Kuka ruokkii kissat?

Olen saanut aika monta viestiä sen jälkeen, kun kerroin, että teemme lähtöä Suomeen.

Faija nyt tietenkin etunenässä: mikä päivämäärä, mihin aikaan, teenkö eväät, ostanko koirille lihapullia, jäättekö yöksi, kuka ruokkii kissat, mahtuuko mikroaaltouuni kyytiin, muistitko hunajan, tykkäävätkö koirat enemmän nakeista kuin lihapullista…

Faija ei ole ainoa, joka on pohtinut kissojen pärjäämistä, mutta muitakin kysymyksiä olemme saaneet.

Toivottavasti muistan vastata kaikkiin.

(Ja ei, Faija, mikroaaltouuni ei mahdu kyytiin.)

Kuka ruokkii kissat?

Rossana on lupautunut pyörähtämään päivittäin Piccolossa antamassa Eksjussille ja sen kavereille murkinaa.

Ehkä varustautuminen meni vähän liioittelun puolelle, mutta kellarissa on nyt 120 kiloa kissanraksuja.

(Eläinkaupan setä näytti vähän ällistyneeltä, kun kävimme ostoksilla.)

Rakensimme kellariin myös pari lämmintä nukkumapaikkaa kissoille: laitoimme pöytien päälle räsymattoja ja vanhat patjat.

Kellarin ovessa oli jo valmiiksi aukko, josta kissat pääsevät kulkemaan.

Näyttää siltä, että Eksjussi kyllä pärjää. Asenteesta se ei ainakaan jää kiinni.

Tulevatko koirat mukaan?

Kuten aina.

Autolla vai lentokoneella?

Autolla, koska ne koirat.

Salvo on ollut viime päivinä hyvinkin höveli – vaikka ei näytä mitenkään nauttivan siitä. Pipa ei viihdy kakaroiden kanssa vaan lepäilee ennemmin takkatulen edessä alakerrassa.

Miten te mahdutte pieneen Sitikkaan?

Pakkaustekniikkamme on vuosien resuamisen aikana kehittynyt melko hyväksi – ja tällä kerralla meillä on myös yksi uutuus: vaatteet litattuina jätesäkkeihin.

Eli: mahdollisimman vähän tavaraa mukana, kaikki pienet kolot (esimerkiksi takapenkin jalkatila) survotaan täyteen nyssyköitä, takaa kaadetaan penkit alas, penkeille littanat jätesäkit, seuraavaksi vanhoja räsymattoja suojaksi, peitto ja koko komeuden päälle koirat.

Tällä konstilla koirille on mukavasti tilaa.

Sitten on tietenkin suksiboksi, jonne mahtuu esimerkiksi koirien ruuat, sukset, sauvat ja monot.

Mitä reittiä ajatte?

Italiasta Venetsian ja Udinen ohi Itävaltaan, sieltä Tshekkiin, Puolaan, Liettuaan, Latviaan, Viroon ja Suomeen.

Matkaa näyttäisi tulevan Tampereelle rapiat 3000 kilometriä.

Muotin sisällä näette sen paljon puhutun maanjäristyspannan.
Tässä lähikuva maanjäristyspannasta.
Seuraavaksi muotti täytettiin betonilla. Viimeisiä myllyllisiä pyöritettiin pimeässä. Mikko laski, että betonia tarvittiin 8,5 myllyllistä.
Tältä valettu panta näytti seuraavana aamuna.
Ja tältä se näyttää piazzalta katsottuna ilman muottia. 

Miltä lista näyttää?

Eniten kysymyksiä on tullut viikko sitten tekemästäni työlistasta.

Nyt näyttää jo hyvältä, mutta täytyy tunnustaa, että jossain vaiheessa usko meinasi loppua.

Tällä hetkellä työhuoneen taulu näyttää tältä:

