Euron talo ei ole euron talo

Sain Kaisulta viestin.

Hän oli törmännyt Iltalehdessä uutiseen, jossa kerrottiin, että Sambuca di Sicilian kaupunki myy eurolla taloja.

Kaisu halusi tietää, miten noihin euron taloihin pääsisi käsiksi – ja että onko koko ajatuksessa ylipäätään mitään järkeä.

Pyörin hetken netissä tonkimassa Sambucan sivuja, ja vastasin sitten, että apulaispormestari oli unohtanut kertoa muutaman pikkuasian, jotka kannattaa ottaa huomioon, jos aikoo talohippasille hänen kanssaan.

Kuten sen, että kyseessä on huutokauppa, jossa jokaisen talon lähtöhinta on yksi euro.

Tai sen, että Sambucan ”euron talot” näyttävät enimmäkseen olevan alle 20 neliön varastokoppeja.

Tai sen, että jokaisen huutokauppaan osallistuvan täytyy lähettää tarjouksen kylkiäisenä Sambuca di Sicilian kaupungille osoitettu 5000 euron shekki.

Takuusumman saisi toki takaisin, jos tarjous ei menisi läpi.

(En tosin päässyt selville miten.)

Ja toisaalta jos tarjous menisi läpi, saisi viisitonnisensa kotiin, kun olisi ensin hoitanut talonsa remontoinnin kaupungin määräysten mukaisesti 36 kuukauden aikana.

• Ei hyvä lainkaan, unohda koko juttu, kirjoitin Kaisulle.

Seuraavaksi huomasin, että Iltalehti linkkasi meistä pari vuotta sitten tekemäänsä juttuun, jonka otsikosta lukija saa sellaisen kuvan, että me Mikon kanssa ostimme eurolla talon/taloja Italiasta.

Me emme ostaneet eurolla taloa emmekä taloja Italiasta.

Piccolo maksoi 22 500 euroa plus notaari- ja välittäjäkulut eli yhteensä 28 000 euroa.

Lienee aika avata sitä ketjureaktiota ja niitä kokemuksia, joiden lopputuloksena löysimme Borgo Valle Vecchialle Falloon.

Yritän tehdä sen ilman koukeroita.

NÄIN PÄÄDYIMME PICCOLOON

1. Törmäsin uutiseen, jossa kerrottiin, että Gangin kylä Sisiliassa myy eurolla taloja. Innostuin ihan valtavasti. Tutkimme Gangin taloja netissä. Sitten otimme yhteyttä Sisiliassa asuvaan ruotsalaiseen kiinteistönvälittäjään, joka oli mukana Gangin euro-kampanjassa.
2. Selvisi, että yksikään Gangin taloista ei ollut sellainen, jonka olisimme halunneet. Euron taloihin myös liittyi erilaisia kytköksiä, joihin emme olleet valmiita sitoutumaan. Talon ostaminen Gangista olisi tarkoittanut esimerkiksi sitä, että olisimme sitoutuneet käyttämään remontissa vain paikallisia urakoitsijoita (= hinnat kattoon). Kaupassa oli mukana myös samanlainen aikaraja kuin Sambucan kampanjassa. Lisäksi kauppaan kuului, että ostaja muuttaisi pysyvästi Gangiin. Olisimme siis joutuneet ns. Gangi-käsirautoihin.
3. Hylkäsimme ajatuksen Gangista, mutta jatkoimme talojahtia Sisiliassa. Kuvittelimme, että ruotsalaisen välittäjän kanssa homma toimisi hyvin, mutta sekin osoittautui harhaksi. Välittäjä oli kiinnostunut todella varakkaista asiakkaista, meidän huutelumme olivat hänelle ehkä lähempänä kärpäsen surinaa kuin mitään vakavasti otettavaa kaupankäyntiä. Lensimme kuitenkin Sisiliaan tutustumaan erilaisiin kiinteistöihin. Mikään ei niistä ei saanut meitä hihkumaan. Joko paikka, kunto tai hinta olivat pielessä.
4. Hylkäsimme ruotsalaisen välittäjän –  tai ehkä hän hylkäsi meidät. Yritimme löytää Sisiliasta toisen välittäjän, mutta se osoittautui todella vaikeaksi ja lopulta mahdottomaksi. Minimalistinen budjettimme… noh, sillä ei tuntunut saavan mitään.
5. Seuraavaksi päätimme unohtaa välittäjät ja kääntyä yksityisten myyjien puoleen. Sekään ei toiminut. Tämän kokeilun aikana opimme sen, että Italiassa kiinteistökauppa on usein tunnebisnestä – ainakin, jos mukana ei ole välittäjää, joka on ns. hakannut myyjän päähän järkeä. Samantapainen kiinteistö samantapaisella alueella saattaa maksaa joko 10 000 euroa tai 100 000 euroa. Hintapyyntö riippuu ihan siitä, millainen tunnearvo paikalla on myyjälle. Eikä sen tunnearvon kanssa ostajan rutinat juurikaan auta. Lisäksi kiinteistöihin saattaa liittyä esimerkiksi omituisia perikunta-asioita. Tyyliin ”talo on muuten teidän, mutta tuon keskimmäisen takahuoneen omistaa Zia Melinda, joka tulee ns. kaupanpäälle”.
6. Lopulta hylkäsimme Sisilian ja siirryimme mantereelle. Jatkoimme etsintöjä sekä yksityisten myyjien puolelta että kiinteistönvälittäjien sivustoilta. Kävimme katsomassa taloja Laziossa ja Massa Carrarassa, mutta emme löytäneet sopivaa. Kyllästymispiste alkoi tulla vastaan, kun Mikko lopulta kaivoi jostain esiin kiinteistöportaali Gate-away.comin.
7. Päädyimme Falloon lopulta aakkosten takia. Aloitimme Gate-awayn tonkimisen ja Abruzzo tuli vastaan ensimmäisenä. Fallokin aika pian. Katsoimme Piccolon kuvaa ja jotenkin tiesin, että siinähän se on. Kävimme katsomassa Piccoloa kahdesti, sitten jätimme taloa myyneen välittäjän kautta tarjouksen, jonka pormestari hyväksyi. Tarjouksemme oli 7500 alle pyyntihinnan.

