Postia Itävallasta

Itävallan viranomaiset muistivat meitä kirjeellä.

Kamera oli välähtänyt juuri ennen kuin jumiuduimme karjuvan Nix-viiksipoliisin kanssa rajan pinnassa olevalle levikkeelle.

16, ilmoitti selvällä suomella kirjoitettu sakkolappu ylinopeudeksi.

Rajoitus oli ollut 60.

Ajattelin, että Itävallassa ansaintalogiikka -sanan rinnalla voisi olla ansoituslogiikka.

(Joka meidän tapauksessamme tuotti kyseisen valtion kassaan mukavat 2×40 euroa 20 kilometrin pätkällä.)

• Pakko niitä on kai vähän arvostaa tällaisesta järjestelmällisyydesta, huohotin Mikolle, kun pääsin kirosanatulvan loppuun.
• Tästä ei puutu enää kuin se, että sakon voisi maksaa vain käteisellä, sanoi Mikko.

Mietin, että Itävallan viranomaiset voisivat hankkia soivia kirjekuoria.

Niitä sellaisia, jotka turskauttavat ilmaan jonkun kevyen sävelmän, kun vastaanottaja nipsauttaa kuoren auki.

Ihminen pääsisi mukavasti tunnelmaan, kun itävaltalaiset kuoret jollottaisivat nixiä.

Tavasin paperia eteenpäin.

Jos sakko maksetaan määräajan kuluessa, Teitä tai ajoneuvon tosiasiallista kuljettajaa vastaan ei aloiteta rikosoikeudellista menettelyä.

• Sehän on sentään mukavaa, sanoin – ja siirsin kiltisti verkkopankissa 40 euroa Itävaltaan.
• Toisaalta pari kuukautta itävaltalaisessa vankilassa voisi olla ihan avartava kokemus, sanoi Mikko.

Jatkoin lukemista.

Perchtoldin allekirjoittama paperi muistutti, että Itävallan viranomaisten kanssa käytävässä viestinnässä on käytettävä saksan kieltä.

Nix.

Paluumatkalla kierrämme Itävallan.