Rouva Deen metsästysmaisemissa

Törmäsin illalla rouva Deehen, joka haahuili Piccololta alakylälle lähtevässä risteyksessä punaisen verkkokassin kanssa.

Kaksi päivää jatkunut vesisade oli juuri loppunut ja rouva Dee näytti onnelliselta.

Hän keskeytti hetkeksi intensiivisen puskien alle kurkkailun, nosti päätään ja heilutteli pussukkaansa:

  • Tykkäätkö?

Verkkokassi oli puolillaan isoja etanoita.

En oikein osannut sanoa mitään. Vain pienesti öööniin ja tuota.

Sitten hymyilin vielä pienemmin.

Olin aika helpottunut, kun rouva ei ollut valmis jakamaan saalistaan. Liukenin vaivihkaa paikalta – enkä edes tajunnut ottaa rouvasta ja etanoista valokuvaa.

Aamulla Rossana vahvisti epäilyni: etanat menevät pataan.

(Ei, älkää odottako reseptiä. Etanat eivät mene pataan Piccolossa. Eivät, vaikka ennuste lupaa Falloon taas sadetta.)

  • Taas on opittu uutta, sanoi Mikko, kun huohotin etanatapausta.

Luultavasti toistan itseäni, mutta joskus vähempikin oppiminen riittäisi

Fallossa on satanut ja ukkostanut viime päivinä oikein kunnolla, mutta olemme sitkeästi tyhjentäneet aasitallin pohjaa aina, kun sää on sallinut. Raivaaminen ja lajitteleminen on edelleen hidasta, mutta toisaalta se on myös palkitsevaa, sillä ainakin tulokset näkyvät.
Pudonneiden kattotiilien ja kivien seasta löytyy puuta, rautaa, muovia, lasia… ja miesten aluspaitoja. Ensimmäisen roskakerroksen kimppuun kävimme käsin. Sitten Mikko nikkaroi verkosta ja laudoista ison siivilän, jonka avulla olemme saaneet hommaan lisää vauhtia – ja myös paljon ihan puhdasta multaa.
Viikko sitten löimme työhanskat iltapäiväksi naulaan ja ajoimme Offidaan kuuntelemaan suomalaista Ahjo Ensemblea. Paikalla oli myös muita suomalaisia, joita on aina ilo tavata. (Onko tämä nyt se kuuluisa ”miniloma”?)
Ahjo Ensemblen takia kannatti ehdottomasti taittaa parin tunnin matka Offidaan. Kuoro oli upea – ja niin oli myös kirkko, jossa se esiintyi.
Paluumatkalla Offidasta saimme viestin Annukalta ja Makelta, jotka olivat odottaneet meitä Maken valokuvanäyttelyn avajaisiin Lancianoon. Kirosin melko vahvasti, sillä olin sekoittanut päivät. Onneksi kutsu oli voimassa vielä seuraavanakin päivänä. Sovimme, että syksyllä Maken näyttely tuodaan Falloon.
Talvirengaspakko päättyi huhtikuun puolivälissä, joten Sitikassa on nyt kesärenkaat ja kitkat&lumiketjut odottavat kellarissa syksyä. Kävimme renkaanvaihdossa gommista Lemmellä. Nämä hallit näyttävät aika samanlaisilta kaikkialla maailmassa, vai mitä sanotte?
Kevään ensimmäinen kyy on nyt tavattu, ikävä kyllä. Se pieni, ruskea, määrätietoinen otus luikerteli alas sikalan muuria – eikä kukaan maailmassa olisi enää saanut minua konttaamaan tuohon pusikkoon pienen sirpin kanssa. Lähdimme melko sähäkästi trimmeriostoksille. Mikko kyllä epäili, että sekoitin kyyn ja sisiliskon, mutta ei: sisiliskolla on jalat!
Vaari on edelleen Casalbordinossa, joten huidoin uudella trimmerillä sileäksi myös Vaarin cantinan edustan. Taidan vähän rakastaa trimmeriä.
Siemenistä kylvämämme taimet ovat melkoisella koetuksella sadekuurojen kanssa. Kävimme Quadrin lauantaimarkkinoilla hakemassa piristystä eli ostamassa kaksi punaista pelargoniaa.
Sitikka alkoi kaiken siitepölyn keskellä muuttua keltaiseksi. Niinpä ajoimme itsepalvelupesulaan. Homma toimii niin, että ensin ostetaan poletteja, sitten valitaan erilaisia ohjelmia – ja toivotaan, että ollaan ymmärretty, mitä ollaan tekemässä.
Esipesu, vaahdotus, huuhtelu ja suojavaha maksoivat yhteensä noin viisi euroa. Pesupaikan takana on imurit, joten myös sisätilojen siivoamisen voi maksaa poleteilla.
Viime sunnuntaina lähdimme sauvojen kanssa Pizzoferratoon eli Maiellan kansallispuistoon kiertämään noin kymmenen kilometrin vaellusreitin. Parin kilometrin nousun jälkeen vastaan tuli ystävällisiä (ja erittäin uteliaita) hevosmiehiä, jotka olivat raivaamassa umpeenkasvanutta polkua. Herraseurue tarjoutui ensin jakamaan eväänsä hassujen suomalaisten kanssa, sitten saimme vinkit pahimpien pusikoiden kiertämiseen.
Sain pienen hevoskuumeen, kun mietin, millaista olisi ratsastaa näissä maisemissa.
Ja näissä.
Onnistuimme näkemään Maiellalla myös tulisalamanterin, joka yleensä liikkuu vain hämärässä tai pimeässä.
Fallon päivittäisessä ajanlaskussa 11.30 on merkittävä luku. Silloin kannattaa kiivetä baarille kahville tai aperitiiville, jos haluaa tavata esimerkiksi Rosalindan ja Rossanan. Noin kello 12.30 baari hiljenee, kun ihmiset lähtevät lounaspuuhiin. Lounas syödään aina tasan kello 13.
Kävimme ostamassa uuden pihasuihkun puutarhaan. Se on tuossa vasemmalla – sopivasti piilossa yläkylän katseilta. Joku oli kyllä kuullut, että ”suomalaiset juoksentelevat alasti pihassa”, mutta en menisi sanomaan lakanoiden suojassa tapahtuvaa pikasuihkua nakukirmailuksi…
Vappuaattona oli Alceste de Lollis -runokilpailujen palkintojenjako kunnantalolla. Ihan kuten myös vuosi sitten. Paikalla oli väkeä Milanosta ja Torinosta asti. En edelleenkään pysy kärryillä italialaisen runouden kanssa, mutta osallistun silti sitkeästi erilaisiin tapahtumiin.
Tämä maisema on tullut aika tutuksi viime aikoina: Dianan veljesten rautakauppa Villa Santa Mariassa. Odotamme, että saamme toiselta urakoitsijalta tarjouksen lauantaina. Sen jälkeen voimme tehdä isoja päätöksiä heti alkuviikosta. Siis JOS saamme tarjouksen lauantaina…

Vastaa