Salvo Montalbano on nyt kiltti

Salvo Montalbano on päättänyt viettää kiltteysviikon.

Kiltteysviikon aloitusta edelsi tuhmuusaamupäivä, joka meni tiivistettynä näin:

  1. Rynnistetään puutarhasta ulos aidan läpi. Ei ali eikä yli vaan läpi.
  2. Suunnataan Rossanan luo ja säikäytetään matkalla naapurin Giulianna niin perusteellisesti, että Giulianna hyppää ilmaan. Taas.
  3. Huomataan, että Rossana ei ole kotona. Nähdään paikalle ehtineet Pipa ja Mikko, mutta jatketaan määrätietoisesti rynnistystä kohti yläkylää.
  4. Käännytään yllättäen vanhan Fallon raunioille vievälle tielle, kurvataan jonkun talolle ja räyhätään mahtipontisesti siellä asuville tryffelikoirille.
  5. Tehdään äkkikäännös, juostaan kohti Mikkoa ja Pipaa, mutta ohitetaan Mikko ja Pipa viime tipassa puskan kautta.
  6. Huomataan, että Micione-sedän portti on auki, sännätään Micionen pihaan ja ajetaan Micionen kissat puuhun. Räyhätään niin paljon, etteivät Micione ja Micionen rouva kuule paikalle ehtineen Mikon anteeksipyyntöjä.
  7. Jäädään kiinni ja palataan narussa kotiin.
  8. Ei hävetä.
  9. Joudutaan puhutteluun.
  10. Joudutaan arestiin.

Salvon kiltteysviikko jatkuu sunnuntaista sunnuntaihin.

Viikon ensimmäisenä kiltteystekona Salvo luovutti Instagram-tilinsä myös meidän muiden käyttöön.

Salvomontalbanothedog on siis nyt Instagramissa piccolo_salvo, jossa seikkailevat myös kaikki muut Borgo Valle Vecchian tyypit.

Seuraamme Salvon kiltteysviikon etenemistä Instagramin lisäksi myös Facebookissa ja tietenkin täällä blogissa.

Pitäkää Salvolle peukkuja! Seitsemän päivän tavoite on aika kova.

8 kommenttia

  1. Riitta

    No, tässä kuvassa hän on tosi kiltin näköinenkin, niin kuin ei olisi ikinä mitään koiruuksia tehnytkään. Aiemmassa kuvassa oli sen sijaan aika velmu ilme. 🙂

    1. Minna

      Hän on aika hyvä esittämään valokuvissa viatonta uhria, joka on vain sattunut osumaan paikalle…

    1. Minna

      Jaa-a, mene ja tiedä. Salvolla on onneksi kyllä hurmaaviakin hetkiä tosi paljon – kunhan noista karkumatkoista päästäisiin. 🙂

Vastaa