Arrivederci Lucifero, sinua ei tule ikävä

Naapurin napolilaiset kesäasukkaat olivat säikähtäneet oikein kunnolla.

Perheen rouva nimittäin sattui tulemaan piazzalla vastaan juuri silloin, kun palasimme Mikon kanssa yhdentoista kilometrin vuoristolenkiltä 40 asteen helteessä.

Mikolla oli vielä kauppareppu selässä.

Näytimme kieltämättä aika hirveiltä: nääntyneiltä, punaisilta ja puuskuttavilta.

Kun Piccolosta ei seuraavana päivänä ollut kuulunut hiiskaustakaan, rouva oli päätellyt, että täällä maataan lämpöhalvauksen kourissa.

  • Tai ehkä jopa kuolleina, rouva selitti, kun osuimme samaan aikaan kyläjuhliin.

Seuraavana päivänä hän lähetti tyttärensä tuomaan meille napolilaista mozzarellaa. Ihan vain siitä ilosta, että olimme edelleen hengissä.

Kauppamatkan varrella on Fiume Sangro, jossa olemme käyneet paluumatkalla pulikoimassa. Ikävä kyllä joen jälkeen alkaa puolentoista kilometrin nousu, jonka viimeiset metrit ovat sietämättömän kovia. Ainakin 40 asteen helteessä.

Helvetillinen helleaalto Lucifero ymmärsi vihdoinkin viikonloppuna irrottaa otteensa Fallosta. Olen siitä tosi iloinen.

Viime viikot ovat olleet niin tukalan kuumia, että Piccolon työhommat ovat jääneet ensimmäkseen pieniin sisäpuuhiin – ulkona ei yksinkertaisesti ole pystynyt tekemään mitään.

Piazza on ollut kuin sauna eikä normaalisti vuorilta tulevasta tuulenvireestä ole ollut tietoakaan.

Vaarikin vaihtoi jo pari viikkoa sitten pitkähihaisen pikeepaitaan – ja siitä jos mistä tietää, että nyt on kuuma!

Ihailen Vaaria, joka lähtee kelissä kuin kelissä Fallon lähellä olevalle maapalstalleen hommiin. Viime aikoina Vaari on hypännyt autoon jo viideltä aamulla normaalin puoli seitsemän sijaan – ja saanut sillä konstilla pari tuntia siedettävää työaikaa.

Parhaillaan Vaari kamppailee tomaattien kanssa. Kuivuus on tehnyt pahaa jälkeä myös Vaarin palstalla, mutta ymmärtääkseni tomaattisalsat saadaan silti tehtyä.

Vaari on jo niputtanut oreganot kuivumaan.

Olin aika huolissani siitä, miten Rosi selviytyy Luciferosta, mutta vanha rouva on pärjännyt yllättävän hyvin.

(Ilmeisesti ikäihmiset ja ikäkoirat osaavat elää jotenkin viisaasti auringon kanssa.)

Luulen, että koirien mielestä kuumuutta inhottavampaa on ollut uusi viilennyssysteemimme. Siinä täytetään ensin kastelukannu raikkaalla vedellä, sen jälkeen marssitetaan koirat paikalle yksi kerrallaan ja vot, kastellaan ne.

Jopa normaalisti uimisesta ja vedestä tykkäävä Salvo on hieman protestoinut.

Saamamme palaute ei siis ole ollut varsinaisesti kiittävää, mutta ainakin viilennys on toiminut hyvin ja koko koiratrio voi edelleen mainiosti.

Kastelemisessa on sama marssijärjestys kuin ruokailussa: Rosi ensin, sitten Pipa ja viimeisenä Salvo Montalbano.

Hommasta on riittänyt myös hupia kyläläisille: viimeksi pari päivää sitten joku kesäasukas tuli naureskellen vastaan ja kysyi ohimennen, yritämmekö saada koirat kasvamaan…

2 Kommenttia

  1. Hannele Eriksson

    Tulen kerta kerralta kiinnostuneemmaksi asumisestanne ja olostanne siellä pikku kylässänne. Huomasin tämän päivän Iltalehdestä artikkelin teista.
    Ihailen rohkeuttanne kun raadatte saadaksenne talonne (ne kaikki viisi) siedettävään kuntoon. Tiedän totisesti miltä Italiassa talot joiden nimikkeenä on ”ristrutturato” näyttävät.
    Hyvää jatkoa vain teille ja rapsutukset koirille.
    Terveisin
    Hannele E

  2. Marjo Hursti

    Täällä kaatosateessa ja kylmässä sitä hellettä on jopa pikkasen ikävä 😉 ymmärrän kyllä tuon työpuolen asiasta kun ei ole niitä yöttömiä öitäkään valaisemassa 😁 rapsutukset koirakamuille 😍

Kommentoi