettu Facebookissa.

Enää pitäisi vain saada Koiralapsi kiinni.

Minun olisi tietenkin pitänyt olla iloinen, mutta ajatus siitä, että Koiralapsi muuttaisi jonnekin muualle kuin Piccoloon, tuntui kurjalta.

Muutaman tunnin miettimisen jälkeen onnistuin lopulta hyväksymään ajatuksen, että Koiralapsi saisi jostain muualta kodin.

Me voisimme myöhemmin ottaa jonkun sellaisen koiran, joka ei kelpaisi kenellekään muulle.

Uutinen 2: Emäntä soittaa

Juuri kun olin toipunut viidestä vapaaehtoisesta, sain Rossanalta viestin:

Koiralapsen emäntä oli löytynyt.

Koiralapsi oli kuulemma varastettu Emilia Romagnasta. Omistaja oli tunnistanut sen Facebookin kuvasta ja soittanut Rossanalle.

Koiralapsi ei ollutkaan Koiralapsi vaan Stella!

  • Se ei näytä Stellalta, sanoin Mikolle.

Rossanakin oli vähän epäillyt. Miten Stella olisi muka voinut kulkeutua satoja kilometrejä Emilia Romagnasta etelään?

Varmistuksen varmistukseksi Rossana oli lähettänyt Emilia Romagnan rouvalle videon Koiralapsesta.

  • Stellahan se siinä, oli rouva sanonut.

Rouva oli arvellut, että tryffelikoira-Stella oli joutunut tryffelikoiravarkaiden käsiin.

(Abruzzossa tryffelit ovat iso bisnes ja varkaat kyttäävät hyviä koiria.)

Selvä homma siis. Koiralapsi oli Stella.

Paitsi että ei.

Jossain sivulauseessa Stellan omistaja oli lipsauttanut, että Stella oli kadonnut ihan muutama viikko sitten – kun taas Koiralapsi oli nähty Fallon metsissä ensimmäisen kerran jo kuukausi takaperin.

Stella palasi Koiralapseksi,.

UUTINEN 3: EDIStystä

Olen mennyt vähän sekaisin laskuissa. En enää tiedä, kuinka monena päivänä olen käynyt ruokkimassa Koiralasta. Ei kai sillä ole edes väliä.

Olemme istuneet Koiralapsen kanssa metsässä ja olemme istuneet Koiralapsen kanssa hautausmaalla. Molemmissa paikoissa on mukavan rauhallista.

Tunnustan: olemme pihistäneet yhdeltä haudalta kukkalautasen vesikupiksi.

(Aion kyllä palauttaa sen.)

Sitten olemme vähän kävelleet yhdessä. Koiralapsi kävelee tien vasemmassa reunassa, minä oikeassa

Päivä päivältä Koiralapsi on uskaltautunut lähemmäs.

Sitten tuli ukkonen. Ja täällä Fallossa ukkonen oikeasti tuntuu siltä, että taivas putoaa niskaan.

Uutinen 4: Koiralapsi katoaa

Ukkonen kesti päivän. Kun sää lopulta kirkastui, Rossana ja Rosalinda lähtivät vuorollaan ruokkimaan Koiralasta.

Tyypistä ei ollut näkynyt vilaustakaan.

  • Se on säikähtänyt ja juossut pois, rankkurit ovat vieneet sen tai se on kuollut, arpoi hätääntynyt Rossana.

Pienen kaaoksen päätteeksi teimme suunnitelman:

  1. Minä kävisin Mikon kanssa aamulla katsomassa, näkyisikö Koiralasta. Jos Koiralapsi ilmestyisi paikalle, jatkaisimme entiseen malliin
  2. Jos Koiralasta ei näkyisi, soittaisimme rankkurille.
  3. Jos rankkuri olisi vienyt Koiralapsen, hakisimme Koiralapsen tarhalta ja miettisimme sitten, mitä tekisimme sen kanssa.
  4. Jos Koiralapsi ei olisi rankkurilla… Kävisimme edelleen aamuisin ja iltaisin katsomassa, olisiko se palannut.
    Minä nieleskelin ja paistoin sitten Rosille, Pipalle, Salvo Montalbanolle ja Koiralapselle kukkurapannullisen kananmaksaa.

UUTINEN 5: Koiralapsi yllätti

Aamulla ajoimme Mikon kanssa heti kahdeksalta kananmaksat ja vesipullo kassissa hautausmaalle. En ehtinyt kunnolla edes autosta ulos, kun Koiralapsi hölkkäsi häntää heiluttaen paikalle.

