Yksi raja on taas ylitetty

Ensimmäisenä petti herra Settimion hermo.

  • Talvi tulee, meidän täytyy aloittaa nyt, adesso, hän sanoi.

Oli sunnuntai 26. elokuuta.

Olimme jättäneet rakennuslupahakemukset Fallon kunnantalolle 41 päivää aikaisemmin.

Silloin meille oli luvattu, että voisimme aloittaa aasitallin muodonmuutoksen tallista taloksi muutaman päivän tai korkeintaan muutaman viikon kuluttua, vaikka Chietin rakennusviraston leimat vielä puuttuisivatkin.

Eli kunnan nyökkäämä lupa riittäisi siihen, että herra Settimio voisi aloittaa peruskallion piikkaamisen aasitallin pohjalla sekä viemäriputkien vetämisen piazzan halki.

Muutaman päivä, korkeintaan muutama viikko.

41 päivää.

  • Adesso, toisti herra Settimio.

    Väkisinkin naurattaa, kun katsoo aasitallin rakennuskuvia. Talli on jotenkin samaan aikaan tosi pieni/kapea/korkea/uhmakkaan vakava/tiilinen vaikka on kiveä.
  • Luotetaan siihen, että herra Settimio tietää, sanoin Mikolle jotenkin huterasti, kun pompimme työmaakokouksen jälkeen yläkylältä portaita alas Piccoloon.

Olimme sopineet herra Settimion kanssa, että työt alkaisivat seuraavalla viikolla.

Herra Settimio oli luvannut käydä heti maanantaina hoitamassa asiat kunnassa sille mallille, että emme sortuisi laittomuuksiin.

  • Nyt nähdään, mikä on herra Settimion seuraava viikko, sanoi Mikko.

Minä kiipesin työhuoneeseen – hyvin, hyvin huterasti – ja selasin läpi vanhat blogipostaukseni.

Maaliskuun 10. päivänä 2016 olin kirjoittanut näin:

Luulin oksentavani, kun lautta kolahti eilen Messinan rantaan. Ajattelin, että olemme hulluja, mikä ihme sai meidät keksimään jotain tällaista, TÄSSÄ EI OLE MITÄÄN JÄRKEÄ, entä jos kaikki menee pieleen, mistä hemmetistä revimme rahaa, me kuolemme kaikki, vain täydellinen sekopää toimii näin, emmehän me edes osaa kieltä, kauhea ikävä kaikkia ihmisiä, koiristakin on pakko tuntua pahalta, ME OLEMME HULLUJA, kauanko matka Suomeen kestää jos nyt käännämme nokan takaisin…

  • Sua taitaa vähän hirvittää, sanoi selkäni taakse ilmestynyt Mikko.
  • Tuntuu vahvasti Messinalta, vastasin.
    Vielä vuosi sitten keväällä aasitalli näytti pieneltä viidakolta.
    Raivasimme Merjan ja Pasin JA Norsken kanssa tallin pohjalta kaiken ylimääräisen pois.
    Tämä on ensimmäinen kuvani sikalasta eli tulevasta kylpyhuoneesta.
    Sikalaa on tarkoitus suurentaa hieman. Piazzalle aukeava oviaukko suljetaan ja tallin seinästä puhkaistaan ovi sikalaan.

    Norskesta oli iso apu myös sikalan pohjalla, joka näytti Käpylän hurjien talkoopistäytymisen jälkeen tältä. (Voitte lukea lisää Käpylän hurjista täältä. Ja täältä.)

Illalla parvekkeella mietin aikaa sen jälkeen, kun lautta kolahti Messinan rantaan melkein kaksi ja puoli vuotta sitten.

Yllätyin vähän, kun tajusin, että ne kerrat, kun pelko on ihan tosissaan saanut minusta otteen, voi laskea vain yhden käden sormilla.

  1. Messina ja talojahdin alkaminen ihan konkreettisesti.
  2. Hetki notaarilla, kun teimme kaupat Piccolo Salvosta.
  3. Muuttokuorman tuominen Falloon.
  4. Remonttisopimusten allekirjoittaminen insinöörin ja urakoitsijan kanssa.
  5. Settimio nyt.

Tajusin, että listalla olevia kauhun hetkiä yhdistää yksi asia: sitoutuminen.

Eli jatkaminen sillä tiellä, jonka olemme valinneet.

Jokainen listalla oleva asia on vaatinut sitä, että olen läähättänyt hetken, tunnustanut että pelottaa, vetänyt sitten syvään henkeä ja ottanut Mikkoa kädestä.

Sen jälkeen olemme astuneet rajan yli.

Rohkeutta voi näköjään opetella siinä kuin saumaamistakin.

Sen asian tajuaminen tekee heti vähän rohkeammaksi.

Nytkin.

Tästä näette, mitä aasitalliin on kaavailtu. Kerroksia tulee kaksi, mutta etuosasta tila jätetään täyteen korkeuteen eli rakennamme parven. Ja koska vihaan sanaa ”parvi”, puhumme loftista. Neliöitä näyttää olevan hämmästyttävän paljon.
Kuvissa talliin on piirretty ihan tavalliset rappuset, mutta haaveilen herra Settimion sukulaispojan rakentamista rautaisista kierreportaista.

