Painia – ja vaikeita päätöksiä

Paikalliset väittävät, että tähän aikaan vuodesta Fallossa on hiljaista.

Ei ole.

Edes työhuoneessani ei ole hiljaista.

Tunnelma on vähän kuin olisi nurmolaisella painisalilla.

Siis sellaisena koiranpentuversiona, jossa ähinä ja puhina ja murina ja mörinä jatkuu ja jatkuu ja jatkuu ja jatkuu, kunnes painijat kaatuvat johonkin nurkkaan lepäämään.

Hetkeksi. Pieneksi, pieneksi hetkeksi.

(En tosin muista kuulleeni, että Nurmossa kukaan olisi iskenyt hampaansa tuomarin nilkkaan, polttanut kääminsä nähdessään itsensä peilistä tai kakannut matolle, mutta kai sekin on mahdollista.)

Vielä alkuviikosta painiotteluihin osallistuivat vain Frank ja Zappa, mutta nyt mukana on myös Salvo Montalbano, joka jossain vaiheessa keksi, että nuo lampailta näyttävät tyypithän ovat ihan viihdyttäviä.

Paini. Laji, jota voi harrastaa puutarhassa, työhuoneella, ihan missä tahansa.

On hurmaavaa seurata, miten erilaisia Frank ja Zappa ovat. Frank on veljeään arempi ja maltillisempi, Zappa on pienestä koostaan huolimatta melkoinen sisupussi.

Ruokakupille Zappa ehtii aina ensimmäisenä. – jopa ennen Rosia, jos kukaan ei ole välissä vahtimassa. Myös Frank osaa pitää puolensa, mutta sillä ei ole aivan niin kiire.

Nyt veljekset malttavat välillä jo liikkua erikseenkin. Frank saattaa touhuta pihassa Salvon ja Pipan kanssa, kun Zappa päivystää Rosin kanssa keittiössä.

Frank muistuttaa touhuiltaan ja luonteeltaan Pipaa tai jopa Rosia, Zappa erehdyttävästi Salvoa – vaikka keittiökyttäys näyttääkin olevan Rosin ja Zappan yhteinen harrastus.

Eläinlääkärin odotushuoneessa homma sujui näin.

Kävimme poikien kanssa heti maanantaina eläinlääkärissä hakemassa ensimmäiset rokotukset ja loishäädöt. Pojat saivat myös terveyskortit ja syntymäpäivän: 10. heinäkuuta 2017.

Lääkäri arveli, että vaikka pojissa on ripaus maremmano abruzzesea, ne kasvavat vain noin 30 kiloisiksi. Vain, sillä vaihtoehto olisi voinut olla 55 tai 65 kiloa.

Tärkeintä tietenkin oli, että pojat saivat terveen paperit. Luukasoista kasvaa kaksi hienoa koiraa.

Autossa matkustaminen ei ole Frankille ja Zappalle mikään ongelma. Ensimmäiset reissut ne tekivät sylissä etupenkillä, mutta nyt ne matkustavat takana.

Matkalla eläinlääkärin luota Falloon palasimme Mikon kanssa asiaan, jota mietimme jo silloin, kun olimme poimineet löytölampaat kyytiin Baronessan aseman huitteilta.

Pitäisikö toiselle pennulle sittenkin etsiä hyvä koti jostain muualta kuin meiltä? Ei molemmille, mutta toiselle.

Riittäisikö meillä aikaa, energiaa ja kykyä kasvattaa kahdesta samanikäisestä urospennusta kunnon kansalaisia, kun Salvokin on vielä aikamoinen kakara?

Mikä olisi kaikille parasta?

Ja mistä se hyvä koti löytyisi, jos päätyisimme siihen, että pojat kasvaisivat eri osoitteissa?

Frank.
Zappa.

Kuorsumaa on hieno paikka, ehkä olette kuulleet siitä. Siellä on peltoa, metsää ja järvi.

Sitten siellä ovat ystävämme Marita ja Heikki. Ja Hamlet, jota kutsutaan myös Tanskan prinssiksi.

Hamlet on 5-vuotias herrasmies, joka läpäisi tänä vuonna Suomen Koirakaverit -soveltuvuustestin. Se tarkoittaa, että Hamlet voi vierailla esimerkiksi vanhainkodeissa.

Kesäkuussa Hamlet menetti vanhan ystävänsä, naapurin lapinkoira Ronjan. Ronja oli se, joka opetti Hamletin jakamaan ruokakuppinsa ja päästämään kaverit ovesta sisään.

Meille Kuorsumaa oli ainoa vaihtoehto, kun mietimme, mihin toinen pojista voisi muuttaa.

Hamletin maisemasta puuttuvat ehkä vuoret, mutta juoksutilaa sillä on vaikka muille jakaa.

Olen iloinen, että Marita ja Heikki miettivät useamman päivän, ennen kuin he vastasivat. Päätöstä ei tehty hetken huumassa.

Olen myös iloinen kuorsumaalaisten ratkaisusta, vaikka samalla olen kauhean surullinen.

(Taas itkettää. Saamari tätä touhua.)

Marita sanoo, että eniten Hamlet nauttii siitä, kun se pääsee juoksemaan talvella Kuorsumaanjärven jäälle.

Ensi talvena Hamlet saa juosta jäällä Zappan kanssa.

Olen ihan varma, että Zappakin nauttii.