Se oli kurainen ja märkä, mutta iloinen. Minua nauratti niin, että melkein itketti.

Laitoin Rossanalle viestin, että Koiralapsi on kunnossa – mitä nyt vähän kaatosateessa ryvettynyt.

Koiralapsi söi kananmaksat, loikoili vähän ja uskaltautui sitten lähemmäs. Ensin se koski kuonollaan Mikon kenkää, sitten se tönäisi minua kumisaappaaseen. 

Autossa Mikko sanoi, että eiköhän ole aika ruveta keksimään Koiralapselle nimeä.

Ai että Koiralapsi ei käy?

Ja mitä niille viidelle vapaaehtoiselle sanotaan?

12 Comments

  1. Kari Järvinen

    Paukkuarkoja ovat, Lagotot.
    Vanha rotu, joka herätetty ”henkiin”.
    1500- luvun frescossa kuvattu.

  2. Päivi Laikola

    Koiralapsi on juurikin sopiva nimi teidän koiralle (ehkä kutsuttaessa vähän outo) ja vapaaehtoisist viis ;)) Terveiset Tampereelta!!

    1. Minna

      Kiitos! Ja terveisiä täältä Tampereelle! Toivottavasti teillä on kaikki siellä hyvin!
      Kieltämättä Koiralapsi on niin omituinen nimi, että se sopisi tähän sakkiin mainiosti. 🙂

  3. Terttu Kantola

    Ilman muuta viette sen kotii, koska nyt on tutustunut teihin. Olisi julmaa taas antaa jollekin aivan oudolle tyypille? Huijareita on jokapuolella, jotka haluaa koiran, mutta myyvät sitten eteenpäin. Terv Tepa

    1. Minna

      Koiralapsella näyttää tällä hetkellä olevan asiat niin mukavasti, ettei se halua muuttaa metsästä minnekään. Luulen, että kyläläisten eväiden ansiosta se syö paremmin kuin yksikään koira tässä kylässä. Mutta toki tyyppi täytyy saada metsästä pois ennen talvea.

  4. Irja

    Ehdottomasti viette teille Koiralapsen – on nimi jatkossa mikä tahansa.
    Koska on nyt tutustunut teihin, ei voi taas viedä uuteen ympäristöön. Ja koska hän selvästi pitää sinun kananmaksastasi.

    1. Minna

      Se onkin erikoinen juttu, että Koiralapsi näyttää olevan todella perso nimenomaan kananmaksalle. Olemme vieneet sille myös mm. palapaistilihaa ja nakkeja, mutta niistä se ei näytä välittävän ollenkaan niin paljon kuin maksasta. Italialaiset koirat…

  5. Anne Lahtinen

    Vasta viime viikonloppuna löysin blogisi ja… olin niiiiin pettynyt eilen kun ei ollutkaan uutta postausta. Ahmin kaikki kirjoitukset siltä istumalta. ”Järjen veit ja minusta orjan teit” 😀 Tapasi kirjoittaa on mahtava ja olen haistanut nenässäni niin tomaattien kuin yrttienkin tuoksut. Kiitos Rossanalle ja Rosalindalle (meniköhän nimet oikein?) resepteistä. Rosa, Pipa ja Salvo ovat saaneet minut nauramaan ääneen ja tuntemaan myötuntoa kolttosistaan. Meillä on kaksi mäyräkoiraneitoa, kodinvaihtajia. Nuorempi, Kiira, tuli viime keväänä ja on 9-vuotias. Täynnä tulta ja tappuraa, varsinainen Duracell-pupu. Vanhempi, Sandra, 11-vuotias, tuli kaksi vuotta sitten, vanha rouva, itse rauhallisuus, mutta odottaa, että palvelu pelaa. Odotan innolla seuraavia postauksiasi ja elän hengessä mukana elämäänne. Voi kun voisin olla siellä.

    1. Minna

      Kiitos todella mukavasta viestistäsi! Vein terveiset Rossanalle ja Rosalindalle ja molemmat lähettivät myös terveisiä takaisin. He ovat kovasti innoissaan siitä, että reseptit kantavat Suomeen asti.
      Käsittääkseni mäyräkoirat ovat ihan mahtavia persoonia! Samassa veneessä siis ollaan. 🙂
      Aurinkoisia päiviä ja kiitos vielä postistasi!

Kommentoi