Tuleeko sieltä Berlusconi vai simpukoita…

Aamulla oli Toninon kanalavuoro, joten ehdin ihan heittämällä kahdeksaksi kala-autolle.

Kala-auto kurvaa Falloon keskiviikkoisin. Sen kuulee ennen kuin näkee. Kokemattomampi voisi luulla, että tulossa on vaalit/Berlusconi/maailmanloppu, mutta oikeasti kala-auton katolla pauhaava kaiutin kertoo vain sen, että tulossa on kalaa/simpukoita/rapuja.

Kuten ihan jokaisena keskiviikkoaamuna kello kahdeksan.

Siis suunnilleen kello kahdeksan.

Minulla on kala-autotaktiikka: vakoilen muita, kyselen reseptejä, yritän pysyä mukana keskustelussa – ja valitsen sitten sopivimmalta vaikuttavan ostajan.

Sitten tungen valitun kannoille, ja sanon kala-automiehelle, että samaa mutta kahdelle, kiitos.

Tänään jonotin Cenzinon kanssa.

Ostin hietasimpukoita (vongole) ja pikkukaloja (alice), sain erilaisia reseptejä – ja vinkin, että punalihainen greippi sopii hyvin rucolan, bresaolan ja parmesaanin kanssa.

  • Rucolostigma, sanoin kuvettaan kaivavalle Mikolle.

Kotona Piccolossa olin kaiken yltäkylläisyyden keskellä ehtinyt tietenkin jo unohtaa, mitä pikkukaloille pitäisi tehdä.

Onneksi on Korianterifarmi.

Löydätte ihan loistavan reseptin täältä.

PS. Perkuut kannoin pihalle, sillä Piccolon kellarissa majailee nyt kuusi kissaa.

Vastaa