Miksi Fallo tuntui oikealta ja turvalliselta?

1. Kiinteistöä myi Fallon kunta, joka oli aiemmin lunastanut vanhoilta omistajilta ja perikunnilta kiinteistöt pois. Emme siis tehneet kauppaa esimerkiksi viiden siviilin ja yhden perikunnan kanssa, vaan Fallon kunnan kanssa. Kaikki paperit olivat kunnossa, meidän tarvinnut pelätä esimerkiksi jostain ilmestyviä maksamattomia veroja.
2. Kunta oli palkannut välittäjän, johon mekin luotimme heti ensimmäisen tapaamisen jälkeen. Hän puhui englantia ja pystyi selittämään kaikki kauppaan liittyvät asiat ymmärrettävästi. Hän vastasi puhelimeen ja sähköposteihin nopeasti ja asiallisesti. Välittäjän palkkiosta puolet maksoi kunta, puolet me. Se on normaali käytäntö Italiassa.
3. Paikka oli sellainen, josta olimme haaveilleet. Olisi ollut hulluutta ostaa halvempi kiinteistö paikasta, jonka fiilis ei alusta asti olisi ollut hyvä.
4. Meiltä ei vaadittu mitään sitoumuksia liittyen siihen, missä aikataulussa remontoimme, mitä teemme kiinteistöille, kuka tekee remontit, mihin maksamme verot. Koko ajan on ollut selvää, että valitsemme itse sen, mihin ryhdymme. Toki lakipykälät asettavat omat karsinansa, mutta niin sen kuuluu ollakin.

Jokaisen Italiassa – ja varmasti myös muualla kotimaan ulkopuolella – kiinteistökauppaa tekevän täytyy huomioida, että asiat toimivat eri tavalla kuin Suomessa.

Ja vaikka kuinka varmistelisi, jostain voi aina sukeltaa yllätys.

Parasta, mitä voi Italian kiinteistökaupoissa mielestäni tehdä, on

A) Miettiä perusteellisesti, mitä haluaa.

B) Tutkia netissä erilaisia vaihtoehtoja ja tutustua sitten alueeseen, joka vaikuttaa lupaavalta. (Okei, me emme tutustuneet Falloon kuin kahden visiitin verran, joten voi sen tehdä niinkin…)

C) Etsiä joku, joka osaa auttaa ja selittää. (Kokemukseni mukaan Italiassa asuvat suomalaiset ovat pääsääntöisesti älykivaa sakkia, jotka mieluusti jeesaavat kaveria.)

D) Asioida välittäjän kautta.

E) Varautua siihen, että yllättäviä kuluja tulee väkisinkin.

F) Unohtaa euron kampanjat – ja maksaa vaikka 2000 euroa + kulut sellaisesta kiinteistöstä, johon ei liity mitään kummallisia sitoumuksia.

Ruotsalainen kiinteistönvälittäjä kertoi myöhemmin, että lopulta myös hän oli hylännyt Gangin eurotaloprojektin.

Ruotsalaisen mitta oli täyttynyt siinä vaiheessa, kun Gangin pormestari oli hymistellyt, että turha näitä on myydä, meille riittää julkisuus.

Samaan aikaan välittäjän pöydällä oli ollut vino pino ympäri maailmaa tulleita tarjouksia, joissa ihmiset olivat vuodattaneet sieluaan ja sydänvertaan kertoessaan, mitä kaikkea he tekisivät ja rakentaisivat, jos Gangin pormestari valitsisi juuri heidät.

Gangin pormestari vaikuttaa melko… miten sen nyt sanoisi… takapuoli-ihmiseltä, mutta silti: ilmaisia ämpäreitä, niitä ei ole edes Italiassa.

Ja euron talot… kehotan vakavasti harkitsemaan muita vaihtoehtoja.