Ensimmäisenä petti herra Settimion hermo.
- Talvi tulee, meidän täytyy aloittaa nyt, adesso, hän sanoi.
Oli sunnuntai 26. elokuuta.
Olimme jättäneet rakennuslupahakemukset Fallon kunnantalolle 41 päivää aikaisemmin.
Silloin meille oli luvattu, että voisimme aloittaa aasitallin muodonmuutoksen tallista taloksi muutaman päivän tai korkeintaan muutaman viikon kuluttua, vaikka Chietin rakennusviraston leimat vielä puuttuisivatkin.
Eli kunnan nyökkäämä lupa riittäisi siihen, että herra Settimio voisi aloittaa peruskallion piikkaamisen aasitallin pohjalla sekä viemäriputkien vetämisen piazzan halki.
Muutaman päivä, korkeintaan muutama viikko.
41 päivää.
- Adesso, toisti herra Settimio.
Väkisinkin naurattaa, kun katsoo aasitallin rakennuskuvia. Talli on jotenkin samaan aikaan tosi pieni/kapea/korkea/uhmakkaan vakava/tiilinen vaikka on kiveä. - Luotetaan siihen, että herra Settimio tietää, sanoin Mikolle jotenkin huterasti, kun pompimme työmaakokouksen jälkeen yläkylältä portaita alas Piccoloon.
Olimme sopineet herra Settimion kanssa, että työt alkaisivat seuraavalla viikolla.
Herra Settimio oli luvannut käydä heti maanantaina hoitamassa asiat kunnassa sille mallille, että emme sortuisi laittomuuksiin.
- Nyt nähdään, mikä on herra Settimion seuraava viikko, sanoi Mikko.
Minä kiipesin työhuoneeseen – hyvin, hyvin huterasti – ja selasin läpi vanhat blogipostaukseni.
Maaliskuun 10. päivänä 2016 olin kirjoittanut näin:
Luulin oksentavani, kun lautta kolahti eilen Messinan rantaan. Ajattelin, että olemme hulluja, mikä ihme sai meidät keksimään jotain tällaista, TÄSSÄ EI OLE MITÄÄN JÄRKEÄ, entä jos kaikki menee pieleen, mistä hemmetistä revimme rahaa, me kuolemme kaikki, vain täydellinen sekopää toimii näin, emmehän me edes osaa kieltä, kauhea ikävä kaikkia ihmisiä, koiristakin on pakko tuntua pahalta, ME OLEMME HULLUJA, kauanko matka Suomeen kestää jos nyt käännämme nokan takaisin…
- Sua taitaa vähän hirvittää, sanoi selkäni taakse ilmestynyt Mikko.
- Tuntuu vahvasti Messinalta, vastasin.
Vielä vuosi sitten keväällä aasitalli näytti pieneltä viidakolta. 
Raivasimme Merjan ja Pasin JA Norsken kanssa tallin pohjalta kaiken ylimääräisen pois. 
Tämä on ensimmäinen kuvani sikalasta eli tulevasta kylpyhuoneesta. 
Sikalaa on tarkoitus suurentaa hieman. Piazzalle aukeava oviaukko suljetaan ja tallin seinästä puhkaistaan ovi sikalaan. 
Norskesta oli iso apu myös sikalan pohjalla, joka näytti Käpylän hurjien talkoopistäytymisen jälkeen tältä. (Voitte lukea lisää Käpylän hurjista täältä. Ja täältä.)
Illalla parvekkeella mietin aikaa sen jälkeen, kun lautta kolahti Messinan rantaan melkein kaksi ja puoli vuotta sitten.
Yllätyin vähän, kun tajusin, että ne kerrat, kun pelko on ihan tosissaan saanut minusta otteen, voi laskea vain yhden käden sormilla.
- Messina ja talojahdin alkaminen ihan konkreettisesti.
- Hetki notaarilla, kun teimme kaupat Piccolo Salvosta.
- Muuttokuorman tuominen Falloon.
- Remonttisopimusten allekirjoittaminen insinöörin ja urakoitsijan kanssa.
- Settimio nyt.
Tajusin, että listalla olevia kauhun hetkiä yhdistää yksi asia: sitoutuminen.
Eli jatkaminen sillä tiellä, jonka olemme valinneet.