  1. Settimion kanssa raksalla ma-pe. OK.
  2. Koirien rokotukset. OK.
  3. Lanciano: koirien ja kissojen ruuat, kirjojen palauttaminen Annukalle ja Makelle. OK.
  4. Mylly ja kela Toninolle. OK.
  5. Kellarin seinän muuraaminen. Mikko vielä viimeistelee vielä.
  6. Kitkarenkaat alle. OK.
  7. Kattotiilet turvaan kolmosen terassilta. OK.
  8. Laastit ja työkalut kolmostalosta kellariin. OK.
  9. Aurinkovarjot kuiviksi ja kellariin. OK.
  10. Kolmosen oven korjaaminen. OK.
  11. Puut ulkoa sisään. OK.
  12. Ykkösen kellarista kaapit ykköseen. Noup eli viekööt ken haluaa.
  13. Vesilaskun maksaminen postissa. OK.
  14. Vähänkin arvokkaammat työkalut Rossanan varastoon. OK.
  15. Takka tyhjäksi, puuhella paikoilleen. 50/50 = puuhella saa jäädä seinän viereen.
  16. Puutarhapöytä ja aurinkotuoli kellariin. OK.
  17. Talon siivoaminen. OK.
  18. Pakkaaminen. OK.
  19. Arkku kolmosesta kakkosen kellarin eteen kissojen ruokia varten. OK.
  20. Muutama käännös erilaisista virallisista papereista. OK.
  21. Settimion kanssa sovittavat asiat. OK.
  22. Ovimies, ikkunamies. OK.
  23. Rautaporrasmies. OK.
  24. Insinööri. Erittäin OK eli kaksi insinööriä.
  25. Varapormestarin tapaaminen. Settimio lupasi hoitaa.
  26. Rossanan tädin tapaaminen. OK.
  27. Ajoreitin katsominen ja yöpymiset. OK.
  28. Ostokset Suomea varten. OK.
  29. Videosarja kulttuuriyhdistyksen jengin kanssa. Tehdään keväällä, koska kulttuurijengi ei ehtinyt!
  30. Andean kitarakeikka Atessassa sunnuntaina illalla. OK. (Tähän muuten meni kuusi tuntia.)
  31. Kampaaja. OK. (Ja tähänkin meni kuusi tuntia. Voisi luulla, että olen Tähkäpää, vaikka en oikeasti ole.)
  32. Yksityisalue-kylttien kiinnittäminen. Tekemättä vielä.
  33. Roskakatoksen siivoaminen. OK.
  34. Mene hetkeksi ulos haukkaamaan happea ja tuo tullessasi puita. Monta kertaa OK.
  35. Yllättäen eteen tulevat asiat. OK, ei mitään isompia.
  36. Sovi pormestarin kanssa Suomi-juhlasta joskus myöhemmin. OK.

Ei hassummin, vai mitä?

Tästä Settimio jatkaa ensi viikolla.
Aasitallin seinällä on lauta, jonka merkinnät kertovat, mihin saakka parvi ylettyy ja mihin tulevat portaan. Parvesta tulee kolme metriä syvä, sen alareuna 245 korkeudella ja lattia tulee korkeuteen 270. Laudasta näkyy myös se, että rautaisten kierreportaiden halkaisija on 140 senttiä.

Lähdemme matkaan tänään iltapäivällä.

Sitä ennen täytyy vielä viimeistellä se kellarin seinä. Ja juoksuttaa koirat. Ja ruokkia kissat. Ja käydä viemässä avaimet ja pakastetut peperoncinit Rossanalle. Ja moikata papat baarilla.

Ja ja ja.

Laivaliput on joka tapauksessa ostettu keskiviikoksi.

Niin että kyllä, me lähdemme tänään.

On pakko, jos aiomme ehtiä.

Ovimies Dario ja herra Settimio. Kuulin muuten, että Dario harrastaa ilmakitarointia.

Kirjoitatko blogia myös Suomessa?

Kyllä kirjoitan.

Muistatte varmasti Maritan – tuon lempeästi numeroista nipottavan ystäväni.

(Voitte halutessanne virkistää muistianne täällä.)

Maritan pyynnöstä (lue: määräyksestä) olen tehnyt jo 26-kohtaisen listan (!) erilaisista aiheista, jotka teitä saattavat kiinnostaa.

Lisäksi värväsin äsken Andrean ottamaan kuvia aasitallin ja sikalan edistymisestä.

Ovimies Darion kanssa sovimme, että päätämme aasitallin takaoven mallin whatsappissa.

Ja eiköhän Rossana kerro kuulumisia ainakin muutaman kerran viikossa.

Toivotaan, ettei Rossana tänä talvena joudu Neiti Etsivän hommiin.

 

4 kommenttia

  1. Janne Numminen

    Hei
    Mites noi renkaat? Ehditte kesä pyörillä tänne juuri ennen talvirengaspakkoa mutta entä paluu? Kitkat?
    -Ajakaa varovasti.
    Janne

    1. Minna

      Meillä on kitkat jo alla. Abruzzossa talvirengaspakko alkaa marraskuun 15. päivänä ja jatkuu huhtikuun 15. päivään. Lisäksi takapaksissa pitää olla lumiketjut, mutta ne me kyllä unohdettiin taktisesti kyydistä. 😀 Terveisiä Wienin aamuruuhkasta!

  2. seija lumme

    koirat tarvitsevat vielä erikoismadotuksen ennen tuloa Suomeen,sen voi ottaa VIrossa muuten ne joutuu karanteeniin, olitteko siitä tietoisia .tullitiedotteessa on siitä tietoa. turvallista matkaa .seija

    1. Minna

      Koirat on rokotettu (rabies) ja madotettu (ekinokokkoosi+muut Italiassa annettavat matohäädöt). Lisäksi kaikille kolmelle tehtiin terveystarkastus. Niistäkin on leimat passeissa. Eli paperit ovat kyllä kunnossa ja säädösten mukaiset. 😀

Vastaa