 

18 kommenttia

    1. Minna

      Kerroin Vaarille tänään, kun törmättiin puutöissä. Vaari sanoi, että neljäkin on ihan hyvä. Vaari on kyllä tosi jees.

  1. Jani Valkila

    Varmasti hyvä päätös:)
    (Me pyöritämme arkea kolmen terrierin kanssa) nyt ihmettelemme kuka meidät ottaa vastaan täältä pohjois-Helsingistä uutena vuotena (paukuttelua pakoon)

    1. Minna

      Voih, meitä odottaa sama pauke! Italialaiset ovat vielä ihan vimmattuja ilotulittajia. Vuosi sitten Anziossa tuntui, että taivas putoaa niskaan. Täytyy toivoa, että Abruzzossa on hieman maltillisempaa. Onnea teille ja terrieritriolle pakopaikan etsimiseen! Kertokaa, miten kävi. Pidämme peukkuja!

    1. Minna

      Niinpä. Pala kurkussa täällä ollaan, vaikka tiedetään hyvin, että tämä on paras ratkaisu sekä Frankille että Zappalle – plus tietenkin tälle meidän daamikolmikolle. Ja kaikille ihmisille. Vähän silti surettaa. Ehdin jo aikalailla kiintyä Zappaan. Onneksi Zappa kuitenkin muuttaa ystävien luo eli pääsemme moikkaamaan ja saamme kuulumisia!

  2. Terttu Kantola

    Voi voi täälläkin itkettää…tuntuu ikävältä erottaa niitä toisistaan, kun ovat olleet niin läheisiä keskenään 🙁 Terv Tepa

    1. Minna

      Aika haikea olo on, mutta onneksi tiedämme, että Zappa pääsee ihan loistavaan kotiin. Pikkupojalla on varmasti Hamletin (ja Maritan ja Heikin) kanssa hieno elämä.

  3. Helena

    Ihania kuvia! Mahtaakohan pojille tulla ikävä toisiaan… jälleennäkemisen riemu on sitten varmaan samanlaista kuin meno tällä hetkellä😂. Tosi hienoa, että koti löytyi tuttavilta ja Hamlet varmasti opettaa tavoille😉.

    1. Minna

      Luulen, että pojat saattavat olla muutaman päivän vähän ihmeissään, mutta pennut onneksi tottuvat uusiin asioihin, paikkoihin ja ihmisiin nopeasti. Kaksikon jälleennäkemistä ei varmasti kannata järjestää kovin ahtaisiin tiloihin – nyt jo tuolit kaatuilevat ja ovet paukkuvat, kun parivaljakko painaa menemään. 😂

  4. Aksu

    Pirullisen hankalia nämä lemmikkiongelmat. Jos ne nyt ongelmia onkaan? Mutta onhan se hienoa, että Zappa oppii riehumaan kuninkaallisesti.

    1. Minna

      Zappa pääsee onneksi todella hyvään kotiin – ja se on tietty myös hyvä asia, että nämä Abruzzot maremmanot (jota pennuissa taitaa olla iso ripaus) ovat tottuneet lumeen ja talveen. Ei tule sitten pojalle kylmä Kuorsumaassa.

  5. Pirjo Koskinen Herrgård

    Hmmm. Kun en yhtään tykkää lukea koirajuttuja. Kun oikein panin blogin lukilistalle ja edelleen odotan sitä mitä luvattiin. Otanko listalta vihdoinkin pois ja jääkö kaduttamaan jos yhtä äkkiä päästäisiinkin asiaan.

    1. Minna

      Hei Pirjo! Kirjoitan edelleen blogia sillä ajatuksella, että kerron elämästä täällä Abruzzossa mahdollisimman monelta kantilta enkä keskity pelkästään remonttiin. Luvassa on siis jatkossakin kaikenlaisia aiheita. Koirat ovat iso osa elämäämme ja olisi vaikea ajatella, että en kertoisi mitään, jos esimerkiksi törmäämme kahteen hylättyyn pentuun.
      Pahoittelut toki siitä, että olet pettynyt postauksiimme. En voi kuitenkaan luvata sinulle pelkästään sellaista sisältöä, mitä toivoisit. Mukavaa marraskuuta sinulle!

    1. Minna

      Oi ei. Ei ollut tarkoitus itkettää! Vaikka eikö sitä sanota, että pienet itkut tekevät ihan hyvää…

  6. Laura-Maria Mäki

    Tykkään blogistanne kovasti! Todella haastava projekti teillä, mutta hommaa taitaa helpottaa kun on noin mukava kyläyhteisö ja ihan oma vaarikin..:)
    Niin ja koiruudet tuovat oman mausteensa koko soppaan ja itse kyllä nautin lukea niiden kommelluksista. Ovat saaneet luotanne hyvän (ja kärsivällisen;) kodin!
    Tsemppiä teille!!

    1. Minna

      Kiitos kovasti viestistäsi! Täällä on kärsivällisyys parhaillaan melkoisella koetuksella, kun neljä tyyppiä säestää tuossa vieressä… 😂
      Olet ihan oikeassa siinä, että kyläyhteisöllä ja Vaarilla on iso merkitys meille. Täällä olisi luultavasti aika hirveää, jos ihmiset olisivat ikäviä tai jotenkin tylyjä.
      Kiitos kovasti tsempistä ja mukavaa marraskuuta!

Vastaa