Rosi oli koira, jolla oli ihmisiä.
Se kulki Minnan mukana yli viisitoista vuotta.
Rosi oli maailman paras sienestyskaveri, vaikka ei enää viimeisinä vuosina pitkiä metsäreissuja jaksanutkaan.
Se rakasti veneilyä, mutta inhosi vettä. Sitä sai rapsuttaa vain silloin, kun se antoi luvan. Mistään halailusta se ei tykännyt.
Reissuilla Rosilla oli mukana oma karvalankamatto. Sänkyyn se ei suostunut, koska siellä oli liikaa tyyppejä.
Arvonsa tunteva eläkeläinen oli viimeisenä talvenaan jo kovin hidas, mutta jotenkin se silti onnistui edelleen livahtamaan karkuteille.
Hyvästelimme Rosin perjantaina 5. tammikuuta 2018.
Hautasimme ystävämme sen lempipaikkaan: Tottesundin kesämökille, ison kiven juurelle.
Siitä on hyvä päivystää, mitä merellä tapahtuu.