Piccolo Salvo on rikospaikka

Fallosta kuuluu hurjia.

Ensin Rossana kertoi, että Vaari oli muuttanut. Hän viettää talven rouva Marian kanssa tyttärensä luona Casalbordinossa.

Jo syksyllä sairastellut rouva Maria ei ole oikein tervehtynyt ja elämä sujuu tähän aikaan vuodesta helpommin Casalbordinossa kuin Fallossa, tiesi Rossana.

Olen aika huolissani sekä Vaarista että rouva Mariasta. Toivon, että he palaavat keväällä. Elämä Borgo Valle Vecchialla olisi kummallista ilman heitä.

Olen vajaassa vuodessa kiintynyt Vaariin kovasti. Vaari on mainio tyyppi. Sitäpaitsi, kuka meille kaikenlaiset basilikasalaisuudet kertoo, jos Vaari on Casalbordinossa?.

Seuraavaksi saimmekin sitten rikosuutisia.

Joku pitkäkyntinen tyhjentää uutterasti puuvarastoamme, kun Vaarin valvova silmä on poissa.

  • Tätä menoa teillä ei ole kohta polttopuita jäljellä, kirjoitti Rossana – ja lupasi yrittää väijyä, kenen uuniin puumme katoavat.

Ihan älytöntä.

Piccolo Salvo on muuttunut rikospaikaksi.

Ja Rossana yksityisetsiväksi.

Ehdin jo säikähtää, että halkovaras on iskenyt myös ykköstalon cantinassa oleviin Vaariin puupinoihin, mutta salapoliisi Rossana kävi tarkistamassa, että kaikki on kunnossa. Joku roti sentään puuvarkaallakin.
Puutyöt kääntyivät ilmeisesti puhtaasti treenin puolelle. Jotain hyvää tietenkin siinäkin, mutta olisihan se ollut mukavaa, että alkukevään kylminä iltoina olisi ollut jotain poltettavaa.

Hyvät uutiset liittyvät insinööri Massaan, joka lähetti tarjouksensa – ja vieläpä ihan aikataulussa.

Paperista löytyivät juuri ne asiat, joita olimme pyytäneet: kuvien piirtäminen, lupien hakeminen ja maaperätutkimukset.

Hypähdin ilosta.

Hintalappukin vaikutti suhteellisen järkevältä: 6 500 euroa.

Ja kun insinööri vielä lopetti viestinsä kertomalla, että hän odottaa sydämellistä vastaustamme, olin valmis allekirjoittamaan paperit sillä siunaamalla.

Sitten nukuimme yön yli ja soitimme apua, apua -puhelun Vesalle Toscanaan.

Aamulla lähetimme kaikki Vesan vinkkaamat lisäkysymykset insinöörille:

Onko summassa mukana lupapaperit? Mitä tarkoittaa töiden johtaminen? Miksi kuntaan täytyy maksaa tuhat euroa? Voiko insinööri olla myös rakennusvalvoja…

Insinööri vastasi kysymyksiin nopeasti ja suhteellisen selkeästi:

Luvista täytyy maksaa erikseen, alv ei ole mukana tarjouksessa, insinööri ei voi olla sekä insinööri että valvoja…

Alvin (22%) ja lupamaksujen kanssa hintalappu lähestyi 10 000 euroa.

Insinöörin nopeista ja suhteellisen selkeistä vastauksista huolimatta olimme edelleen autuaan ulalla siitä, oliko tarjous hyvä vai huono.

Pitäisikö se hyväksyä vai hylätä?

Ja mihin tätä kaikkea voisi verrata? Ei ainakaan puutaloremonttiin Tampereella.

Päivät kuluivat ja ajatukset muuttuivat omituiseksi muhjuksi.

En oikein tiedä, miksi emme tajunneet soittaa Paulalle ja Kimmolle jo vähän aiemmin.

Olisin säästynyt ainakin 45 harmaalta hiukselta. Enkä ainakaan olisi ehtinyt kehitellä erilaisia salaliittoteorioita insinööri Massan ympärille.

(Onko hän edes insinööri?)

Sain muun muuassa päähäni, että insinööri uskoo meidän olevan miljonäärejä, jotka haluavat entisöidä museon 4,5 miljoonalla eurolla.

Fanitan Rovaniemellä asuvia Paulaa ja Kimmoa kovasti.