Jokainen listalla oleva asia on vaatinut sitä, että olen läähättänyt hetken, tunnustanut että pelottaa, vetänyt sitten syvään henkeä ja ottanut Mikkoa kädestä.
Sen jälkeen olemme astuneet rajan yli.
Rohkeutta voi näköjään opetella siinä kuin saumaamistakin.
Sen asian tajuaminen tekee heti vähän rohkeammaksi.
Nytkin.
Seuraavana aamuna havahduin työhuoneessa siihen, kun herra Settimio ilmestyi piazzalle.
Kello oli suunnilleen kahdeksan.
- Tänään ja huomenna tehdään valmisteluja, keskiviikkona aloitetaan, huikkasi Settimio – ja komensi alakylälle kanalaa rakentavan calabrialaisen tekemään betonista väliaikaiset luiskat portaisiin.
Sitten Settimio katosi ja palasi puolen tunnin kuluttua mukanaan Vincenzo, joka tietää kunnan viemäriasiat.
- Settimion seuraava viikko on vajaa vuorokausi, sanoi Mikko, ja lähti vetämään raksalla tarvittavia väliaikaisia sähköjä herra Settimion kanssa.
Maanantaina tulee kaksi viikkoa siitä, kun Settimio aloitti työt.
(56 päivää siitä, kun jätimme edelleen jossain jumittavat lupahakemukset Fallon kunnantalolle.)
Olen seurannut aika mykistyneenä, kun noin kuusvitonen Settimio piikkaa kahdeksan tuntia päivässä peruskalliota.
Se on kovaa hommaa se.
Mies ei pidä edes tupakkataukoja. Mitä nyt hörppii välillä vettä, lähtee tunniksi lounaalle ja jatkaa sitten taas.
Myös silloin kun sataa.
Sitten olen seurannut ihan yhtä mykistyneenä kolmannen polven rakennusmestarin apumiestä Mikkoa, joka astuu päivittäin jotenkin läähättämättä aika monen pelottavan rajan yli.
Esimerkiksi näin:
Telmuaa aasitallin kanssa, vaikka ei ole koskaan ikinä missään remontoinut satoja vuosia vanhaa italialaista kivikasaa eli joutuu opettelemaan ihan kaiken. Esimerkiksi maanjäristyssuojien rakentamisen, vaikka vielä tässä vaiheessa Mikon homma onkin enimmäkseen kivien kantamista.
Tai näin:
Puhuu raksaitaliaa, vaikka ei periaatteessa osaa, mutta jotenkin hämmästyttävästi osaa kuitenkin.
- Niin noh, mitä vaihtoehtoja on, sanoo Mikko.
Niin noh, eipä oikeastaan mitään, koska raja on taas ylitetty.
Palataan vielä hetkeksi maaliskuiseen Messinaan ja vuoteen 2016.
Lopetin postaukseni silloin näin:
Kun ahdistus seuraavan kerran iskee (ja se iskee, uskokaa pois), aion ajatella, mitä ystäväni Merja kirjoitti minulle illalla:
Outoahan se olisi, jos ei jossain vaiheessa vatsassa kiertäisi. Se on ihmisyyden merkki. Olen olkapäälläsi mukana, tuuli tuntuu hyvältä.
Mahtavaa nähdä, että pikkuhiljaa teilläkin siellä pyörät pyörähtää eteenpäin. Sitä piti vaan sanomani, että linkki Messinaan ohjaa johonkin kirjatumissivulle, jossa iso ”W”-logo.
Mukavaa syksynalkua, toivottavasti kuulemme tiedän touhuistanne taas vähän usesammin 🙂
Mukavaa syksyä myös sinulle! Yritämme vauhdittaa tahtia myös blogissa. 😀 Ja kiitos kun kerroit, että linkki Messinaan ei toimi. Olin tehnyt kaikkien linkkien kanssa ihan alkeellisen virheen, mutta nyt pitäisi taas pelata. Kiitos!
Kovaa hommaa on ja paljon, mutta hyvää on se, että työt ovat alkaneet! Voimia uudastukseen, kaikille osapuolille!
Kiitos kovasti! Kerron terveiset myös Settimiolle. 😀
Vaude! Merjan viisaiden sanojen lisäksi muista, mitä itse kirjoitit niistä pienistä askelista … 🙂
Hengessä mukana myös Tampereella!
