Soitin lapselle ja kerroin, että Piccolon puuvarastossa asuu kissanpentu, joka kantaa nimeä Eksjussi.
Lapsi ehdotti siirtymistä hetkeksi ihmisten ilmoille vähän virkistymään, koska kissan nimeäminen Eksjussiksi ylittää kuulemma kaikki älyttömyydet, joihin olemme tähän mennessä sortuneet.
- Siis nimiasioissa, varmistin.
- Niin noh, sanoi lapsi – eikä vaikuttanut oikein vakuuttuneelta, vaikka selitin, että Eksjussiin on syynsä.
Eksjussin piti nimittäin olla Jussi, mutta nimi ei tuntunutkaan luontevalta, joten Jussista tuli entinen Jussi eli Eksjussi.
Jäin miettimään, että kyllähän lapsen puheissa jotain järkeä on.
Meillä on välillä taipumus sotkeutua nimissä oikein kunnolla.
Otetaan nyt esimerkiksi vaikka urakoitsijamme herra Settimio.
Hänen nimensä todellakin on Settimio, mutta koska emme keväällä olleet varmoja onko Settimio etu- vai sukunimi, rupesimme kutsumaan häntä herra Settimioksi.
Sitten paljastui, että Settimio on etunimi.
Suomessa herra Settimio olisi siis esimerkiksi herra Marko. Tai herra Jari.
Ihan älytöntä.
Seuraava esimerkki: Sunnuntait.
Heitä on kaksi.
Rouva Sunnuntai eli Domenica asuu miehensä kanssa alakylällä.
Sunnuntai eli Domenico, joka on herra, mutta jota emme kutsu herra Sunnuntaiksi vaan pelkäksi Sunnuntaiksi, asuu yläkylällä.
Ja hän on siis Sunnuntai, ei Pelkkä Sunnuntai.
Viikonpäiviin liittyen yläkylältä löytyy myös Sabatino, jonka nimen käänsimme näppärästi Pikku-Lauantaiksi. Tai tuttavallisemmin Lauantaiseksi.
Nyt lisätään tähän soppaan vielä italialaisten tapa nimetä ihmisiä.
Ainakin täällä meidän kylässämme nimet periytyvät usein isältä tai isoisältä pojalle ja äidiltä tai isoäidiltä tyttärelle.
Arvaatte varmasti, että kaikki eivät siis voi olla esimerkiksi Vincenzoja, vaikka oikeasti ovatkin.
Niinpä samassa porukassa saattaa olla Vincenzo ja eri tavoin lyhennetyt tai merkityt Vincenzot.
Esimerkiksi näin:
Vincenzo, Cenzino ja Vince.
Tai näin:
Vincenzo, Patrizion isän veli Vincenzo, Vince, siinä isossa valkoisessa talossa asuva Vincenzo, Armandon eli Marian miehen serkku Vince, Cenzino ja Vilman isä Vincenzo.
(Cenzinoa ei pidä sotkea Cenzianoon, joka ei ole mies vaan abruzzolainen katkero.)
Ja ettei elämä kävisi liian helpoksi, siirrymme nyt iltapäiväkahville Rossanan luo. Yleensä paikalla ovat Rossanan ja minun lisäkseni myös Ro, Sa ja Gre.
Ja jos puhelin soi, siellä on luultavasti To.
Ro on Rosalinda, Sa on Sara, Gre on Greta ja To on Tonino.
Minä olen Mi.
Asian tekee hieman monimutkaiseksi se, että myös Rossana saattaa olla Ro.
Tosin Sara – tai siis Sa – kutsuu häntä nimellä Ma. Eli äiti.
En ole vielä löytänyt logiikkaa, joka määrittelee sen, kuka on Mi tai Ro ja kuka ei, koska esimerkiksi minä olen Mi, mutta Mikko on Mikko.
Tai siis yleensä Mikko ei ole Mikko vaan enimmäkseen Mirko tai Mirkko.
Ja jos minä en ole Mi, saatan olla Mina tai Ninna tai Minni.
- Topolinon (Mikki Hiiri) vaimo, hihitteli Vaari viime kesänä.
Jep, juuri se.
Kiitän sua MI taas nauruhermoja kutkuttavasta selostuksesta nimiasioissa:)
Sama hulluus vallitsee täällä Espanjassakin – etenkin naisten nimissä, kun joka toinen on MARIA! Lisäksi oma nimeni on Marja Leena (ns. passinimi), mutta lempinimeni ollut Pipsa jo lapsuudesta lähtien. Onneksi viisaat vanhempani antoivat myös toisen nimen, joka on tuo Leena….muuten olisin MARHA (esp. kun ääntävät j-kirjaimen h-kirjaimena!
Kun tulin tänne vuosia sitten, esittelin itseni nimellä PIPSA! Jokainen espanjalainen laittoi ”käden korvan taa” kysyen QUE, joka heillä tapana silloin kun ei ymmärrä! Toistin, tavasin ja jopa kirjoitin paperille, mutta se tuntui olevan täysin mahdoton lausuttava/ymmärrettävä täkäläisille!?
Sit alkoi tää Marja-vaihe eli Marha – se kuulosti mielestäni liikaa sanalta MURHA ja niin karseelta korviini, että aloitin Leena-vaiheen…!
Se näyttäisi sopivan espanjalaisten suuhun – TOSIN muodossa ELENA FINLANDESA…koska paljon tänne muuttaneilla on nimenä tää Elena!!!
Vihdoinkin ”sain nimen”, mutta aluksi sen kuultuani en tiennyt jonkun huutelevan minulle…koska Leena-nimeä en ollut käyttänyt muualla kuin ns. virallisissa yhteyksissä – ja Elenasta tulee mieleen joku venäläinen, puolalainen, kreikkalainen jne. daami:))) Siitä siis meidät Elenat täällä erottaa, kun paiskaa nimen perään kansallisuuden – kekseliästä! Ja voihan tätä uudelleen nimeämistään pitää virkistävänä ”uudelleen syntymisenäkin” – huh huh!
Hyvää syyskesää koko teidän porukalle, joka lisääntyy siellä hurjaa vauhtia…tarkoitan lähinnä eläinten osalta!
Terveisin: Pipsa…Marha…Elena finlandesa <3
Kiitos Pipsa…Marha…Elena finlandesa! Tuorein versio Mikosta on Nikko. Ja minä olen tontilla pyöriville civitalaisille ”se suomalainen”. Eniten täällä on tainnut aiheuttaa päänvaivaa se, kun kaverimme Marjo tuli käymään. Yritettiin selittää, että Marjo jiillä, mutta fallolaiset olivat sitkeästi sitä mieltä, että onpa älytöntä antaa naiselle miehen nimi – eli Mario iillä. 😀 Luovutettiin jossain vaiheessa…
No olipas nimissä melkoista ”sekamelskaa” varmasti vaikeuksia pysyä selvillä 😀
Välillä tosiaan tuntuu, että ollaan pudottu lopullisesti kärryiltä, mutta sitten taas rimpuillaan perälaudassa kiinni. 😀
pesonen on kiva kissan nimi .varmaankin mukava kissakin.
Joo, Pesonen on kiva tyyppi. Luin lapselle paljon Viirua ja Pesosta, joten aika luontevasti annettiin nuo nimet kateille. Ihan ensimmäisenä nurkkiin muuttanut Viiru katosi jo useampi viikko sitten jonnekin, mutta Pesonen on edelleen vakiovieras. Aamuisin ensimmäisenä portailla on kyllä vastassa koko porukan pienin ja samalla rohkein eli Eksjussi.