Myös heillä on talo Italiassa – ja siinä kun me Mikon kanssa pompimme ensimmäisenä Fallon päivänä Piccoloon valmiita portaita, Paula ja Kimmo rakensivat ensin tien päästäkseen omalle rauniolleen Toscanassa.

Paulan ja Kimmon idea on koko ajan ollut, että he pystyvät ja voivat rakentaa mahdollisimman paljon itse, vaikka kummallakaan ei ole rakennusalan koulutusta.

He ovat kuunnelleet Vesan neuvoja, opetelleet, tehneet ja oppineet. He ovat ihan älyttömän sitkeitä.

Olemme saaneet heiltä paljon arvokkaita vinkkejä – ja myös kannustavia viestejä silloin, kun ne alakylältä raahattavat hiekkaämpärit ovat alkaneet tuntua liian raskailta.

Luulen, että Paula kuulee betonimyllyn hurinassa samanlaisia Sibeliuksen sinfonioita kuin minä.

Kas tässä Kimmon lähettämiä kuvia Toscanan ”kesämökiltä”:

Paula ja Kimmo todellakin tietävät, millaista on remontoida ja rakentaa vanhaa kivikasaa Italiassa.

Täydellisiä idoleita siis: rohkeita ja sopivasti hulluja, mutta samalla äärettömän järkeviä.

Ja mukavia!

Ei siis ihme, että melkein nyyhkäisin onnesta, kun facetime-yhteys aukesi ja näin Paulan ja Kimmon heiluttamassa rovaniemeläisellä sohvalla toscanalaisia rakennuslupia.

Vertaistukea! Oi kyllä!

Ja jo puhelun aikana asiat alkoivat loksahdella paikoilleen.

Olimme entistä vakuuttuneempia siitä, että

a) vertaistuki on parasta,

b) insinööri Massa on miehemme.

Massa tuntui pärjäävän melko mainiosti Paulan, Kimmon ja Toscanan Vesan kokemusten pohjalta tehdyllä listalla:

1. Insinööri on täsmällinen

Abruzzolaiset ovat yllättävän jämptiä sakkia italialaisiksi, mutta kuten jotkut teistä ehkä muistavat edellisen insinööriehdokkaan tarjouksen kanssa seuraava viikko tarkoitti neljää kuukautta – ja lopulta tarjous oli jotain ihan muuta kuin mitä olimme pyytäneet,

(Muistaakseni kaikkien raksatöiden kanssa 167 000 euroa ilman alvia.)

Insinöörin Massan tarjous saapui sovitussa ajassa ja sovitussa muodossa.

2. Insinööri sanoo ei = noudattaa lakia

Olemme kuulleet aika monia tarinoita, joissa insinööri on sanonut kaikkeen kyllä. Ne eivät ole mukavia tarinoita, sillä kyllä on saattanut tarkoittaa esimerkiksi sitä, että insinööri on antanut luvan kattoterassin rakentamiseen, vaikka oikeasti se on ollut laitonta.

Laittomuuksista on sitten seurannut toimenpidekieltoja, myyntikieltoja ja muuta hauskaa.

Insinööri Massa on jo paljastunut ei käy -mieheksi. Hän ei ole perääntynyt piiruakaan asioista, jotka laki vaatii, vaikka olemme udelleet, ovatko nämä kaikki nyt ihan välttämättömiä tai voisiko esimerkiksi hintaa saada vähän alemmas.

3. Insinööri puhuu englantia

Sillä, että pystyy asioimaan ymmärrettävästi, on iso merkitys. Kun jokainen rautakauppa-asiointikin Italiassa vaatii venymistä, täytyy arvostaa sitä, että edes jotkut asiat sujuvat helposti. Kuten puhuminen tai kirjoittaminen ihmisen kanssa, joka pitää käsissään todella tärkeitä lankoja. 

4. Insinööri tajuaa, että haluamme rakentaa itse

Tämä ei ole Italiassa mikään itsestäänselvyys. Aika usein olemme törmänneet siihen ajatukseen, että ammattilaiset rakentavat ja muut pysykööt lestissään.

Insinööri Massan puolesta saamme ilmeisesti rakentaa rauhassa, kunhan valvonta ja luvat ovat kunnossa – ja teemme hommat pykälien mukaan.