Kiitos kovasti! Ja paljon terveisiä Tampereelle!
en tiedä mitä sanoisin Teille ,olen kuitenkin ajatuksissani siellä jossakin Italiassa ja toivon parasta työhönne . miten muuten voisi Teitä auttaa . olen joskus rakenentanut Suomessa talon .oli sekin iso asia mulle ja puutarha päälle . uskon että jos vain jaksat kirjoittaa blogia Suomeen se auttaa jaksamaan .pyydä apua Suomesta kun oikein riepottaa. terv. seija
Hei! Ja kiitos kovasti! Siitä on tosi iso apu, että me saadaan Suomesta mukavia ja kannustavia viestejä! Tuntuu kivalta, että ihmiset ovat hengessä mukana! Aurinkoista syksyä, Seija!
Aurinkoista syksyä Piccolo Salvoon!
Kiitos ihanista tarinoistasi. Poikkean aina muutaman kuukauden välein, koska yhden jutun lukeminen ei ole riittävän ”täyttävää”. Tiedäthän sen tunteen kun tarjolla on lempiruokaasi ja annos jää liian pieneksi mutta et voi kuitenkaan ottaa lisää koska ruoka nyt vain loppui kesken… ?
Aina, joka kerta kun poikkean, seuraavana avaan netistä sivuston, missä on myynnissä taloja Italiassa. Haaveilen muutaman illan ja sitten putoan taas maan kamaralle. Ehkä sitten joskus, kun nämä rakkaat lapset (4kpl) on kaikki lähetetty kunnialla maailmalle… Sopiikohan tähänkin se sama vanha sanonta: ”hyvin suunniteltu (haaveiltu) on puoliksi tehty”.
Olette edistyneet remonteissanne hurjasti. Olen odottanut jännityksellä aasitallin remontin alkamista. Mutta nyt vasta jännitys alkaakin. Ja ne ihanat sängynpäädyt joita löysitte ❤️
Taidan tulla seuraavalla kerralla takaisin jo nopeammin…
Voi kiitos kovasti!
Mä ajattelen niin, että kaikelle on aikansa. Meidän lapset on jo niin isoja, että pystymme tähän Piccolo-touhuun, joten eihän se mikään hullu ajatus ole, että sinäkin vielä päädyt Italiaan jossain vaiheessa. Abruzzon alueellakin on todella paljon mukavia taloja ja asuntoja myynnissä – eikä todellakaan pelkästään näitä älyttömyysprojekteja.
Anna vaan ajatusten tulla ja hautua, se on kaikki kotiinpäin!
Oikein aurinkoista syksyä sinulle ja kiitos kauniista sanoista!
Voi kuinka minä teitä ihailen! Useita kertoja Italiassa käyneenä tiedän sen tunteen, joka vie teitä yli rajojen. Olette mielestäni rohkeita ja ällistyttävän työteliäitä, hattua teille nostan, ja useita kertoja ?. Ensi vuonna suunnittelen matkaa Puglian suuntaan ja jaksan sen sinun tekstejäsi lukien. Voimia ja lämpöisiä ajatuksia täältä Tampereen suunnalta ❤️
Kiitos kovasti! Kyllähän tässä hulluudessa jotain taikaa on, joka liittyy aika vahvasti Italiaan. 😀
Meiltä on Puglia vielä näkemättä, mutta sitä kyllä kehutaan kovasti! Reissustasi tulee varmasti todella kiva.
Niin ja hei, tervetuloa myös meille Abruzzoon!
Moro!
Kaikelle on todellakin aikansa. Keep dreaming! Me olemme miehen kanssan eilen saapuneet Algheroon, Sardiniaan. Toteutamme pitkäaikaista unelmaa asua Italiassa vähän kauemmin kuin loma-aikoja. Tämä reissu kestää 8 kuukautta. Kamat on purettu paikoilleen, vedenkeitin, jatkojohto ja nettiyhteys hankittu. Alkaa tuntua kotoisalta. Tampereelle ja Helsinkiin jäivät lapset ja lapsenlapset, mutta eivätköhän ne pärjää. Terveisin siis tällä kertaa ei Tampereelta, vaan Algherosta.
Mahtavaa! Odotan innolla teidän kuulumisia Sardiniasta! Hienoa, että olette perillä ja fiilikset on hyvät.