Missä kulkee kehtaamisen raja?

Tiistaina on taas se päivä, kun Vincenzo kerää kylältä jäteauton kyytiin normaalia isommat roskat.

Esimerkiksi meillä Vincenzoa odottavat vanhat patjat ja surkeiksi paljastuneiden puutarhatuolien metallirungot, joille emme ole keksineet mitään järkevää käyttöä.

Myös Valle Vecchialta yläkylälle muuttaneet Rossana ja Tonino olivat päättäneet hankkiutua ylimääräisistä eroon.

Heidän kellarinsa piti saada tyhjäksi ja vanhasta asunnosta täytyi raahata ulos muutama jääkaappi.

Lupauduimme tietenkin kantoavuksi.

Rossanan ja Toninon remontti on lähes valmis. Vielä viime talvena seinät oli vuorattu mäntypaneelilla, talo oli ahdas ja pimeä. Parin väliseinän purkaminen ja uudet pinnat ovat saaneet ihmeitä aikaan.

Hengitin aika syvään, kun Rossana ilmoitti, että ensimmäisenä kaatopaikkakuormaan täytyy kiikuttaa hänen isoisoisänsä Amerikan arkut.

Rossana oli kyllä soittanut Civitaluparellan museomiehelle Roccolle, josko Rocco olisi kiinnostunut arkuista, mutta mies ei ollut vastannut puhelimeen.

Ja koska kellari täytyi saada tyhjäksi, oli Rossana päättänyt, että arkut heitetään pois.

Ehdotin kainosti, että voisimme yrittää myydä arkut netissä, mutta Rossana ei innostunut ideasta, sillä se olisi tarkoittanut, että arkuille olisi pitänyt löytää väliaikainen sijoituspaikka.

  • Sitä paitsi, ketä nuo muka kiinnostaisivat, sanoi Rossana.

Mikko tutki isoimman arkun kyljessä olevaa tarraa.

Siinä kerrottiin, että isoisoisän paluumatka oli kulkenut New Yorkista Napoliin.

Vuosiluku ja höyrylaivan nimi olivat kuluneet pois.

  • Se on ollut joskus 1900-luvun alussa, arveli Rossana.
Jotenkin arvelen, että tämä ratkaisu ei yllätä ketään.

Illalla kysyin Mikolta, että missä mahtaa kulkea kehtaamisen raja.

Istuimme viinilasit kourassa Piccolon portailla ja tuijotimme neljää vanhaa matka-arkkua.

Mietin taas kerran kierrättämistä – ja mietin arkkuja.

Olin tarjonnut arkuista kyllä rahaa, mutta Rossana oli vain pyöräyttänyt silmiään ja kysynyt, miksi ihmeessä haluaisin maksaa jätteistä.

Tuntui silti vähän huonolta – eikä oloani varsinaisesti helpottanut se, että ykköstalon kellarin ovi oli auki, ja kellarista minua tuijottivat Rosaton remontin alta pelastetut keittiökaapit.

  • Missä vaiheessa tämä touhu alkaa vaikuttaa siltä, että pyörimme ympäri kylää vanhan roinan perässä kuin haaskalinnut – vai vaikuttaako se jo, sanoin.

Mikko lohdutti, että arkkujen takia ei kannattaisi murehtia, koska olin ihan rehellisesti kertonut pitäväni niitä arvokkaina, mutta että muuten on ihan terveellistä miettiä, missä raja menee.

  • Kuten kaiken muunkin kanssa. Sitä paitsi, hulluina meitä pidetään joka tapauksessa, totesi Mikko.

Se ei varsinaisesti tullut uutisena, sillä Natalina ja Domenico sanoivat sen jopa ääneen kuluvalla viikolla.

Päiviä kestänyt, lohduton olkisouvimme oli siinä vaiheessa huipentunut viimeisen säkin solmimiseen, ja puuhiamme seurannut Domenico oli siitä ilahtuneena raahannut meidät kahville.

  • Kukaan muu tässä kylässä ei olisi ruvennut noin järjettömään hommaan. Te olette hulluja, tiivisti Natalina.
Amerikan arkuissa on vielä tarrat tallella.

No hyvä, olemme hulluja.

Käytännössä se näkyy himmeiden projektien vyyhteinä, joihin sotkeennumme kerta toisensa jälkeen.

  • Mutta on eri asia olla hullu kuin ahne. Monet antavat meille arvokkaita tavaroita, se tuntuu jotenkin väärältä, sanoin Mikolle.
  • Nyt sä aliarvioit, ihan kuin ihmiset eivät ymmärtäisi. Ehkä voisit ajatella, että kaikki eivät halua vanhoja tavaroita. Ja uusien tavaroiden haluaminen on ihan ok. Ei se ole niin, että sä jotenkin tiedät paremmin.
  • Eli toisen roska on ihan aidosti sille roska eikä menetetty mahdollisuus, kysyin.
  • Jep, sanoi Mikko – ja lähti raahaamaan pelastettuja arkkuja sisään.

Minä kaadoin vielä toisen lasillisen viiniä ja päätin, että sitten joskus, kun Piccolo on valmis, kirjoitan jokaisesta pelastetusta arkusta, ovesta, tuhkakupista pienen tarinan.

Kerron, mistä ja keneltä ne ovat, laitan mukaan pienen kiitoksen.

Myös Salvon sohvakalustosta.

Enkä käy ensi viikolla kysymässä, mitä kunta aikoo tehdä purettavien talojen kattotiilillä.

(Vai pitäisikö sittenkin?)