Seuraavana aamuna havahduin työhuoneessa siihen, kun herra Settimio ilmestyi piazzalle.

Kello oli suunnilleen kahdeksan.

  • Tänään ja huomenna tehdään valmisteluja, keskiviikkona aloitetaan, huikkasi Settimio – ja komensi alakylälle kanalaa rakentavan calabrialaisen tekemään betonista väliaikaiset luiskat portaisiin.

Sitten Settimio katosi ja palasi puolen tunnin kuluttua mukanaan Vincenzo, joka tietää kunnan viemäriasiat.

  • Settimion seuraava viikko on vajaa vuorokausi, sanoi Mikko, ja lähti vetämään raksalla tarvittavia väliaikaisia sähköjä herra Settimion kanssa.
Tänään sunnuntaina aasitalli näyttää tältä.
Olin ajatellut, että puutarhan puoleinen oviaukko laajennetaan tuplaoviksi, mutta homma olisi muuttunut liian kalliiksi. Lisää valoa talliin saadaan kahdella kattoikkunalla.
Tallin on rakennettu osaksi peruskallioon, joten herra Settimiolla riittää piikattavaa. Jo nyt talli tuntuu aiempaa isommalta, kun valtavat kalliojärkäleet katoavat.
Siinä on jotain todella hienoa, että peruskalliosta irrotettavia kiviä käytetään uusien seinien rakentamiseen.
Tässä näette piikkausjälken melko hyvin. Ensin herra Settimio poraa 26-terällä haluamaansa linjaan noin 20-30 senttiä syviä reikiä. Reikiä tulee vierekkäin 2-3. Sen jälkeen Settimio lyö reikiin pitkät metallikiilat kymmenen kilon lekalla. Tällä konstilla kivi halkeaa haluttua linjaa pitkin.

Maanantaina tulee kaksi viikkoa siitä, kun Settimio aloitti työt.

(56 päivää siitä, kun jätimme edelleen jossain jumittavat lupahakemukset Fallon kunnantalolle.)

Olen seurannut aika mykistyneenä, kun noin kuusvitonen Settimio piikkaa kahdeksan tuntia päivässä peruskalliota.

Se on kovaa hommaa se.

Mies ei pidä edes tupakkataukoja. Mitä nyt hörppii välillä vettä, lähtee tunniksi lounaalle ja jatkaa sitten taas.

Myös silloin kun sataa.

Sitten olen seurannut ihan yhtä mykistyneenä kolmannen polven rakennusmestarin apumiestä Mikkoa, joka astuu päivittäin jotenkin läähättämättä aika monen pelottavan rajan yli.

Esimerkiksi näin:

Telmuaa aasitallin kanssa, vaikka ei ole koskaan ikinä missään remontoinut satoja vuosia vanhaa italialaista kivikasaa eli joutuu opettelemaan ihan kaiken. Esimerkiksi maanjäristyssuojien rakentamisen, vaikka vielä tässä vaiheessa Mikon homma onkin enimmäkseen kivien kantamista.

Tai näin:

Puhuu raksaitaliaa, vaikka ei periaatteessa osaa, mutta jotenkin hämmästyttävästi osaa kuitenkin.

  • Niin noh, mitä vaihtoehtoja on, sanoo Mikko.

Niin noh, eipä oikeastaan mitään, koska raja on taas ylitetty.

Neljän päivän kivet. Kuten huomaatte, olen kuvannut kiviä, mutta en vielä herra Settimiota tositoimissa. Jotenkin pelkään, että kuvaaminen särkee lumouksen, mutta ensi viikolla aion ylittää senkin rajan.

Palataan vielä hetkeksi maaliskuiseen Messinaan ja vuoteen 2016.

Lopetin postaukseni silloin näin:

Kun ahdistus seuraavan kerran iskee (ja se iskee, uskokaa pois), aion ajatella, mitä ystäväni Merja kirjoitti minulle illalla:

Outoahan se olisi, jos ei jossain vaiheessa vatsassa kiertäisi. Se on ihmisyyden merkki. Olen olkapäälläsi mukana, tuuli tuntuu hyvältä.

2 kommenttia

  1. Maija

    Mahtavaa nähdä, että pikkuhiljaa teilläkin siellä pyörät pyörähtää eteenpäin. Sitä piti vaan sanomani, että linkki Messinaan ohjaa johonkin kirjatumissivulle, jossa iso ”W”-logo.

    Mukavaa syksynalkua, toivottavasti kuulemme tiedän touhuistanne taas vähän usesammin 🙂

    1. Minna

      Mukavaa syksyä myös sinulle! Yritämme vauhdittaa tahtia myös blogissa. 😀 Ja kiitos kun kerroit, että linkki Messinaan ei toimi. Olin tehnyt kaikkien linkkien kanssa ihan alkeellisen virheen, mutta nyt pitäisi taas pelata. Kiitos!

Vastaa