5. Insinöörillä on välit kunnossa kuntaan

Italiassa asiat nyt vain ovat niin, että hommat sujuvat paremmin, kun tuntee oikeat ihmiset. Tuntuu myös jotenkin turvalliselta, että luotettavaksi osoittautunut pormestarimme on se mies, joka lähetti meille insinööri Massan.

Nauratti, kun Kimmo ja Paula lähettivät myös tämän kuvan. Toscanassa ei ole taidettu juurikaan istuskella jalat ylhäällä…

Puhelun lopuksi Kimmo sanoi vielä yhden merkittävän asian:

Jossain vaiheessa on vain tehtävä päätös.

Olin aika huojentunut, kun lähetimme insinööri Massalle vielä samana iltana viestin, jossa kerroimme, että hyvä Francesco, teemme mieluusti kanssasi yhteistyötä.

Katsokaa: kuva ajalta, kun meillä oli polttopuita.

Ja nyt jos haluatte huokaista helpotuksesta – älkää ihan vielä. Meiltä puuttuu vielä esimerkiksi urakoitsija, joka antaa meidän urakoida.

Massa se ei voi olla, mutta Massa on aloittanut etsinnät.

Fallossa siis käy tällä hetkellä pieni kuhina.

Massa jahtaa urakoitsijaa, Rossana puuvarasta.

Ehkä on ihan hyvä, että pysymme vielä muutaman viikon poissa jaloista.

10 kommenttia

  1. Terttu Kantola

    Mielenkiintoista, pian siellä päästään tositoimiin, kun kevät koittaa ja urakoitsija löytyy! Pitäis olla kameravalvonta, niin näkis, kuka käy puuvarkaissa? 😀

    1. Minna

      Tuntuu tosi kivalta ajatukselta, että päästään taas eteenpäin raksahommien kanssa. Vaikka purkutöitä riittää kyllä edelleen. Saa nähdä, kauanko lupien saamisessa menee…

  2. Hannele Eriksson

    Kiva taas kuulla teistä. Onnea vain rakennustoimintaanne.
    Mitäs koirille kuuluu?
    Täällä Tukholman kieppeillä on tänään 9 miinusastetta ja luntakin on satanut.
    Terveisiä
    Hannele

    1. Minna

      Kiitos!
      Koirille kuuluu hyvää. Frank kasvaa tuhotonta vauhtia ja koko jengi hyödyntää nyt päivittäin Tampereen koirapuistoja.
      Paljon terveisiä Tukholmaan! Teilläkin on siis ihan kunnon talvi siellä. 😀

  3. Seija Lumme

    mielenkiintoisia asioita teillä ,tsemppiä teille ,pianhan on taas lämmintä sielläpäin .laittakaa jokin meluava juttu puitten väliin.

  4. Antti

    hei löytyykö rovaniemeläisiltä omaa seuraus sivua urakasta vai päivitättekö te samalla niidenkin kuulumiset? olisi kiva seurata rovaniemeläisenä niidenkin puuhia::)

    1. Minna

      Rovaniemeläisillä ei harmi kyllä ole sivustoa. Ja meillä on sen verran välimatkaa Abruzzosta Toscanaan, ettei säännöllinen päivittäminen oikein Piccolossakaan onnistu, mutta toki rovaniemeläiset seikkailevat Piccolon sivuilla aina välillä. Vertaistuen tarve tulee nimittäin kiihtymään, kunhan saadaan raksahommat alkuun. 😀

  5. Hannele

    Me lähdemme reilun vk kuluttua omalle talolle, mukaan pakattu mm valvontakamera ? toimii nettiyhteydellä ( nyt kun semmoinen toimiva yhteys on, senkään saaminen ei ollut pelkkä tilaus/ilmoitus juttu…) meidänkin tontilla käy naapurusto tsekkaamassa asioita puhumattakaan lampaista jotka syövät istutukset. Italian way of life….

    1. Minna

      Italian way of life, kyllä! Mikko tapaa sanoa, että ennen kuin kellarin oven voi napsauttaa lukkoon täytyy aina tarkistaa, ettei kukaan jää sisään. Aina välillä torpasta tai tontilta tosiaan löytyy haahuilevia naapureita. 😀 Lampaita ei tosin ainakaan vielä ole…

Vastaa