Tältä näytti olkiurakkamme silloin, kun vielä kuvittelimme, että lautojen takana on vain vähän olkia ja iso kallio. Lupasimme kellarin omistajalle, että hankkiudumme eroon oljista ja saamme kaikki puut Piccoloon. Arvelimme, että urakkaan menee pari päivää.
Tässä vaiheessa olkisäkkien määrä taisi olla noin 300.
Kyllähän tästä kellarista lopulta peräseinä ja lattiakin löytyi. Kallio… noh, se ei puskenutkaan keskelle lattiaa. Kymmeniä vuosia vanhoja olkia sen sijaan oli oikein muhevasti pakkautuneena kattoon asti koko kellarin leveydeltä.
En uskalla edes laskea, kuinka monena päivänä rämmimme olkien keskellä. Nyhdimme, kiskoimme, talikoimme, haravoimme… Säkkejä taisi lopulta tulla noin 400.
Domenico ja Natalina kutsuivat meidät kahville. – Vain pikaisesti, sanoi Domenico, ja työnsi meidät sisään. Kahvi paljastui olueksi, prosciuttoksi, pecorinoksi, kahviksi, pikkuleiviksi ja genzianaksi.
On täällä muutakin tehty kuin kerätty olkia ja arkkuja. Esimerkiksi Salvo on suopunut päästämään Pipan henkilökohtaiselle sohvalleen.
Eräänä iltana Rossana soitti ja kertoi, että metsältä palannut Sabatino odotti meitä baarilla. Sabatino halusi kuulemma antaa suomalaisille hieman villisikaa…
Alkuviikon myrsky ja loppuviikon pyhäpäivät ovat hidastaneet töitä aasitallissa. Mikko pääsi kuitenkin alkuviikosta puhdistamaan muotit ja sikalan seinä on saanut pari uutta kerrosta.
Settimio teki ikkunapenkin aasitallin vanhasta kynnyksestä. Insinöörin papereissa ikkunan leveys on 70 senttiä, mutta Settimio lisäsi siihen viisi.
Mikon aamuhommiin kuuluu kivien puhdistaminen betonista teräsharjalla.
Kesän viljelymenestyksen innoittamina istutimme aiemmin syksyllä erilaisia kaaleja, fenkolia, valkosipulia ja sipulia. Peitimme kasvimaan verkolla, että koirat pysyisivät poissa. Noh, koirat päättivät, että verkko on painimolski. Tältä kasvimaa näyttää nyt. Ei kovin hyvältä.
Jos ensi viikolla ei ole rankkasateita, pääsemme keräämään oliivisadon.
Kakit eivät ole ihan vielä kypsiä. Ensin puiden täytyy pudottaa lehdet, vasta sitten hedelmät ovat valmiita poimittaviksi.

16 kommenttia

  1. Raija

    Hej! Saataran hyvä blogi <3 <3 Miten voisin
    lähettää teille pienen summan jouluglögiin, kissoille muruseen ja koirille aamupalaan 😀 Mvh Raija

    1. Minna

      Voi kiitos kauniista ajatuksesta, Raija! Me ilahduttaisiin kovasti, jos kotopuolessa odottaisi vaikka postikortti, kun päästään takaisin Falloon. Olisiko se hyvä juttu?

    1. Minna

      Älä suotta, Selena. Se puu on Rossanan. Me vain saadaan osa sadosta. Kylässä on tosi paljon persimoneja, joten kaikki ovat vähän helisemässä niiden kanssa.

  2. Terttu Kantola

    Paljon on taas tapahtunut! Ihania naapureita, ystäviä ja kyläläisiä siellä on paljon. Jotenkin niin yhteisöllistä yhdessäoloa ja avustamista, puolin ja toisin. Toivotaan, että työt jatkuvat ripeään tahtiin, kun pyhät vähenevät? Terv Tepa

    1. Minna

      Kiitos kovasti, Tepa! Ulkoa kuuluu taas tehokas naputus ja betonimylly laulaa. Täytyy toivoa, että sadepäivät jäisivät vähiin. Kovalla sateella muuraamisesta voi vain haaveilla.

  3. Annaleena

    Ihanaa kuulla teistä taasen useammin. Saatte aikaan aina hyvän mielen. Jaksamisia projektienne parissa.
    a

    1. Minna

      Joo. Ne on myös ällistyttävän hyvässä kunnossa. Tuolla ne nyt nököttävät valtavana tornina perähuoneessa odottamassa, että niiden aika tulee.

  4. Ritva

    Hei ! Olen antanut kaikille tuollaisille hulluille hommille nimen ”peli”. Olen nimittäin nähnyt, kun pojat pelaavat tietokonepeliä. Se voi kestää montä päivää ja viimein huokaistaan, että ”pääsin pelin läpi”. Aivan sama idea on käytännössä kellarin tyhjennys tai vaatekaapin siivous ja järjestäminen. ”Pääsin pelin läpi”

  5. Anna-Maria

    Löysitte mahtavan aarteen. Siis nuo arkut. Itse olen havitellut tuollaisia..tai siis sanotaan kohtuudella että jos saisi edes yhden 🙂 Mutta ovat kamalan kalliita, haluttuja ja isoja ..pienen asunnon kirous, ei millään mahdu mutta siis jonakin päivänä. Sillä välin hiukan asiaan tutustuneena niiden hoidosta/entisöinnistä yms. netistä löytyy apuja kun pistää googlaten esim. Antique steamer trunk restoration.

    1. Minna

      Moi! Ja kiitos tosi paljon tuosta nettivinkistä! Kävin jo kurkistamassa muutaman videon ja nyt olen vähän paremmin kärryillä siitä, mitä arkkujen kanssa kannattaisi tehdä. Tällä hetkellä ne on pinossa Piccolon perähuoneessa, mutta sormet jo vähän syyhyää päästä puhdistamaan niitä. Vinkkisi ansiosta löysin paljon hyödyllistä tietoa. Kiitos!

Vastaa